

Sähköauton hankinta kirpaisee ostajan lompakkoa edelleen turhan paljon. MT:n kyselyn perusteella moni vierastaa niitä muutenkin, etenkin maaseudulla.
Uudesta täyssähköautosta maksettiin viime vuonna keskimäärin 56 000 euroa. Se on MT:n kyselyn mukaan liikaa tavalliselle auton ostajalle.
Vain neljä sadasta kyselyyn vastanneesta oli valmis maksamaan uudesta sähköautosta yli 50 000 euroa.
Uusien bensiiniautojen keskihinta jäi viime vuonna 32 000 euroon. Sekin rajaa ostajia ja kääntää kiinnostusta käytettyjen autojen suuntaan.
MT:n kyselyyn vastanneista noin joka kuudes oli valmis maksamaan uudesta sähköautosta 30 000−50 000 euroa. Sähköautojen valmistajille tuo hintaluokka onkin houkutteleva.
Monet valmistajat ovat painaneet pakkoraossa sähköautojen hintoja tuolle tasolle. Hintarallin aloitti maailman johtavan sähköautovalmistajan paikasta jopa 10 000 eurona alennuksilla kamppaillut Tesla.
Teslan ratkaisu johtui ainakin osin kiinalaisten sähköautojen kilpailusta. Niiden maihinnousu on parhaillaan käynnissä myös Euroopassa.
Kiinalaiset sähköautojen vyöry on niin vahva, että EU:ssa on herännyt pelko oman autotuotannon puolesta. Siksi EU suunnittelee kiinalaisautoille rankaisutulleja.
Tulleja perustellaan Kiinan valtion autonvalmistajille maksamilla tuilla, jotka vääristävät kilpailua.
Kuluttajien heikon taloustilanteen takia valmistajat ovat lupailleet tarjolle myös nykyistä selvästi edullisempia sähköautoja.
Toistaiseksi uusien sähköautojen tarjonta alle 30 000 euron hintaluokassa on jäänyt niukaksi. Jokunen sellainen malli kuitenkin löytyy ja lisää on tulossa, mikäli autotehtaat pitävät lupauksensa.
MT:n kyselyn perusteella edullisille uusille sähköautoille on tarvetta. Joka kolmas mies ja joka neljäs nainen olisi valmis hankkimaan sähköauton alle 30 000 eurolla.
Sähköauton korkea hinta selittyy ajoakun valmistuskustannuksilla. Helppo tapa pudottaa auton hintaa on pienentää akun kokoa.
Yhtälöä vaikeuttaa, että akun koko on kytköksissä toimintamatkaan, jonka ostajat haluavat mahdollisimman pitkäksi.
Autoala muistuttaa sähköautojen hintoja kauhisteleville ostajille, että sähköauton edulliset käyttökustannukset kompensoivat ajan kanssa kallista hankintahintaa.
Sähköautojen osuus uusien autojen rekisteröinneistä on kääntynyt tänä vuonna laskuun. Osalle auton ostajista kyse ei ole pelkästään hinnasta, vaan he myös vierastavat sähköautojen uutta tekniikkaa.
Lähes joka kolmas MT:n kyselyyn vastanneista kertoi, ettei ostaisi sähköautoa millään hinnalla. Heidän osuutensa oli suurin vanhemmissa, yli 45-vuotiaissa vastaajissa.
Myös asuinpaikan vaikutus oli selvä. Pääkaupunkiseudulla sähköautoille sanoi ei alle neljännes vastaajista. Maaseudulla sähköautot eivät kelvanneet millään hinnalla 42 prosentille vastaajista.
Luonnollisesti myös vastaajan tulot vaikuttivat asiaan. Pienillä tuloilla uuden sähköauton hankintaan ei ole mahdollisuuksia. Vastaavasti suurilla yli 85 000 euron vuosituloilla sähköauto on vaihtoehto muiden joukossa.
Erityisen jyrkkä jakolinja oli vastaajan puoluekannan mukaan. Vihreiden kannattajista vain harva vastusti sähköautoja. Sen sijaan perussuomalaisista lähes puolet ei ostaisi sähköautoa millään hinnalla.
Kantar Agrin toteuttamaan kyselyyn vastasi 1044 henkilöä. Joka viides heistä ei ottanut kantaa uuden sähköauton hankintaan.