Metsästyskoirarodut ovat murrosvaiheessa – viekö jalostus metsään?

Metsästyskoiraharrastuksessa eletään murrosvaihetta. Rekisteröinnit ovat vähentyneet useilla roduilla romahduksenomaisesti. Takavuosien listakärjet, kuten suomenajokoira, ovat putoamassa kymmenen suosituimman joukosta. Kärkeä toki hallitsee kaksi metsästyskoirarotua, labradorinnoutaja ja kultainennoutaja, mutta niiden suosion syynä ei ole aktiivinen rodunomainen metsästyskäyttö, vaan niiden soveltuvuus perhekoiraksi. Se taas on piirre, joka on jalostettu rotuihin niiden metsästyskäytön vuoksi. Mutta harva rodun valitseva taitaa tätä yhteyttä tietää.

Noutajien tilanne kuvastaa käyttökoirien jalostuksessa laajemmin jo pitkään näkynyttä ilmiötä, jakautumista käyttö- ja näyttelylinjoihin. Jako on Suomen noutajakoirapiireissä näkynyt parikymmentä vuotta käyttölinjaisten lisääntymisenä. Kansainvälisessä katsannossa rotujen jakautuminen on ollut tiedostettu tosiasia paljon pidempään kuin meillä.

Tammikuun alussa uutisoitiin uuden Metsästyskoiraliiton perustamisesta. Jakautuminen käyttö- ja näyttelypuolen harrastamiseen ja jalostamiseen saavutti sen myötä eräänlaisen lakipisteensä. Enää ei mahduta saman pöydän ääreen tekemään päätöksiä koiraharrastajien edunvalvontaan ja koirien jalostusta ohjaavaan toimintaan liittyvissä kysymyksissä. Muualta mallia haettaessa voidaan todeta, että tilanne saattaa lopulta palvella metsästyskoirarotuja.

Keskusteluissa on eläinten hyvinvointilaki ja sen tulkintojen vaikutus koiraharrastukseen. Jos tullaan kohtaan, jossa jalostusta ohjaavien kokeiden säännöt muokataan koeriistojen eikä koiranjalostuksen arvoa painottaen, on eksytty liian kauas tehtävän, rotujen jalostustyön, ääreltä.

Noutajien kohdalla suurta eripuraa on pitkään aiheuttanut se, että muotovalion arvoon vaaditaan hyväksytty taipumuskoetulos. Koe mittaa noutajien rodunomaisia taipumuksia eli periytyviä ominaisuuksia, jotka tekevät noutajasta noutajan. Noutajan tulee uida, hakea ja ottaa riistaa sekä käsitellä sitä rikkomatta. Koska näyttelymenestystä painottavilla jalostusvalinnoilla on viety rotuja suuntaan, jossa koirat eivät näistä noutajan perustehtävistä suoriudu, paine poistaa koevaatimus muotovalion arvosta on kova. Ristiriita on ilmeinen – minkä arvoinen on rotu, jonka yksilöt eivät vastaa enää rodunomaisia ominaisuuksia?

Tunnettu asia on, että pienempi paha on arvostella keskustelukumppanin lasta kuin hänen koiraansa. Näkemyserot rotukoirien arvosta ja linjojen jalostuspainotusten oikeudesta ovat repiviä.

Rodut on luotu kukin tarkoitustaan varten. Monet niistä ovat maailman muuttuessa menettäneet tehtävänsä. Metsästyskoiraroduilla on onneksi edelleen merkitys, jolla niiden olemassaolo voidaan perustella. Pidän vääränä sitä, jos rodun tulevaisuuden määrittelyssä unohdetaan sen alkuperä ja tarkoitus, sillä juuri siinä piilee kunkin rodun arvo.