• Juhannusaaton liikenne vilkkaimmillaan iltapäivällä – parhaat ajovinkit matkailijoille

    Juhannuksen liikenne jatkuu myös tänään vilkkaana.
    Automäärien odotetaan olevan aattona pääteillä selvästi pienempiä kuin ne tavallisena perjantaina olisivat. Tiet ovat myös juhannuksen vilkkainta liikennepäivää torstaita hiljaisemmat. LEHTIKUVA / Vesa Moilanen.
    Automäärien odotetaan olevan aattona pääteillä selvästi pienempiä kuin ne tavallisena perjantaina olisivat. Tiet ovat myös juhannuksen vilkkainta liikennepäivää torstaita hiljaisemmat. LEHTIKUVA / Vesa Moilanen.  
    Uutiset|Liikenne
    21.6.202410:47
    STT–

    Juhannuksen menoliikenne jatkuu tänään aamusta ja on vilkkaimmillaan kello 11:n ja 15:n välillä, arvioi Fintraffic.

    Automäärien odotetaan kuitenkin olevan aattona pääteillä selvästi pienempiä kuin ne tavallisena perjantaina olisivat. Tiet ovat myös juhannuksen vilkkainta liikennepäivää torstaita hiljaisemmat.

    ”Perjantaista tulee hieman hiljaisempi matkustuspäivä, koska liikenne on ollut aatonaattona hyvin vilkasta”, sanoi tieliikennekeskuksen yksikönpäällikkö Eero Sauramäki STT:lle torstaina.

    Aiempina vuosina juhannuksen jälkeinen maanantai on ollut todella hiljainen, kun kesälomakausi toden teolla on käynnistynyt.

    Juhannuksen paluuliikenne on perinteisesti selvästi menoliikennettä vähäisempää. Liikenne alkaa vilkastua ennusteiden mukaan sunnuntaina aamupäivästä ja jatkuu iltaan asti Etelä-Suomessa. Eniten liikennettä on puolestapäivästä iltapäiväviiteen asti.

    Sauramäki kehottaa ihmisiä ajoittamaan paluumatkan aamupäivään, mikäli haluaa välttää pahimmat ruuhkat. Etenkin Viitostiellä on hänen mukaansa ollut pitkiä jonoja aiempina vuosina.

    Juhannuksen jälkeinen maanantai on Sauramäen mukaan toinen hyvä vaihtoehto aloittaa paluumatka.

    ”Aiempina vuosina juhannuksen jälkeinen maanantai on ollut todella hiljainen, kun kesälomakausi toden teolla on käynnistynyt.”

    Lisää aiheesta
    • Menoliikenne jatkuu vilkkaana myös perjantaiaamuna. LEHTIKUVA / Kimmo Penttinen.

      Liikenne | Juhannuksen menoliikenne on käynnistynyt Etelä-Suomen valtateillä, ruuhkia odotettavissa iltapäivään mennessä

    • Juhannus on tieliikenteessä vuoden vilkkainta aikaa. LEHTIKUVA / MIKKO STIG.

      Liikenne | Juhannuksen viettoon autoilevat täyttävät tänään Etelä-Suomen valtateitä

    Artikkelin aiheet
    juhannusliikenne
    juhannusaatto
    Fintraffic
    liikennevinkit
    Etelä-Suomi
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Jos työkoneen leveys on yli 2,6 metriä, tulee muuta liikennettä varoittaa leveästä kuljetuksesta huomiomerkein tai heijastimin. Kuvassa muokkain on juuri avattu kuljetusasennosta.

    Koneviesti | Traktorit osallisena noin 200 henkilövahinkotapaukseen liikenneonnettomuuksista vuosittain – nämä ovat traktorin liikennekäytön riskit

  • Koneviesti | Lukijan idea: Ketjutalja kippinä mönkijässä

  • EU:n komissio katsoo, että nykyisillä säännöillä ei puututa riittävästi ilman pilaantumiseen ja ajoneuvojen aiheuttamaan meluun. Muun muassa pienhiukkaspäästöjen valvonta vaatisi uusia mittausmenetelmiä.

    Koneviesti | EU:n komissio pyrkii vähentämään liikenteen haittoja – turvajärjestelmiä ja pakokaasuja halutaan valvoa tehokkaammin