

Lähi-Tapiolan uudeksi pääjohtajaksi viime viikon keskiviikkona nimitetty KTT Sari Heinonen, 48, vastasi MT:n haastattelussa vakuuttavasti maatilojen vakuuttamisen muuttuvista tarpeista vain puolisen tuntia nimityksensä jälkeen.
”Asiakassegmentti on meille merkittävä. Samoin toimialana maatalous on Suomelle huoltovarmuuden näkökulmasta tärkeä.”
Heinosen juuret ovat tukevasti Oulussa.
Lapsuuden kesät maalla Oulun lähellä Utajärvellä tuovat perspektiiviä liikkeenjohtamiseen ja työarkeen Helsingissä:
”Isäni on kotoisin maatilalta, ja minäkin olen pienenä monesti lypsyllä käynyt ja vasikoita juottanut”, Heinonen kertoo lapsuuden kokemuksistaan maito- ja viljatilalla.
Utajärven tilalla asuu nyt hänen setänsä. Lehmistä on sittemmin luovuttu.
Sari Heinonen perheineen ja kissoineen viettää kesiä tilan naapurissa sijaitsevalla mökillä.
Perheeseen kuuluu aviomies, armeijasta siviiliin palannut 19-vuotias poika, 17 vuoden ikäinen tytär sekä kaksi siperiankissaa.
Perhe asuu Oulussa, jonne Sari Heinonen reissaa säännöllisesti, kun työviikko Helsingissä on takana.
19 alueyhtiötä eri puolilla maata tietävät ahkeraa matkustamista ja alueyhtiöiden hallintoon ja asiakkaisiin tutustumista.
Alueita ja alueosuuspankkien väkeä Heinonen tapasi taajaan myös aiemmalla urallaan OP Ryhmässä. Samoin Terveystalolla on toimipisteitä ympäri maata.
” Tykkään nähdä ja tavata ihmisiä eri puolilla Suomea. Vaikka olemme pieni maa, elämäntyyli vaikkapa Helsingissä erilainen kuin Oulussa.”

Urallaan Heinonen työskenteli lyhyen jakson liikkeenjohdon konsulttina. Tuon ajan vuosina 2016‒2017 hän toimi myös Lähi-Tapiola Pohjoisen hallituksen jäsenenä.
”Jäi kyllä tosi hyvä mielikuva Lähi-Tapiolan toiminnasta siltä ajalta”, hän muistelee.
Kattava kokemus OP Ryhmässä rahoitus- ja vakuutusalalla ja digitaalisista palvelukanavista, henkilöasiakkuuksista ja OP-Henkivakuutuksen aiempi toimitusjohtajuus painoivat todennäköisesti vaa’assa, kun Lähi-Tapiolan vahinko- ja henkiyhtiöiden hallintoneuvostojen puheenjohtajistosta koottu kuusihenkinen yhteistyövaliokunta haki uutta pääjohtajaa.
Heinonen siirtyy Lähi-Tapiola-ryhmään Terveystalon liiketoimintajohtajan paikalta.
Tulevan pääjohtajan ydintehtävä on Lähi-Tapiola-ryhmän hallinnollinen ja strateginen johtaminen. Niin ikään Heinosen tehtävänä on varmistaa osaltaan omistaja-asiakkaiden saaman hyötyjen jatkuvan parantaminen sekä ryhmän uudistuminen.
Lähi-Tapiola julkistaa koko vuoden tuloksensa 20. helmikuuta. Alkuvuoden Vahinkovakuutuksen tulosta ja yhdistettyä kulusuhdetta painoi poikkeuksellisen ankara talvi liukastumisineen, autokolareineen ja putkien jäätymisineen. Korvaushakemuksia kertyi sumaksi saakka.
Loppuvuotta ei tuleva pääjohtaja tässä vaiheessa luonnollisesti kommentoi.
”Fakta on se, että sään ääri-ilmiöt tulvineen ja myrskyineen tulevat myös Suomessa lisääntymään.”
Vakuutusyhtiölle se merkitsee parempaa riskien ennakointia, varautumista yhdessä asiakkaiden kanssa sekä vakuutustuotteiden kehittämistä vastaamaan muutosta.
Koko viime vuoden tuloksen esittelevät vielä operatiivisista tehtävistä väliaikaisesti vastaava liiketoimintajohtaja Pekka Antikainen ja ryhmän hallitusten puheenjohtajana Juha Koposen lähdön jälkeen tuurannut Jari Eklund.
Sari Heinonen, 48, aloittaa 1.5.2025 Lähi-Tapiola- ryhmän pääjohtajana.
Koulutus: kauppatieteiden tohtori, Oulun yliopisto, 2002.
Työkokemus: liiketoimintajohtaja Terveystalo 2/2024-. OP Ryhmässä OP-Henkivakuutus oy:n toimitusjohtajana vuosina 2021‒2024 ja vastasi sitä ennen OP Ryhmän pankkiliiketoiminnan henkilöasiakkuuksista. Liikkeenjohdon konsultti.