• Liki satavuotias perinteikäs puutarha sulkee ovensa

    ”Meitä ilahduttaa ajatus siitä, että Mustilasta lähteneet kasvit jatkavat kasvuaan suomalaisissa puutarhoissa vielä pitkään meidän jälkeemme”, perhe Tigerstedt kirjoittaa.
    Vaikka Mustilan kartanon puutarhaliiketoiminta päättyy, arboretum säilyy. Kuvassa pirunnuija.
    Vaikka Mustilan kartanon puutarhaliiketoiminta päättyy, arboretum säilyy. Kuvassa pirunnuija. Kuva: Johannes Wiehn
    Uutiset|Puutarhatuotanto
    4.9.202610:30
    Eija Mansikkamäki

    Elimäellä toimiva Mustilan puutarha sulkee ovensa tämän kauden jälkeen. Perhe Tigerstedt kertoo lähettämässään tiedotteessa, että päätöstä edelsi pitkä harkinta.

    ”Olemme viiden sukupolven ajan uskoneet, että puutarhan kautta voi jättää jälkipolville jotakin kaunista ja kestävää – osan itseään. Meitä ilahduttaa ajatus siitä, että Mustilasta lähteneet kasvit jatkavat kasvuaan suomalaisissa puutarhoissa vielä pitkään meidän jälkeemme.”

    Mustila on myynyt kasveja ja jakanut tietoa vuodesta 1932 eli se on lähes satavuotias. Työn juuret ulottuvat aina vuoteen 1902, jolloin Axel Fredrik Tigerstedt istutti ensimmäiset puut Mustilan arboretumin maille. Arboretumista on kasvanut yksi Pohjois-Euroopan merkittävimmistä puulajipuistoista.

    Kartano keskittyy jatkossa maa- ja metsätalouteen.

    ”Omistajasuvun työ Arboretum Mustilan hallituksessa jatkuu, jotta yli vuosisadan aikana rakentunut kasvituntemus, kokeilun perinne ja puutarhaperintö säilyvät elävinä myös tuleville sukupolville”, tiedotteessa kerrotaan.

    Myymälä ja verkkokauppa toimivat siihen saakka, kunnes varasto on loppuunmyyty. Lahjakortit myymälään tai verkkokauppaan tulee käyttää ennen syyskuun loppua. Ne voi myös vaihtaa päittäin.

    Lisää aiheesta
    • Toisin kuin usein ajatellaan, myös pionit lähtevät normaalisti kasvuun elokuussa istutettaessa.

      Piha ja puutarha | Oletko ajatellut, ettei kasveja kannata istuttaa elokuussa? Hortonomi kertoo, miksi se ei ole totta

      Tilaajalle
    • Mustilan arboretumin yli satavuotiaat douglaskuuset ovat jo noin 43-metrisiä. ”Aika möykkyjä”, ihastelee toiminnanjohtaja Jukka Reinikainen.

      Metsä | Video: Douglaskuusista voi kasvaa jättejä Suomen metsiin – yli satavuotiaan puun koko jo 15 kuutiota

      Tilaajalle
    • Martti ja Lea Tieaho ovat kasvattaneet monia harvinaisuuksia sisältävän runsaslajisen puutarhan 30 vuoden aikana. Etualalla Siru-koira.

      Piha ja puutarha | Nurmossa kasvaa pala sademetsää – ”Kasvuvyöhykkeet ovat ohje, jota voi rikkoa”

      Tilaajalle
    • Siperianpihta, lehmus ja hevoskastanja odottavat istutusta Pielaveden puulajipuistoon.

      Monimuotoisuus | Koululaiset istuttavat Pielavedelle yli 20 eri lajin puulajipuiston

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    puutarha
    Mustila
    arboretum
    kasvi
    sukuyritys
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria