• Tärkeä ratahanke Väli-Suomessa keskeytettiin yllättäen ‒ ”Rahat oli jo luvattu, tämä on myrkkyä”

    Hankekokonaisuuden keskeyttäminen tuo noin 60 miljoonan euron säästöt valtiolle.
    Raiteita Jyvässeudulla.
    Raiteita Jyvässeudulla. Kuva: Petteri Kivimäki
    Uutiset|Liikenne
    19.11.202518:11
    Jukka Koivula

    Pohjois-Savon, Etelä-Savon, Pohjois-Karjalan ja Keski-Suomen maakuntaliitot vaativat yhteisessä kannanotossaan, että Jyväskylän ja Pieksämäen välisen radan perusparannus toteutetaan suunnitellusti.

    Väylävirasto on ilmoittanut, että vuodesta 2022 käynnissä ollut hanke keskeytetään. Rataosuus Pieksämäen päässä on sen takia jäämässä parantamatta.

    ”Viime viikolla tuli aika yllättäen tällainen tieto Väylävirastosta. Iso asia on se, että hankekokonaisuuteen oli jo osoitettu rahoitus. Siksi tämä iskee sitäkin lujempaa. Kyllä täällä meillä ajateltiin, että jotkin asiat hoituvat eikä niistä jänistetä”, Etelä-Savon maakuntajohtaja Heini Utunen kommentoi.

    ”Ettei tarvitsisi aina olla huutelemassa, mihin meille jo allokoidut rahat ovat menneet. Rahat oli jo luvattu, kyllä tämä on myrkkyä”, Utunen kritisoi ratkaisua.

    ”Kyllä täällä meillä ajateltiin, että jotkin asiat hoituvat eikä niistä jänistetä.”

    Heini Utunen

    Hankasalmi–Pieksämäki -välin perusparannus ja tasoristeyksien poistot eivät toteudu suunnittelun mukaisesti, koska hankkeelle ei ole osoitettu rahoitusta vuosille 2026–2028. Hankkeen toteutuminen on siis jäämässä puolitiehen.

    Hankekokonaisuuden keskeyttäminen tuo noin 60 miljoonan euron säästöt valtiolle.

    ”Kun katsoo Kouvolasta pohjoiseen, ei Itä-Suomessa ole kunnollisia poikittaisyhteyksiä missään. Niitä voisi olla Pieksämäki‒Parikkala ja Pieksämäki‒Joensuu-väleillä. Ne kaikki muodostavat selkärangan tämän maan liikenneratkaisuille”, Utunen toteaa.

    Rautateiden perusparannushanke Väli-Suomessa on jäämässä puolitiehen. Raideosuutta uudistettiin Jyvässeudulla, mutta Pieksämäen suunta on jäämässä ilman.
    Rautateiden perusparannushanke Väli-Suomessa on jäämässä puolitiehen. Raideosuutta uudistettiin Jyvässeudulla, mutta Pieksämäen suunta on jäämässä ilman. Kuva: Petteri Kivimäki

    Maakuntajohtaja huomauttaa, että raideinfra rapistuu tasaisen tappavasti Itä- ja Keski-Suomessa.

    ”Itäisessä ja keskisessä Suomessa pääsee joka vuosi tunnissa kulkemaan aiempaa lyhyemmän matkan, kun tämä rataverkko on niin vanhaa ja kuormittunutta”, Utunen painottaa.

    Itä- ja Keski-Suomi ovat erittäin raaka-ainerikkaita alueita.

    ”Siksikin tämän linjan kehittäminen olisi perusteltua ja merkittävää.”

    ”Kun katsoo Kouvolasta pohjoiseen, ei Itä-Suomessa ole kunnollisia poikittaisyhteyksiä missään.”

    Heini Utunen

    Väylävirasto on toteuttanut Jyväskylä–Pieksämäki-rataosan perusparannusta vuodesta 2022 alkaen. Hankekokonaisuuden tavoitteena on rataverkon käytettävyyden ja täsmällisyyden sekä liikenneturvallisuuden parantaminen.

    Päällysrakenteen vaihtoa on tehty Jyväskylän ratapihalla, Jyväskylä–Vaajakoski ja Lievestuore–Hankasalmi. Hankkeen kokonaiskustannusarvio on noin 130 miljoonaa euroa ja tähän mennessä toteutukseen edenneiden toimenpiteiden kustannukset ovat noin 70 miljoonaa euroa, maakuntaliittojen tiedotteessa kerrotaan.

    Maakuntaliittojen, kuntien ja kauppakamarien yhteisessä lausunnossa esitetään, että Jyväskylä–Pieksämäki -radan perusparannus ja suunnitellut neljätoista tasoristeyksen poistamista toteutetaan alkuperäisen aikataulun ja suunnitelman mukaisesti.

    Se edellyttää 60 miljoonan euron rahoituksen myöntämistä hankkeelle vuosille 2026–2028.

    Juttua muokattu 20.11. klo 13:48. Täsmennetty, että maakuntajohtaja Heini Utusen mukaan kunnollisia poikittaissuuntaisia raideyhteyksiä ei ole Itä-Suomessa. Jutussa luki ensin, ettei kunnollisia poikittaisyhteyksiä ole Suomessa.

    Lisää aiheesta
    • Väylävirasto arvioi Euroopassa yleisesti käytössä olevan raideleveyden ulottamista Suomeen nykyisen raiteen rinnalla ja paikoin limittämällä raiteet. LEHTIKUVA / MIKKO STIG.

      Liikenne | Väylävirasto: Eurooppalainen raideleveys parantaisi sotilaallista liikkuvuutta − siviililiikenteessä kustannukset eivät vastaisi hyötyjä

    • Mikko Juhola toivoo, että Metsätehon uutta lannoituspotentiaalikarttaa käytettäisiin ahkerasti. ”Kohdennetulla lannoituksella pystyisimme lisäämään metsiemme kasvua 30 miljoonalla kuutiometrillä vuodessa.”

      Metsäteollisuus | ”Selvitämme, millaisia mahdollisuuksia olisi sähköistää puukuljetuksia”, sanoo Metsätehon uusi toimitusjohtaja

      Tilaajalle
    • VR kuljettaa rahtia Suomen rautateillä yli 20 miljoonaa tonnia vuodessa. Nykyisin häviävän pieni osa siitä ylittää länsirajan.

      Liikenne | VR kannattaa rinnakkaisraidetta pohjoiseen – nykyisellään raideliikenne Ruotsista on vähäistä

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    raideliikenne
    rautatie
    liikenne
    juna
    infra
    Väli-Suomi
    Itä-Suomi
    Keski-Suomi
    Väylävirasto
    Heini Utunen
    maakuntaliitot
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Jos työkoneen leveys on yli 2,6 metriä, tulee muuta liikennettä varoittaa leveästä kuljetuksesta huomiomerkein tai heijastimin. Kuvassa muokkain on juuri avattu kuljetusasennosta.

    Koneviesti | Traktorit osallisena noin 200 henkilövahinkotapaukseen liikenneonnettomuuksista vuosittain – nämä ovat traktorin liikennekäytön riskit

  • Koneviesti | Lukijan idea: Ketjutalja kippinä mönkijässä

  • EU:n komissio katsoo, että nykyisillä säännöillä ei puututa riittävästi ilman pilaantumiseen ja ajoneuvojen aiheuttamaan meluun. Muun muassa pienhiukkaspäästöjen valvonta vaatisi uusia mittausmenetelmiä.

    Koneviesti | EU:n komissio pyrkii vähentämään liikenteen haittoja – turvajärjestelmiä ja pakokaasuja halutaan valvoa tehokkaammin