• Työeläkevarat ylittivät historiallisen rajapyykin

    Työeläkevarojen sijoitustuotto oli vuoden ensimmäisellä puoliskolla hyvä, vaikka sijoitusympäristö oli haastava.
    Eläkevarojen kasvu vähentää painetta eläkemaksujen nostoon tulevaisuudessa. Kuvituskuva.
    Eläkevarojen kasvu vähentää painetta eläkemaksujen nostoon tulevaisuudessa. Kuvituskuva. Kuva: Hanna Linnove
    Uutiset|Talous
    28.8.202617:00
    Ulrika Eerola Hovio

    Työeläkejärjestelmän sijoitettavissa olevat eläkevarat ovat korkeammat kuin koskaan.

    Varojen kokonaismäärä oli 300,2 miljardia euroa kesäkuun lopussa, kerrotaan Työeläkevakuuttajat Telan tiedotteessa. 300 miljardia euroa saavutettiin ensimmäistä kertaa.

    ”Helmikuussa käynnistyneen Iranin sodan seuraukset kiihdyttivät inflaatiota ja lisäsivät epävarmuutta markkinoilla. Keskeisten osakemarkkinoiden kehitys oli kuitenkin vahvaa vuoden toisella neljänneksellä erityisesti tekoälyinvestointien johdolla”, kertoo Työeläkevakuuttajat Telan pääekonomisti Mikko Mäkinen tiedotteessa.

    Sijoitustuotto ensimmäisellä vuosipuoliskolla oli nimellisesti 6,2 prosenttia. Reaalisesti inflaatio huomioiden se oli 4,2 prosenttia. Mäkinen pitää tuottoja erittäin hyvinä haastava sijoitusympäristö huomioiden.

    ”Eläkevarat ja niiden kasvu vähentävät tämän päivän nuorille sukupolville kohdistuvaa painetta nostaa eläkemaksuja tulevaisuudessa. Samalla ne voivat vahvistaa luottamusta työeläkejärjestelmän kestävyyteen väestön ikääntyessä ja syntyvyyden pysyessä alhaisena”, Mäkinen arvioi.

    Lisää aiheesta
    • Kuvitus havainnollistaa verokiilaa: työnantajan maksama kokonaiskustannus ja työntekijän käteen jäävä palkka eroavat Suomessa voimakkaasti toisistaan.

      Yhteiskunta | Suomalaiset maksavat eläkemaksuja enemmän kuin ymmärtävät – näin järjestelmä toimii

      Tilaajalle
    • Carunan pääomistuksen siirtyminen Espanjaan on aiheuttanut keskustelua, kenen kuuluisi omistaa suomalaiset sähköverkot. Kuvituskuva.

      Energia | Työeläkeyhtiöt eivät ryntää sähköverkkojen omistajiksi − näin ne perustelevat

      Tilaajalle
    • Melan toimitusjohtaja Heli Backman.

      Talous | Mela irtisanoo joka kuudennen työntekijänsä – taustalla maatilojen väheneminen

    Artikkelin aiheet
    työeläkevara
    sijoitustuotto
    työeläkejärjestelmä
    inflaatio
    tekoälyinvestointi
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena