• Kuusi vinkkiä sähköautoon vaihtajille

    Sähköautoon vaihtaessa moni asia muuttuu, mutta ei kuitenkaan aivan kaikki. Yllätysten välttämiseksi autoon kannattaa tutustua ennen hankintaa.
    Volvon EX 30 oli yhtiöltä pitkään odotettu sähköautomalli. MT ajoi sen ensimmäisenä lehtenä maailmassa.
    Volvon EX 30 oli yhtiöltä pitkään odotettu sähköautomalli. MT ajoi sen ensimmäisenä lehtenä maailmassa. Kuva: Jarmo Palokallio
    Uutiset|Liikenne
    28.5.202421:15
    Hermanni Härkönen

    Sähköistetyt autot, joko täyssähkövoimalinjalla varustetut tai hybridit yleistyvät Suomen liikenteessä jatkuvasti. Monelle sähköä käyttövoimana käyttävään autoon siirtyvälle kyseessä on kuitenkin ensimmäinen kerta sähköauton omistajana.

    Uuteen käyttövoimaan siirtyminen voi tuoda mukanaan ongelmia tai haasteita, joita ei aiemman tutun polttomoottoriauton kanssa ollut. Vahinkokorjaamoketju Autoklinikkaa listaakin tiedotteessaan vinkkejä ensimmäistä kertaa sähköautoon siirtyville:

    1. Valitse sopivin vaihtoehto

    Markkinoilla on useita eri vaihtoehtoja sekä täyssähköisistä, että hybridiautoista. Itse ajotekniikan lisäksi eroja on myös autojen käyttöliittymissä, ohjaamoissa sekä niitä tukevissa mobiilisovelluksissa. Näihin kaikkiin kannattaa tutustua ennen auton hankintaa.

    2. Tutustu lataamiseen

    Sähköauton lataamiseen liittyy normaalia tankkausta monimutkaisempaa matematiikkaa. Lataamisesta on hyvä tietää ainakin oman auton akun koko ja auton ja käytetyn laturin latausteho, jolloin latausaikaa on helpompi arvioida. Lisäksi kulutuksella on väliä myös sähköautossa, sillä akun kapasiteetin ja keskikulutuksen avulla voi päätellä, kuinka pitkälle yhdellä latauksella pääsee.

    Oman auton akun lisäksi on syytä tutustua myös latauspalvelun tarjoajiin. Niiden maksutavat ja toiminnot vaativat usein oman sovelluksensa, jonka etsiminen ja käyttöön ottaminen voi pitkittää ensimmäistä latauskertaa huomattavasti.

    3. Huomioi ajotapa

    Sähköautot arvioivat usein itse sen, kuinka pitkälle niiden täyteen ladatulla akulla pystyy ajamaan. Ajotapa vaikuttaa kuitenkin merkittävästi siihen, miten todellinen tämä arvio on.

    Lyhyiden matkojen ajaminen esimerkiksi keskusta-alueilla voi syödä kantamaa huomattavasti, sillä virtaa kuluu itse ajon lisäksi esimerkiksi auton ja järjestelmien käynnistykseen sekä akun lämmitykseen.

    4. Lataa aina, kun mahdollista

    Sähköautojen akun kapasiteettia ja latausaikaa mitataan ja ajatellaan usein tyhjästä täyteen -syklillä. Huomattavasti järkevämpää on kuitenkin ladata autoa lyhyissäkin pätkissä tilanteen tullen, kuten kauppareissuilla tai kahvitauoilla. Yleensä edullisinta ja helpointa on auton lataaminen kotona, jos se on mahdollista.

    5. Tunne turvaominaisuudet

    Autoklinikan tekemän kysely mukaan osalla suomalaisista on vääriä uskomuksia sähköautoista. Iso osa esimerkiksi kertoo, ettei tiedä, saako auton sisällä istua sen ladatessa.

    Sähköautot on kuitenkin suojattu hyvin sekä olosuhteista että mahdollisista käyttäjävirheistä johtuvia vikoja vastaan.

    6. Valitse korjaamo vaurion mukaan

    Sähköauton korjaaminen poikkeaa osin polttomoottoriautosta, eikä esimerkiksi akkuun tai virtajärjestelmiin kannata koskea ilman pätevää koulusta. Pintapuolisesti erot ovat kuitenkin pienempiä, ja esimerkiksi liikenteessä tulleet pienet lommot ja lasivahingot voi korjauttaa tutulla korjaamolla.

    Lisää aiheesta
    • Harri Suutarin Kuplan nokkapellin alta löytyy osa autoon asennetusta Teslan akustosta.

      Autot | Harri Suutari rakensi ikivanhasta Kuplavolkkarista sähköauton, jossa on Teslan akusto

      Tilaajalle
    • Sähköauton lataus pörssisähköllä on edullisinta viikonloppuisin.

      Autot | Hintadata paljastaa: sähköauto kannattaa ladata viikonloppuisin

      Tilaajalle
    • Kaksi viidestä maaseudulla asuvasta ei halua sähköautoa millään hinnalla. Kuvassa Nissan Leaf.

      Autot | MT-kysely: Näin paljon suomalaiset ovat valmiita maksamaan sähköautosta – moni ei halua sitä millään hinnalla

      Tilaajalle
    • Näppärän kokoinen EX30 on tehokkain ja nopein Volvo ikinä.

      Autot | Volvon tehokas EX30 sähköauto antaa talvelle tasoitusta

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Jos työkoneen leveys on yli 2,6 metriä, tulee muuta liikennettä varoittaa leveästä kuljetuksesta huomiomerkein tai heijastimin. Kuvassa muokkain on juuri avattu kuljetusasennosta.

    Koneviesti | Traktorit osallisena noin 200 henkilövahinkotapaukseen liikenneonnettomuuksista vuosittain – nämä ovat traktorin liikennekäytön riskit

  • Koneviesti | Lukijan idea: Ketjutalja kippinä mönkijässä

  • EU:n komissio katsoo, että nykyisillä säännöillä ei puututa riittävästi ilman pilaantumiseen ja ajoneuvojen aiheuttamaan meluun. Muun muassa pienhiukkaspäästöjen valvonta vaatisi uusia mittausmenetelmiä.

    Koneviesti | EU:n komissio pyrkii vähentämään liikenteen haittoja – turvajärjestelmiä ja pakokaasuja halutaan valvoa tehokkaammin