• Mikä ihmeen luontojalanjälki? Yrityksille tarjolla uusi työkalu, josta maanomistajakin voi hyötyä

    Luontojalanjäljen laskennalla pyritään kehittämään luontoa vahvistavaa liiketoimintaa, mikä on monella alalla täysin mahdollista. Edelläkävijänä laskennassa toimii S-ryhmä.
    Tilaajalle
    S-ryhmä pyrkii pienentämään luontojalanjälkeään lisäämällä kasvipohjaisten tuotteiden osuutta, suosimalla kotimaista ja kehittämällä vastuullisia hankintaketjuja. Keskeistä on myös kannustaa kuluttajia kestäviin valintoihin.
    S-ryhmä pyrkii pienentämään luontojalanjälkeään lisäämällä kasvipohjaisten tuotteiden osuutta, suosimalla kotimaista ja kehittämällä vastuullisia hankintaketjuja. Keskeistä on myös kannustaa kuluttajia kestäviin valintoihin. Kuva: Petteri Kivimäki
    Uutiset|Ympäristö
    26.1.202609:04
    Katja Lamminen

    Yritysten luontojalanjäljen laskenta vauhdittuu uusien työkalujen avulla. Avoimen tietokannan ja oppaan taustalla ovat Jyväskylän yliopisto, Sitra ja S-ryhmä, joka on toiminut koekaniinina laskennassa.

    Laskentamalli auttaa yrityksiä pienentämään omaa luontojalanjälkeään ja hyvittämään aiheuttamiaan luontohaittoja.

    ”Suomella on ensiluokkainen mahdollisuus ottaa kansainvälisen edelläkävijän rooli luontojalanjäljen laskennassa”, Jyväskylän yliopiston ekologian professori Janne Kotiaho kannustaa Biovalent-tietokannan käyttöön.

    Käytännössä laskenta etenee niin, että yritys päättää, mitä kaikkea se laskentaan sisällyttää, kerää aineiston organisaation kulutuksesta, luokittelee kulutustiedot ja hakee tietokannasta niille luontohaittakertoimet, joiden perusteella luontojalanjälki lasketaan.

    ”Ikävä kyllä yhteiskuntien nykyisen kaltainen, arkinen toiminta johtaa jatkuvasti luonnon heikentymiseen.”

    Biovalent-tietokanta sisältää dataa noin 200 erilaisesta tuotteesta ja palvelusta 49 eri maalle ja alueelle. Luontojalanjälki on laskettu 76 elintarvikkeelle 244 maalle ja alueelle.

    Tietokannan sisältö täydentyy ja ja laskenta tarkentuu jatkuvasti.

    Toistaiseksi laskennassa ei esimerkiksi huomioida laidunlihan ja sisätiloissa kasvatetun lihan eroa, vaikka laidunnus osaltaan palvelee perinneympäristöjen säilymistä. Ytimessä on lihantuotannon mittakaava, joka on liian suuri maailman luontotyyppien säilymisen kannalta.

    ”Ikävä kyllä yhteiskuntien nykyisen kaltainen, arkinen toiminta johtaa jatkuvasti luonnon heikentymiseen”, Kotiaho toteaa ja painottaa, ettei ihminenkään pärjää tällä planeetalla ilman monipuolisia, toimivia ekosysteemejä, joihin muun muassa terveytemme ja ruoantuotantomme nojaavat.

    Kotiahon mielestä luontovaikutusten selvittämistä pitäisi vaatia yrityksiltä yhtä lailla kuin talousraportointia. Luontovaikutusten mittaaminen mahdollistaa myös luontohaittojen verotuksen ja kompensoinnin, joka on toistaiseksi vapaaehtoista.

    Maanomistajille on luvassa uudenlaisia tulonlähteitä, kun yritykset alkavat kompensoida luontohaittojaan.

    S-ryhmän lisäksi luontojalanjälkeä on selvitetty muun muassa Valiolle, Nordealle ja Nokialle. Mukana on myös ulkomaalaisia yrityksiä. Kiinnostuneiden joukko kasvaa vauhdilla ja laskentapalveluitakin tuottaa useampi taho.

    Maanomistajille on luvassa uudenlaisia tulonlähteitä, kun yritykset alkavat kompensoida luontohaittojaan. Hankkeita on jo käynnissä Suomessa. Esimerkiksi S-ryhmä ennallistaa suota Pielavedellä.

    EU:ssa valmistellaan jäsenvaltioiden välistä luonnonarvomarkkinaa ja globaaleissa luontokokouksissa on puhuttu maailmanlaajuisista mahdollisuuksista. Silloin luonnonhoitorahaa virtaisi Suomeenkin kansainvälisiltä, rahakkailta toimijoilta.

    Eläintuotteet painavat S-ryhmän luontojalanjälkeä

    S-ryhmän luontojalanjälki vuonna 2023 oli 19 000 nanoluontoekvivalenttia (nBDe). Se tarkoittaa, että 0,0019 prosenttia maailman lajeista on riskissä hävitä, jos haitta jatkuu samanlaisena.

    Luku vastaa kasvanutta sukupuuttoriskiä noin 153 eliölajille. Maailmassa arvioidaan olevan noin kahdeksan miljoonaa lajia.

    Luontojalanjälkeen on laskettu mukaan kaupparyhmän koko arvoketjun toimijoiden ja kansalaisten kulutus.

    S-ketjun luontojalanjälki muodostuu pääosin ruoasta ja juomasta (76 %) ja polttoaineista (8 %).

    Elintarvikkeista painavin luontojalanjälki on liha- ja maitotuotteilla sekä kahvilla ja suklaalla.

    Koko arvoketjun eli enimmäkseen elintarvikkeiden ja niiden tuottamiseen tarvittavien rehujen ja lannoitteiden luontohaitoista 98 % kohdistuu Suomen rajojen ulkopuolelle.

    Lisää aiheesta
    • Luonnonarvokaupan kohde on noin 12 hehtaarin kokoinen ojitettu suo. Kuvituskuva.

      Maanomistus | S-ryhmä alkaa ostaa luontoarvoja – pilottihanke käynnistyy Pielavedellä

    • Liiallinen yksityisautoilu, puun pienpoltto ja suuret määrät punaista lihaa ovat suomalaisten kulutuksessa ”syntejä”, jotka aiheuttavat luontokatoa.

      Ympäristö | Punainen liha ja kahvi suurentavat suomalaisten luontojalanjälkeä – kulutuksestamme kärsii tuontimaiden luonto

      Tilaajalle
    • S-ryhmän myymillä lihatuotteilla on erilaiset luontohaittakertoimet. Naudanlihan on moninkertainen verrattuna esimerkiksi siipikarjan lihaan. Alkoholi- ja virvoitusjuomat kuormittavat luontoa suurilla myyntimäärillään.

      Ympäristö | Naudanlihan ja riisin luontohaitat verrattain suuret – luontojalanjäljet laskettu S-ryhmän tuotteille, joista myös paljon ostetut juomat kuormittavat luontoa

    • Raisio selvittää, mikä on sen kauratuotteiden todellinen hiilijalanjälki. Aiemmin laskelmassa on käytetty Luonnonvarakeskuksen tuottamia keskiarvolukuja.

      Kasvintuotanto | Raisio tarjoaa sopimustuottajilleen ilmaisen hiilijalanjälkilaskurin – pääosassa kaura, mutta muitakin kasveja voi laskuriin syöttää

    • Hevosten yliruokinnan välttäminen ja laitumista huolehtiminen ovat osa ympäristökuormituksen estämiseksi talleilla tehtävää työtä.

      Ilmastonmuutos | Hevosen jättämä hiilijalanjälki vaihtelee suuresti – hanke opastaa hevosyrittäjiä

    • Ruokaketjun merkittävimmät luontovaikutukset syntyvät alkutuotannossa. Elintarviketeollisuuden selvityksen mukaan yhden viljelykasvin viljelystä pitäisi siirtyä monimuotoisempaan uudistavaan viljelyyn.

      Ympäristö | Elintarviketeollisuudelta askelmerkit taisteluun luontokatoa vastaan – Nämä tuontiraaka-aineet aiheuttavat eniten metsäkatoa

    Artikkelin aiheet
    luontojalanjälki
    luontohaitta
    kompensointi
    Janne Kotiaho
    Ruoka ja juoma
    Tutkimus ja tuotekehitys
    Ohjelmistot
    Tietotekniikka
    Jyväskylän yliopisto
    S-ryhmä
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Uuden metsätien rakentamista on tuettu vuosina 2016-2023 keskimäärin 42 kilometriä vuodessa. Tukea uuden metsätien suunnitteluun voi hakea vielä tämän vuoden aikana.

    Koneviesti | Valtioneuvosto esittää uusien metsäteiden tekemisen tuen lakkauttamista vuoden 2025 alusta

  • Yksityistiet ovat merkittävä palanen huoltovarmuusketjussa sekä kotimaisen puun kuljetuksissa metsäteollisuudelle ja energian tuotantoon.

    Koneviesti | Yksityisteiden valtionavustuksiin esitetään korotuksia — asetusmuutos lausuntokierrokselle

  • Koneviesti | Vuoden 2023–2027 CAP-ohjelma on työn alla – nämä ovat ehdotukset tärkeimmistä viljelytoimenpiteistä