• Essayah tukee Stubbia: "Ymmärtää maatalouden merkityksen hyvin”

    Vaalien toiselta kierrokselta ulos jäänyt Sari Essayah (kd.) on liittynyt Stubbin tukijoukkoihin.
    Sari Essayah kertoi viestipalvelu X:ssä tukevansa Alexander Stubbia toisella kierroksella.
    Sari Essayah kertoi viestipalvelu X:ssä tukevansa Alexander Stubbia toisella kierroksella. Kuva: Jarkko Sirkiä
    Uutiset|Politiikka
    2.2.202414:28
    Hermanni Härkönen

    Maa- ja metsätalousministeri Sari Essayah (kd.) kertoo viestipalvelu X:ssä (entinen Twitter) tukevansa kokoomuksen ehdokas Alexander Stubbia presidentinvaalien toisella kierroksella.

    Essayah kertoi julkaisussaan tavanneensa Stubbin tänään perjantaina tilavierailulla. Kuvassa hän poseerasi yhdessä talikkoon nojaavan Stubbin kanssa.

    Essayah oli itse ehdolla presidentinvaalien ensimmäisellä kierroksella.

    Muut vaalien ensimmäiselle kierrokselle jääneet ehdokkaat eivät ole vielä ainakaan julkisesti ottaneet kantaa kummankaan ehdokkaan puolesta.

    Stubbin kampanjan tueksi on kuitenkin ilmoittautunut myös esimerkiksi entinen pääministeri Juha Sipilä (kesk.) Haaviston taakse taas on ryhmittynyt niin ikään aiempi pääministeri Antti Rinne (sd.).

    Entisistä presidenttiehdokkaista Haaviston tukena ovat ainakin RKP:n ehdokkaina aikanaan olleet Elisabeth Rehn sekä Eva Biaudet.

    Lista Stubbin tukijoista löytyy hänen kampanjasivuiltaan. Vastaava lista on myös Haavistolla.

    Lisää aiheesta
    • Isolla budjetilla saa ostettua näkyvyyttä. Toisaalta ehdokkaat luottavat myös julkkistukijoiden verkostojen laajuuteen ja tavallisten ihmisten suosituksiin.

      Politiikka | Tuttuja maaseutunimiä presidenttiehdokkaiden tukijoina – rahan lisäksi satsataan suosittelijoihin

      Tilaajalle
    • Jaana Husu-Kallio kertoo jäävänsä eläkkeelle hyvillä mielin. Ennen sitä on tosin edessä kahden kuukauden pesti vientiasioiden parissa.

      Maatalouspolitiikka | Kuuden ministerin kansliapäällikkö kehuu erityisesti Essayahia ja Orpoa

    • Presidenttiehdokas Pekka Haavisto kertoi keskustelleensa kampanjansa aikana eri puolilla Suomea susiasioista kansalaisten kanssa.

      Erä | Vihreiden Pekka Haavisto yllätti IS:n tentissä: Häirikkösudet täytyy ”eliminoida”

    • Tämä oli jo kolmas kerta peräkkäin, kun demareille tuli nolosti köniin presidentinvaalissa.

      Politiikka | Presidentinvaalissa ei menesty roudaamalla pahvista ehdokasta pitkin vaalikenttiä, ja SDP osoitti ajatuksen todeksi

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Traktori on usein peruskoneena lumiurakoinnissa.
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Viranomaisten käyttämä valta osoittautuu usein kohtuuttomaksi koneyrittäjälle – kunnioittaako viranomainen kansalaisia ja koneurakoitsijoita?

  • Nykyisestä karjanlantapoikkeuksesta luovutaan kahden vuoden siirtymäajan jälkeen. Kuvituskuva.

    Koneviesti | Uusi fosforiasetus voimaan – lannoituksen säätelyn kattavuus paranee

  • Hankinta- ja muuntotuet kohdennetaan jatkossa etenkin raskaaseen liikenteeseen sekä pakettiautoihin.

    Koneviesti | Muutoksia vähäpäästöisten ajoneuvojen hankintatuen hakuaikoihin – painotus raskaassa liikenteessä ja pakettiautoissa