• Tuttuja maaseutunimiä presidenttiehdokkaiden tukijoina – rahan lisäksi satsataan suosittelijoihin

    Pekka Haavisto (vihr.) ja Li Anderson (vas.) ovat ainoat, jotka eivät ole vielä saavuttaneet kampanjabudjettiensa tavoitetta. Ehdokkaat hankkivat näkyvyyttä myös suosittelijoiden avulla.
    Tilaajalle
    Isolla budjetilla saa ostettua näkyvyyttä. Toisaalta ehdokkaat luottavat myös julkkistukijoiden verkostojen laajuuteen ja tavallisten ihmisten suosituksiin.
    Isolla budjetilla saa ostettua näkyvyyttä. Toisaalta ehdokkaat luottavat myös julkkistukijoiden verkostojen laajuuteen ja tavallisten ihmisten suosituksiin. Kuva: Jarno Mela, Sanne Katainen, Carolina Husu, kuvankäsittely: Aatu Jaakkola
    Uutiset|Politiikka
    19.1.202409:52
    Lauri Hauru

    Presidenttikilvan budjetit ja ehdokkaiden lähtökohdat esimerkiksi puoluetuen suhteen ovat varsin vaihtelevia. Alexander Stubbin (kok.) kampanjan budjetti on suurin. Tavoitteena on kerätä 1,5 miljoonaa euroa, kertoo kampanjapäällikkö Kristiina Kokko.

    Pekka Haaviston (vihr.) kampanjapäällikkö Ville Hulkkonen kertoo, että tähtäimessä on noin miljoonan potti, josta on kasassa nyt noin 750 000 euroa.

    Mika Aaltolan (sit.) budjetti on vaatimattomin. Tukiyhdistyksen puheenjohtaja Valtteri Vuorisalon mukaan kampanjalla ei ole etukäteen suunniteltua tavoitesummaa.

    ”Tällä hetkellä on kerättynä noin 40 000 euroa.”

    Harry Harkimon (liik.) budjetti on Ylen (11.1.) tietojen mukaan 50 000 euroa, josta puolet olisi hänen henkilökohtaista rahaansa ja puolet lahjoituksia. Myös Sari Essayah (kd.) on lähtenyt kilpaan alle sadan tuhannen budjetilla. Kampanjan vaalirahoituksen ennakkoilmoituksen mukaan budjetti on noin 75 000 euroa.

    ”Koemme, että näitä vaaleja ei voiteta rahalla vaan kaikella eri vaalityöllä”, Essayahin eduskunta-avustaja Katriina Hiippavuori toteaa.

    Yksi merkittävä Jutta Urpilaisen (sd.) kampan tukija on entisen pääministerin Sanna Marinin (sd.) yritys.

    Raha näyttää kuitenkin olevan suuressa roolissa, kun katsoo, millaisilla summilla ehdokkaiden puolueet tukevat kampanjoita. Tuet liikkuvat noin 35 000–500 000 eurossa.

    Matalin puoluetuki sitä saavista ehdokkaista on Essayahilla, 35 000 euroa, ja suurin Jutta Urpilaisella (sd.), 550 000 euroa. Yle kertoo, että Jussi Halla-ahon (ps.) koko 500 000 euron budjetti on peräisin yksinomaan puolueelta. Stubbin kampanjasta kerrotaan, että puolue on varautunut tukemaan ehdokastaan niin ikään noin 500 000 eurolla.

    Olli Rehn (kesk.) ja Haavisto ovat ehdolla valitsijayhdistysten kautta, mutta heilläkin on puolueidensa tuki taustalla. Jirka Hakala Rehnin kampanjasta kertoo puolueelta saadun tuen suuruudeksi 300 000 euroa. Se on merkittävä osa tähän mennessä kerätyistä reilusta 700 000 eurosta.

    Vihreät on tukenut Haaviston kampanjaa vaalirahoituksen ennakkoilmoituksen mukaan noin 126 000 eurolla. Summa on varsin vaatimaton verrattuna toiseen kannatusmittausten kärjessä kamppailevaan ehdokkaaseen Stubbiin.

    Li Anderssonin (vas.) kampanjan tavoite oli 160 000 euroa, kertoo kampanjapäällikkö Anna Mäkipää. Vaalirahoitusilmoituksen mukaan kampanja on onnistunut keräämään 186 000 euroa, josta 100 000 euroa on puoluetukea.

    Haavisto näyttää silmämääräisesti luottavan eniten julkisuudenhenkilöiden suosituksiin.

    Rahoitusta tulee myös erilaisten yleisötilaisuuksien pääsylipputuloista sekä yksityishenkilöiden ja yritysten lahjoituksista.

    Yksi merkittävä tukija Urpilaisen 730 000 euron kampanjalle on entisen pääministerin Sanna Marinin (sd.) yritys 50 000 euron lahjoituksellaan.

    Haaviston kampanjasta kerrotaan, että puolueen ulkopuolelta tulevat varat on kerätty lähes yksinomaan yksityishenkilöiltä.

    Kampanjat käyttävät näkyvyytensä lisäämiseksi yksittäisten ihmisten antamia julkisia suosituksia. Kampanjasivustojen suosittelijalistoissa on silmäätekeviä tieteen, urheilun, kulttuurin ja liike-elämän aloilta sekä tavallisia ihmisiä.

    Haavistoa tukevat esimerkiksi kirjailija Antti Tuuri ja ministeri Elisabeth Rehn. Stubbille tukeaan osoittavat muun muassa valtioneuvos Riitta Uosukainen sekä iskelmälaulaja Eino Grön.

    Aaltolan suosittelijoista tunnetuin lienee jääkiekkovalmentaja Juhani Tamminen.

    Rehnin takana seisoo eniten tunnettuja maaseudun nimiä. Joukossa ovat keskustalaiset entiset maa- ja metsätalousministerit Martti Pura, Juha Korkeaoja ja Jari Leppä. Mukana ovat myös MTK:n entinen ja nykyinen puheenjohtaja Esa Härmälä ja Juha Marttila sekä MTK:n entinen metsäjohtaja Martin Lillandt.

    Hieman erilaisiakin maaseutukytköksiä on. Stubbia tukeva Vappu Pimiä on maaseudun ihmisille tuttu Maajussille morsian -ohjelman juontajana. Rehnin puolesta puhuu maaseudun äänitorvena tunnettu muusikko Mikko Alatalo.

    Haavisto näyttää luottavan eniten julkisuuden henkilöiden suosituksiin. Stubbin, Rehnin ja Aaltolan listauksissa on silmämääräisesti enemmän esimerkiksi eläkeläisiä tai yrittäjiä. Pari maa- ja metsätalousyrittäjääkin joukossa on.

    Essayahin ja Anderssonin ja Urpilaisen kampanjoista kerrotaan, että he julkaisevat tukijoidensa kannatusviestejä sosiaalisessa mediassa.

    Anderssonin, Essayahin, Haaviston ja Urpilaisen rahoitustiedot ovat peräisin vaalirahoituksen ennakkoilmoitusesta, jonka kyseiset kampanjat olivat jättäneet ennen 18.1. Stubbin, Rehnin ja Aaltolan tiedot on saatu kampanjoilta 12.1. Halla-ahon ja Harkimon tiedot ovat peräisin Ylen uutisesta 11.1., sillä kampanjoista ei vastattu MT:n haastattelupyyntöön.

    Yle: Tässä ovat vaalibudjetit: ehdokkaiden välillä valtavia eroja

    Lisää aiheesta
    • Politiikka | Jutta Urpilainen on maininnut eduskuntapuheissaan vain kerran maaseudun – nyt hän pyrkii koko Suomen presidentiksi

      Tilaajalle
    • Jos äänestyspaikalle pääseminen ei kunnon vuoksi ole mahdollista, voidaan äänestys järjestää myös kotiin. Tarpeesta on ilmoitettava kotikunnan keskusvaalilautakunnalle viimeistään tiistaina 16.1.

      Politiikka | Vanhusasiavaltuutettu kannustaa iäkkäitäkin äänestämään

    • Vuonna 1994 Mauno Koivisto osallistui seuraajansa Martti Ahtisaaren virkaanastujaisiin.

      Politiikka | Presidentinvaaleissa on kaikuja 30 vuoden takaa

      Tilaajalle

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Traktori on usein peruskoneena lumiurakoinnissa.
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Viranomaisten käyttämä valta osoittautuu usein kohtuuttomaksi koneyrittäjälle – kunnioittaako viranomainen kansalaisia ja koneurakoitsijoita?

  • Nykyisestä karjanlantapoikkeuksesta luovutaan kahden vuoden siirtymäajan jälkeen. Kuvituskuva.

    Koneviesti | Uusi fosforiasetus voimaan – lannoituksen säätelyn kattavuus paranee

  • Hankinta- ja muuntotuet kohdennetaan jatkossa etenkin raskaaseen liikenteeseen sekä pakettiautoihin.

    Koneviesti | Muutoksia vähäpäästöisten ajoneuvojen hankintatuen hakuaikoihin – painotus raskaassa liikenteessä ja pakettiautoissa