• Ex-ministereitä sekä Stubbin että Haaviston takana – pudonneiden puolueista tihkuu julkista tukea niukanlaisesti toisen kierroksen ehdokkaille

    Toistaiseksi puolueiden riveistä on tihkunut vähänlaisesti julkilausumia kummankaan presidentinvaalien toisen kierroksen ehdokkaan tueksi. Joitain entisiä ministerejä on kuitenkin jo ilmaissut tukensa.
    Tilaajalle
    Presidentinvaalien ensimmäisellä kierroksella noin 1,1 miljoonaa ääntä meni jollekin muulle kuin toiselle kierrokselle selvinneille ehdokkaille. Nyt Alexander Stubb (kok.) ja Pekka Haavisto (vihr.) kamppailevat noista äänistä.
    Presidentinvaalien ensimmäisellä kierroksella noin 1,1 miljoonaa ääntä meni jollekin muulle kuin toiselle kierrokselle selvinneille ehdokkaille. Nyt Alexander Stubb (kok.) ja Pekka Haavisto (vihr.) kamppailevat noista äänistä. Kuva: Sanne Katainen ja Jarkko Sirkkiä Kuvankäsittely: Aatu Jaakkola
    Uutiset|Politiikka
    4.2.202415:00
    Lauri Hauru

    Presidentinvaalien toisen kierroksen ehdokkaat, Alexander Stubb (kok.) ja kansalaisvaltuuskunnan ja vihreiden tukema Pekka Haavisto kamppailevat nyt pudonneiden ehdokkaiden kannattajista.

    Toistaiseksi puolueiden riveistä on tihkunut vähänlaisesti julkilausumia kummankaan jatkavan ehdokkaan tueksi. Keskustan kansanedustaja, entinen pääministeri Juha Sipilä ilmaisi alkuviikosta Stubbin lnstagram-tilillä tukevansa tätä toisella kierroksella. Samoin teki keskustan entinen pääministeri Anneli Jäätteenmäki pari päivää myöhemmin. Entinen keskustan maa- ja metsätalousministeri Sirkka-Liisa Anttilan on asettunut myös Stubbin tueksi.

    Pekka Haaviston kansalaisvaltuuskuntaan liittyneiden henkilöiden nimiä löytyy hänen kampanjansa verkkosivustolta. Entinen pääministeri löytyy hänenkin tukijoistaan, nimittäin sdp:tä edustanut Antti Rinne.

    Haavisto on saanut taakseen runsaasti vasemmistopuolueiden edustajia. Sdp:n nykyisistä edustajista nimensä ovat antaneet Haaviston tueksi muun muassa Krista Kiuru, Timo Harakka, Kimmo Kiljunen, Tuula Väätäinen ja Tarja Filatov. Vasemmistoliiton kansanedustajista Haaviston kansalaisvaltuuskuntaan ovat lähteneet esimerkiksi Aino-Kaisa Pekonen ja Hanna Sarkkinen.

    Lisää aiheesta
    • Isolla budjetilla saa ostettua näkyvyyttä. Toisaalta ehdokkaat luottavat myös julkkistukijoiden verkostojen laajuuteen ja tavallisten ihmisten suosituksiin.

      Politiikka | Tuttuja maaseutunimiä presidenttiehdokkaiden tukijoina – rahan lisäksi satsataan suosittelijoihin

      Tilaajalle

    Puoluetaustaa ajatellen ehdokkaiden tukijoista löytyy myös pieniä yllätyksiä. Kokoomuksen entinen kansanedustaja Jaana Pelkonen on esimerkiksi ilmoittanut tukevansa Haavistoa. Toisaalta vasemmistoliiton kansanedustaja Merja Kyllönen ja sdp:n kansanedustaja Jani Kokko ovat ilmoittautuneet Stubbin tukijaksi toisin kuin monet muut vasemmistopuolueiden edustajat.

    Toistaiseksi vain yksi pudonneista ehdokkaista on ilmoittanut julkisen tukensa jommalle kummalle ehdokkaista. Sari Essayah (kd.) ilmoitti siirtyvänsä Alexander Stubbin tueksi vaalien toisella kierroksella.

    Lisää aiheesta
    • Sari Essayah kertoi viestipalvelu X:ssä tukevansa Alexander Stubbia toisella kierroksella.

      Politiikka | Essayah tukee Stubbia: "Ymmärtää maatalouden merkityksen hyvin”

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Traktori on usein peruskoneena lumiurakoinnissa.
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Viranomaisten käyttämä valta osoittautuu usein kohtuuttomaksi koneyrittäjälle – kunnioittaako viranomainen kansalaisia ja koneurakoitsijoita?

  • Nykyisestä karjanlantapoikkeuksesta luovutaan kahden vuoden siirtymäajan jälkeen. Kuvituskuva.

    Koneviesti | Uusi fosforiasetus voimaan – lannoituksen säätelyn kattavuus paranee

  • Hankinta- ja muuntotuet kohdennetaan jatkossa etenkin raskaaseen liikenteeseen sekä pakettiautoihin.

    Koneviesti | Muutoksia vähäpäästöisten ajoneuvojen hankintatuen hakuaikoihin – painotus raskaassa liikenteessä ja pakettiautoissa