• Eurovaalien ehdokaslistat täyttyvät – maatalouden tuntijoita ehdolla toistaiseksi vähän

    Toistaiseksi nimetyistä ehdokkaista maataloustuntijoiksi tiedetään Elsi Katainen, Janne Sankelo, Niclas Sjöskog ja Timo Kaunisto. Etenkin metsäasioissa vaikuttaneita meppejä on jo jättäytynyt kisasta.
    Euroopan parlamentilla on istuntosalit Brysselissä ja Strasbourgissa. Kuva jälkimmäisestä.
    Euroopan parlamentilla on istuntosalit Brysselissä ja Strasbourgissa. Kuva jälkimmäisestä. Kuva: Joonas Immonen
    Uutiset|Politiikka
    6.3.202406:03
    Hermanni Härkönen

    Kesäkuun alussa järjestettävien europarlamenttivaalien ehdokasasettelu täydentyi jälleen alkuviikolla, kun kokoomus nimesi uusia ehdokkaita ja vasemmistoliiton puheenjohtaja Li Andersson kertoi lähtevänsä ehdolle.

    Puolue ei ole vielä virallisesti nimittänyt Anderssonia ehdokkaaksi.

    Maaseudun äänestäjien kannalta kokoomuksen nimeämistä ehdokkaista kiinnostavimmat olivat Pekka Toverin ja nykyisin Suomen kalankasvattajaliiton toimitusjohtajana toimiva Janne Sankelo.

    Eurovaalit käydään koko EU:n alueella 6.–9. kesäkuuta. Ehdokasasettelu Suomessa päättyy 30.4. Puolueet voivat nimetä enintään 20 ehdokasta. Yksikään puolue ei ole vielä nimittänyt kaikkia mahdollisia ehdokkaita.

    Puolueiden lisäksi ehdokkaita voivat asettaa 2 000 henkilön valitsijayhdistys. Yhteensä suomesta valitaan tulevalle kaudelle 15 meppiä.

    Suomen nykyisistä 14 eurokansanedustajasta kuusi on kertonut julkisuuteen jättävänsä paikkansa.

    He ovat Mauri Pekkarinen (kesk.), Heidi Hautala (vihr.), Alviina Alametsä (vihr.), Nils Torvalds (r.), Silvia Modig (vas.) sekä EU:n tilintarkastustuomioistuimeen siirtyvä Petri Sarvamaa (kok.).

    Lisäksi viime vaaleissa eduskuntaan valittu Miapetra Kumpula-Natri (sd.) aikoo tiettävästi ottaa kansanedustajan paikkansa vastaan, ja olla asettumatta ehdolle eurovaaleissa.

    Perussuomalaisten Pirkko Ruohonen-Lerner nousi parlamenttiin varasijalta Laura Huhtasaaren siirtyessä eduskuntaan. Ruohonen-Lerner ei ole vielä kertonut jatkosuunnitelmistaan.

    Sen sijaan jatkokautta ovat jo kertoneet hakevansa Sirpa Pietikäinen (kok.), Henna Virkkunen (kok.), Ville Niinistö (vihr.), Eero Heinäluoma (sd.) sekä Elsi Katainen (kesk.).

    Teuvo Hakkarainen (ps.) ehti runsas viikko sitten kertoa julkisuuteen asettuvansa ehdolle, kunnes puoluesihteeri Harri Vuorenpää kertoi, ettei Hakkarainen pääse puolueen listalle.

    Maanantaina Ilta-Sanomat kertoi poliisin tutkivan verohallinnon pyynnöstä, onko Hakkarainen syyllistynyt rikokseen.

    Puolueiden jo asettamia nimekkäitä ehdokkaita ovat jatkokauden hakijoiden lisäksi esimerkiksi perussuomalaisten Vilhelm Junnila, Sebastian Tynkkynen, Mauri Peltokangas ja entinen puoluesihteeri Arto Luukkasen.

    Kokoomuksen ehdokkaita ovat Toverin ja Sankelon lisäksi esimerkiksi Aura Salla ja Susanne Päivärinta.

    Vihreiden nimekkäimpiin ehdokkaisiin kuuluvat Maria Ohisalo ja Atte Harjanne, sekä EU:n alueiden komitean jäsen Niina Ratilainen.

    SDP on asettanut ehdolle esimerkiksi kansanedustajat Maria Guzeninan ja Suna Kymäläisen sekä terapeuttivillenä tunnetun Ville Merisen.

    Keskusta on nimennyt ehdokkaikseen Kataisen lisäksi muun muassa Katri Kulmunin, Mika Lintilän ja Timo Kauniston.

    Väistyvä puheenjohtaja Annika Saarikko sen sijaan kertoi puheenjohtajuudesta luopuessaan, että ei aio asettua ehdolle eurovaaleissa.

    Vasemmistoliitto on jo ennen Anderssonin ilmoitusta nimittänyt ehdokkaikseen esimerkiksi Merja Kyllösen ja näyttelijänä tunnetun Riku Niemisen.

    RKP:n ehdokkaina ovat muun muassa väistyvä puheenjohtaja Anna-Maja Henriksson sekä kansanedustaja Eva Biaudet. RKP:n listalta löytyy myös ruotsinkielisen tuottajajärjestö SLC:n valtuuskunnan varapuheenjohtaja ja MTK:n maitovaliokunnan jäsen Niclas Sjöskog.

    Kristillisdemokraatit nimittivät keskiviikkona lisää ehdokkaita, heidän joukossaan aiemmin europarlamentaarikkona toiminut Eija-Riitta Korhola ja puolueen varapuheenjohtaja ja maanviljelijä David Pettersson.

    Liike Nyt kertoo eurovaalisuunnitelmistaan torstaina. Puolue ei ole vielä nimennyt ehdokkaita.

    Erityisesti maa- ja metsätalousasioista tunnettuja jo nimetyistä ehdokkaista ovat lähinnä Katainen, Sankelo, Sjöskog ja Agronomiliiton toiminnanjohtajana toimiva Kaunisto. Myös Pettersson on tuttu ainakin ruotsinkielisessä tuottajajärjestössä SLC:ssä.

    Aiemmissa eurovaaleissa ehdolla olleet SLC:n puheenjohtaja Mats Nylund, Suomen Yrittäjien puheenjohtaja Mikael Pentikäinen sekä Maaseudun Tulevaisuuden päätoimittaja Jouni Kemppainen kertovat, etteivät aio asettua ehdolle.

    Samoin vastaa MTK:n puheenjohtaja Juha Marttila. Sen sijaan MTK:n vilja-asiantuntija Max Schulman kertoo harkitsevansa ehdokkuutta. Hän oli ehdolla myös vuonna 2019 RKP:n listoilta.

    Juttua muokattu 6.3.2024. Agronomiliiton toiminnanjohtaja Timo Kaunisto maatalousasioista tunnettujen ehdokkaiden listalle.

    Juttua muokattu 6.3.2024 kello 10.28. Lisätty tietoja KD:n keskiviikkona julkistamista ehdokkaista.

    Lisää aiheesta
    • Kesäkuun alussa ratkeaa, ketkä suomalaisedustajat astuvat EU-parlamentin aukiolla Strasbourgissa.

      Politiikka | MT-kysely osoittaa: Kesän eurovaaleissa suosikkisi riippuu iästäsi, sukupuolestasi ja asuinpaikastasi

    • Jääpoltetta ei esiinny kaikissa EU-maissa.

      Talous | Kysely: Suomalaisten mielestä EU ei ymmärrä erityisolojamme eikä ilmasto ole enää tärkein vaaliteema – eurovaaleissa voikin muhia muutos

    • Viljelijöiden mielenilmaukset ovat jatkuneet eri puolilla Eurooppaa syksyllä ja talvella.

      Politiikka | Seuraava vaalitaistelu on jo käynnissä – maaseutu on nousemassa eurovaalien ratkaisijaksi

    • Annika Saarikko kertoi jäävänsä äitiysvapaalle eduskuntatyöstä kevätkauden päättyessä.

      Politiikka | Annika Saarikko odottaa kolmatta lastaan ja jättää keskustan puheenjohtajuuden

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Traktori on usein peruskoneena lumiurakoinnissa.
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Viranomaisten käyttämä valta osoittautuu usein kohtuuttomaksi koneyrittäjälle – kunnioittaako viranomainen kansalaisia ja koneurakoitsijoita?

  • Nykyisestä karjanlantapoikkeuksesta luovutaan kahden vuoden siirtymäajan jälkeen. Kuvituskuva.

    Koneviesti | Uusi fosforiasetus voimaan – lannoituksen säätelyn kattavuus paranee

  • Hankinta- ja muuntotuet kohdennetaan jatkossa etenkin raskaaseen liikenteeseen sekä pakettiautoihin.

    Koneviesti | Muutoksia vähäpäästöisten ajoneuvojen hankintatuen hakuaikoihin – painotus raskaassa liikenteessä ja pakettiautoissa