
Kiinteistöihin ja tontteihin sijoittavien erikoissijoitusrahastojen bruttoarvot jatkoivat laskussa myös vuoden kolmannella neljänneksellä. Rahastoihin sijoittaneiden lunastuspyynnöt ylittävät merkinnät.
Kun kiinteistökauppa elää edelleen laskusuhdanteessa, rahastoihin sijoittaneiden varat ovat olleet jumissa, ja ovat edelleen.
Rahastojen lunastuksiin liittyvät rajoitukset jatkuvat. KTI:n raportin perusteella noin puolet rahastoista oli kertonut lykkäävänsä tai rajoittavansa lunastusten maksua.
Lunastustoimeksiannot edellyttäisivät kiinteistöjen ja asuntojen myyntiä, mikä nykyisessä markkinatilanteessa on vaikeaa ja johtaisi rahastojen jyrkempään tappiollisuuteen.
KTI Kiinteistötiedon, Rakennuttajien ja kiinteistönomistajien Rakli ry:n ja rahastoyhtiöiden yhdessä toteuttama tuottotaulukko syyskuun lopusta kertoo hankalan tilanteen jatkumisesta.
”Vuoden kolmannella neljänneksellä rahastojen yhteenlaskettu bruttoarvo laski noin 170 miljoonalla eurolla. Suomessa toimivien 22 rakennettuihin kiinteistöihin ja tontteihin sijoittavan erikoissijoitusrahaston yhteenlaskettu bruttoarvo oli syyskuun lopussa 9,1 miljardia euroa.”
Rahastojen 12 kuukauden rullaava kokonaistuotto oli keskimäärin -0,4 prosenttia. Tuotto muodostui 2 prosentin tuotto-osuudesta sekä -2,4 prosentin arvonmuutoksesta. Rahastojen arvojen lasku on kuitenkin hidastunut viimeisen vuoden aikana.
Kiinteistörahastojen tuotot muodostuvat vuosittain maksettavista tuotto-osuuksista ja rahasto-osuuksien arvon muutoksesta.
Korkojen lasku on helpottanut koko kiinteistöalaa. Rahastot sinänsä eivät ole kovin velkaantuneita.
Ålandsbankenilla on salkussaan kaksi kiinteistörahastoa, Ålandsbanken Asuntorahasto ja Ålandsbanken Tontti.
Ahvenanmaalaispankin toimitusjohtaja Peter Wiklöf vastasi kaksikin vuotta lunastusvarojaan odottaneille asiakkaille ymmärtävänsä asiakkaiden turhautumisen.
”Tämä on todella ikävää”, Wiklöf vastasi Ålands Radion haastattelussa marraskuun lopulla.
Ålandsbankenin asuntoihin sijoittavalla rahastolla on 3 000 asuntoa, ja nyt lunastustilanteissa asunnon myynti kestää noin 15 kuukautta.
Rahasto ei pysty maksamaan lunastettavaksi ilmoitettuja varoja ulos ennen kuin se on saanut rahat myydyistä asunnoista.
Ongelma on yhteinen koko kiinteistörahastojen toimialalla.
Kaikista kotimaisista kiinteistösijoituksista rahastojen osuus on 15 prosenttia.
Rahastoissa on osuuden omistajia KTI:n raportin mukaan noin 90 000 keskimääräisen sijoituksen ollessa 65 000 euroa.
Kiinteistö ja asuntorahastojen 12 kuukauden rullaava kokonaistuotto oli syyskuun lopussa keskimäärin -0,4 prosenttia.
Suomessa toimii 22 rakennettuihin kiinteistöihin ja tontteihin sijoittavaa erikoissijoitusrahastoa. Näiden yhteenlaskettu bruttoarvo oli syyskuun 2025 lopussa 9,1 miljardia euroa.
Lähde: KTI Kiinteistötieto
Kaikista kotimaisista kiinteistösijoituksista rahastojen osuus on 15 prosenttia. Rahastoissa on osuuden omistajia KTI:n raportin mukaan noin 90 000. Keskimääräinen sijoitus on 65 000 euroa, hajonta on suurta.
”Lunastukset maksetaan enintään 3 000 euroon saakka.”
S-Pankilla on erikoisrahastovalikoimissaan asuinkiinteistöihin sijoittava Asuntorahasto, Toimitilarahasto, Tonttirahasto, Metsärahasto ja Peltorahasto. Asuntorahaston 12 kuukauden rullaava tuotto oli elokuun lopussa -3,53 prosenttia.
”Olemme kesäkuussa 2025 rajoittaneet S-Pankki Asunto Erikoissijoitusrahaston lunastuksia, mutta rahastoa ei ole suljettu. Lunastukset maksetaan enintään 3 000 euroon saakka, jolloin noin puolet annetuista lunastustoimeksiannoista toteutuu täysimääräisesti”, kertoo S-Pankin Kiinteistörahastoista vastaava johtaja Ville Yrjölä.
Suomen kiinteistömarkkinan tilanne on Yrjölän mukaan edelleen haastava ja lunastuksia on ollut merkintöjä enemmän.
S-Pankki Asunto sijoittaa pääasiassa pieniin vuokra-asuntoihin, jotka sijaitsevat Suomen kasvukeskuksissa tai niiden lähettyvillä työssäkäynti- ja opiskelualueilla. Euromääräisesti rahaston sijoituksista 58 prosenttia sijaitsee pääkaupunkiseudulla.
Toimitilarahasto tuotti 3,09 ja Tonttirahasto 3,42 prosentin vuosituoton. Myös Peltorahasto oli 2,45 prosenttia plussalla 12 kuukauden rullaavan tuoton osalta. Metsärahaston vuosi on noin 3,5 prosenttia tappiolla.
Asunto A -rahaston lunastuspäiviä rahastoyhtiö muutti jo lokakuussa 2023. Lunastusprosessi kestää S-Pankin mukaan vähintään kuusi kuukautta.