• Liian lyhyt kuono ja liian lyhyet jalat aiheuttavat koirille terveysongelmia

    Kolme kiloa on usein koiralle ratkaiseva painoraja, jonka alla terveysongelmat lisääntyvät.
    Kennelliiton järjestöosaston päällikön Kaisa Goldin mukaan koiranjalostus on muuttunut Suomessa merkittävästi kymmenessä vuodessa lisääntyneen tutkimustiedon myötä.  LEHTIKUVA / Markku Ulander.
    Kennelliiton järjestöosaston päällikön Kaisa Goldin mukaan koiranjalostus on muuttunut Suomessa merkittävästi kymmenessä vuodessa lisääntyneen tutkimustiedon myötä. LEHTIKUVA / Markku Ulander.  
    Uutiset|Lemmikit
    1.3.202520:30
    STT

    Moniin koirarotuihin liittyy erilaisia liioiteltuja piirteitä, jotka voivat aiheuttaa niille monenlaisia terveysongelmia. Liioiteltuja piirteitä voivat olla esimerkiksi liian pieni tai liian suuri koko, liian pitkä selkä, liian matalat raajat tai liian lyhyt kuono, kertoo Suomen Kennelliiton järjestöosaston päällikkö Kaisa Gold.

    ”Pitkäselkäisillä roduilla voi olla erilaisia selkäongelmia, kuten ennenaikaista välilevyjen kalkkeutumista, johon liittyy halvaantumisen riski. Hyvin matalat raajat taas ovat jonkinlaisen mutaation seuraus, ja niihin liittyy esimerkiksi kasvuhäiriöitä: jalat voivat muuttua käyriksi, kun osa luista jatkaa kasvuaan pidempään.”

    Hyvin suuri koko puolestaan aiheuttaa herkästi luusto-ongelmia ja hyvin pieni koko luunmurtumia.

    Jalostusagronomi ja tutkija Katariina Mäki huomauttaa, että kolme kiloa on koirilla usein ratkaiseva painoraja, jonka alla ongelmat lisääntyvät. Koiralle voi tulla esimerkiksi kivulias vesipää, jossa aivo-selkäydinneste kerääntyy koiran kalloon. Hammasongelmat ovat hyvin pienillä koirilla yleisiä.

    ”Monesti näkee kuvia, joissa julkimot pitävät pieniä koiriaan sylissä ja koirilla somasti kieli roikkuu hampaiden välistä. Se johtuu siitä, että niillä on hampaat sikin sokin tai on ollut niin paljon hammasongelmia, että hampaita on jouduttu poistamaan.”

    Jos koiran kuono on kovin lyhyt, myös sen kallo on yleensä lyhentynyt. Lyhytkalloisilla koirilla aivot eivät välttämättä mahdu kunnolla omalle paikalleen, vaan voivat työntyä kivuliaasti selkäytimeen.

    Mäen mukaan hyvin lyhyt kuono vaikeuttaa myös hengittämistä ja lämmönsäätelyä, eivätkä koiran hampaat mahdu suuhun normaalisti. Lyhytkuonoisilla koirilla on usein myös luusto- ja silmäongelmia.

    ”Kun kallo on lyhyt, myös silmäkuopat madaltuvat, jolloin silmät voivat pullottaa ulospäin. Jos koiran silmien reunoilla näkyy paljon valkuaista, se on yleensä merkki, että silmäkuopat ovat liian matalat.”

    ”Rotumääritelmiä pitäisi myös tulkita koiran terveys edellä. Siinä on vielä tekemistä täälläkin.”

    Katariina Mäki

    Gold ja Mäki eivät halua nimetä mitään tiettyjä "ongelmarotuja", joita kenenkään ei tulisi hankkia. Tällaistenkin rotujen kasvattajista voi löytyä ihmisiä, jotka pyrkivät toiminnallaan vähentämään liioiteltuja piirteitä ja luomaan terveempiä pentueita.

    Gold ja Mäki kuitenkin toivovat, että koiraa hankkivat kiinnittäisivät enemmän huomiota ongelmallisiin piirteisiin ja pyrkisivät valitsemaan mahdollisimman terveen koiran.

    Mäen mukaan Suomessa on ollut esimerkiksi sellaisia kasvattajia, jotka ovat pyrkineet pidentämään lyhytkuonoisten rotukoirien kuonoja teettämällä pentuja vain hieman pidempikuonoisilla yksilöillä.

    ”Kennelmaailmassa tällaisia muutoksia ei kuitenkaan välttämättä katsota hyvällä, ja näyttelytuomari on saattanut pitää pidempikuonoista koiraa heikompilaatuisena ja huomauttaa asiasta koiran arvostelussa”, Mäki harmittelee.

    Mäen mukaan liioitellut piirteet ovat yleistyneet tietyillä koiraroduilla nimenomaan siksi, että rotumääritelmän piirteitä on tavoiteltu kunnianhimoisesti. Rotumääritelmässä voi lukea esimerkiksi "mahdollisimman lyhyt kuono".

    ”Kukaan tuskin on tavoitellut sellaista tilannetta, että piirteet menevät niin äärimmäisiksi, että koirat sairastuvat. Koko maailmanlaajuisessa koiranäyttelykulttuurissa pitäisi tapahtua radikaali muutos, sillä Euroopassahan näitä rotumääritelmien sanamuotoja on jo tarkistettu. Rotumääritelmiä pitäisi myös tulkita koiran terveys edellä. Siinä on vielä tekemistä täälläkin.”

    Suomen Kennelliitolla on käytössä avoin tietokanta, josta kuka tahansa voi käydä katsomassa rotukoirille tehtyjä, virallisia tutkimuksia ja niiden tuloksia.

    Rotukoiran ostajan tulisi aina ottaa selvää koiran perimästä ja kasvattajasta, toteaa Kaisa Gold.

    ”Vaikuttaa kuitenkin siltä, että kun tulee pentukuume, pentu pitää monesti saada nyt eikä myöhemmin. Sitten unohdetaan kaikki ohjeet ja varoitukset ja otetaan pentu sieltä, mistä sen nopeasti saa, mikä ei yleensä ole se turvallisin vaihtoehto. Hyvin harva valistunut ja tarkka kasvattaja myy koiriaan esimerkiksi Tori.fi:ssä tai vastaavilla alustoilla.”

    Goldin mukaan koiranjalostus on muuttunut Suomessa merkittävästi kymmenessä vuodessa lisääntyneen tutkimustiedon myötä. Nykyään on entistä enemmän testejä, joilla voidaan selvittää koirien perinnöllisiä sairauksia. Suomen Kennelliitolla on käytössä avoin tietokanta, josta kuka tahansa voi käydä katsomassa rotukoirille tehtyjä, virallisia tutkimuksia ja niiden tuloksia.

    ”Tietokannasta saa katsottua esimerkiksi sukutauluja. Niistä näkyy, mitä koiria mistäkin suvusta on tutkittu. Tämä on ihan valtavan suuri etu ja toivon, että tietokantaa käytettäisiin enemmänkin pentuja hankittaessa.”

    Gold kertoo, että tietyissä suosituissa roduissa on paljon myös sellaisia koiria, joita ei ole virallisesti rekisteröity. Silloin myös niiden taustat ovat pimennossa.

    ”Sama koskee puhtaasti sekarotuisia koiria. Monesti puhutaan, että ne ovat terveempiä, mutta totuushan on, että ne saattavat olla terveitä tai ne ovat saattaneet periä kahden hyvinkin sairaan vanhemman kaikki sairaudet.”

    Gold huomauttaa, että Suomen Kennelliiton rekisteröimiä koirarotuja on yhteensä lähes 400.

    ”Sieltä jokainen varmasti löytää itselleen sopivan ja mahdollisimman terveen rodun.”

    Lisää aiheesta
    • Eläinlääkäri Suvi Heinola tutkii 11-vuotiasta Sulo-nimistä borderterrieriä klinikalla Jyväskylässä. Koiralla oli närästysoireita ja kipua tassussa.

      Lemmikit | Muodon vuoksi

      Tilaajalle
    • Noutajien kohdalla suurta eripuraa on pitkään aiheuttanut se, että muotovalion arvoon vaaditaan hyväksytty taipumuskoetulos. Kuvassa erinomaisesti toimiva käyttölinjainen kultainennoutaja.

      Erä | Metsästyskoirarodut ovat murrosvaiheessa – viekö jalostus metsään?

      Tilaajalle
    • Eläinlääkäri Julia Haukilintu myöntää, että kotikissa ei ole sen terveempi kuin rotukissakaan, molemmilla tavataan sairauksia.  Haukilinnun sylissä maatiaiskissa Touho.

      Lemmikit | Kissojen ylijalostukseen herättiin viimein, kertoo eläinlääkäri – Kissaliitto kiistää ongelman

      Tilaajalle
    • Englannisetteri on jalostettu käytettäväksi kanalintujen metsästykseen, mutta sen lisäksi sitä voi hyvin käyttää myös sekä pienriistan metsästyksessä että linnustuksessa noutavana koirana.

      Erä | Nämä ovat Norjan suosituimmat metsästyskoirarodut

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    koiranjalostus
    koira
    terveysongelmat
    rotumääritelmät
    Suomen Kennelliitto
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle