• ”Maan eri osien saavutettavuus kyseessä” – jakeluvelvoite alas ja ammattidiesel käyttöön, liikenneala vaatii

    LiikenneSuomen mukaan nykyisellä ajoneuvokalustolla siirtymää vaihtoehtoisiin polttoaineisiin ei ole mahdollista toteuttaa kaikilta osin lähivuosina.
    Jakeluvelvoite merkitsee sitä, että bensiiniin ja dieseliin on sekoitettava tietty määrä biopolttoainetta.
    Jakeluvelvoite merkitsee sitä, että bensiiniin ja dieseliin on sekoitettava tietty määrä biopolttoainetta. Kuva: Markku Vuorikari
    Uutiset|Talous
    17.4.202317:35
    Harri Kallio-Kurssi

    LiikenneSuomi eli Linja-autoliitto, Suomen Kuljetus ja Logistiikka SKAL ja Suomen Taksiliitto vaatii jakeluvelvoitteen alentamista ja ammattidieselin käyttöönottoa.

    ”Suomen ilmastopolitiikan tavoitteet voidaan toteuttaa kustannustehokkaammin ja oikeudenmukaisemmin kuin ammattimaisen liikenteen kustannuksia nostamalla. Liikenteen maltilliset verot ja maksut luovat pohjaa taloudelliselle kasvulle, varmistaa maamme kilpailukykyä sekä mahdollisuutta elää ja asua kaikkialla Suomessa ilmastopolitiikan toteutusta vaarantamatta”, tiedotteessa sanotaan.

    Liikenteen nestemäisten polttoaineiden jakeluvelvoitteella tavoitellaan liikenteen päästöjen vähentämistä. Jakeluvelvoite on aiemmin linjattu korotettavaksi 13,5 prosentista 28 prosenttiin vuoden 2024 alusta.

    LiikenneSuomen mukaan päästövähennykset voidaan kohdentaa oikeudenmukaisemmin koko taakanjakosektorille: jakeluvelvoitteen nosto ei ole ainoa vaihtoehto, kun kaikki taakanjakosektorin päästövähennyskeinot otettaisiin laaja-alaisemmin käyttöön.

    ”Kuljetusalasta ei tule tehdä päästövähennysten maksajaa. Hallitusohjelmaneuvotteluissa tulisikin linjata kustannustehokkaammista ja oikeudenmukaisemmista vähennyskeinoista. Nykyisellä sääntelyllä ammattiliikenteen kustannukset ovat nousemassa kohtuuttomasti.”

    Ammattimaisessa liikenteessä on siirrytty ja siirrytään vaihtoehtoisiin ja ilmastopolitiikan kannalta kestäviin käyttövoimiin, kun se on teknistaloudellisesti mahdollista.

    ”Nykyisellä ajoneuvokalustolla siirtymää ei ole mahdollista toteuttaa kaikilta osin lähivuosina, joten jakeluvelvoitteen alentaminen sekä sen rinnalla ammattidieselin käyttöönotto turvaisivat alan kustannuskilpailukyvyn ja mahdollisuudet sopeutua muutoksiin pidemmällä aikajänteellä. Tähänastiset muutokset osoittavat, että vihreä siirtymä etenee siellä, missä se on mahdollista.”

    ”Ammattidieselillä on suora positiivinen vaikutus Suomen kustannuskilpailukykyyn ja myös maan ja sen eri osien saavutettavuuteen.” Anssi Kujala

    LiikenneSuomi-ryhmä vaatii myös, että kuljetuspalveluiden kustannuksia alennetaan ammattidieselin nopealla käyttöönotolla Suomessa.

    Ammattidiesel tarkoittaa dieselpolttoaineveron palautusta kuorma- ja linja-autojen haltijoille. Järjestelmä on käytössä useassa EU-maassa ja Belgiassa myös takseille.

    ”Ammattidieselillä on suora positiivinen vaikutus Suomen kustannuskilpailukykyyn ja myös maan ja sen eri osien saavutettavuuteen. Se tulee ottaa Suomessa käyttöön nopeasti”, toteaa toimitusjohtaja Anssi Kujala Suomen Kuljetus ja Logistiikka SKAL:sta.

    Lisää aiheesta
    • Hankasalmelainen koneyrittäjä Matti Siikki auraa talvisin lumisia teitä ja raivaa kesäisin uusia peltoja turvemaille.

      Koneet ja kulkuneuvot | Polttoöljyn jakeluvelvoitteen nosto on käymässä kalliiksi koneyrittäjille — ”Monenkaan kassa ei enää mitenkään kestäisi”

      Tilaajalle
    • Käyttövoimavero koskee diesel-, kaasu- ja sähköautoja.

      Liikenne | Autoliitto haluaa eroon käyttövoimaverosta: Jakeluvelvoite nostaa dieselin hintaa bensiiniä rajummin

      Tilaajalle
    • Dieselin litrahinta on noussut noin 30 prosenttia viime joulukuuhun verrattuna.  LEHTIKUVA / RONI REKOMAA.

      Talous | Dieselin hinta tulee pysymään bensiiniä kalliimpana – tulevat EU-pakotteet venäläisiä öljytuotteita vastaan voivat kuristaa markkinoita entisestään

    Artikkelin aiheet
    jakeluvelvoite
    ammattidiesel
    liikenneala
    ilmastopolitiikka
    päästövähennykset
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle