
Jos tekonivelleikkauksen haluaa nopeasti, eikä ole valmis jonottamaan julkiselle puolelle, yksi vaihtoehto on hakeutua leikattavaksi yksityiselle. Tällöin leikkauksesta pitää kuitenkin olla valmis maksamaan yli 10 000 euroa.
Suomen yksityisiä terveyspalvelumarkkinoita hallitsee kolme jättiläistä eli Terveystalo, Mehiläinen ja Pihlajalinna. Ne kaikki tekevät myös tekonivelleikkauksia.
Terveystalossa tekonivelleikkauksen hinta alkaa noin 11 000 eurosta, mutta lopullinen hinta riippuu muun muassa käytettävästä tekonivelimplantista ja siitä, mitä muuta hoitoa tarvitaan.
Leikkauksen hintaan sisältyvät varsinainen leikkaus sekä välttämättömät tutkimukset ja käynnit, kuten leikkauksen jälkeen otettava röntgenkuva sekä fysioterapeutin seurantakäynti.
Terveystalon toimialuejohtaja Teemu Paatelan mukaan leikkauksen hinnasta merkittävimmät kustannukset muodostuvat henkilöstökuluista, implantista ja leikkausvälineistöstä.
Paatela kertoo, että hoito alkaa aina tekonivelkirurgiaan perehtyneen tekonivelkirurgin vastaanotolta, joille aikoja on saatavissa alle viikon kuluessa. Paatela lupaa, että leikkausaika pystytään järjestämään tarvittaessa nopeimmillaan kahden viikon kuluessa.

Useimmiten leikkaus tehdään Terveystalossa 1–2 kuukauden kuluttua leikkauspäätöksestä. Paatela kertoo, että potilas pystyy itse vaikuttamaan leikkausaikatauluun.
Terveystalo tekee tekonivelleikkauksia Helsingissä, Turussa, Oulussa, Porissa ja Joensuussa.
Myös Mehiläisessä tekonivelleikkauksen hinta alkaa noin 11 000 eurosta. Hinnassa on Väli-Suomen alueen tekonivelkirurgian vastaavan lääkärin Konsta Pamilon mukaan pientä vaihtelua riippuen siitä, minkä tyyppistä tekoniveltä leikkauksessa tarvitaan, ja yöpyykö potilas sairaalassa leikkauksen jälkeen.
Hinta sisältää leikkauksen, lääkärinpalkkiot, käytettävät tarvikkeet sekä tekonivelimplanttien kustannukset.
Pamilo huomauttaa, että tekonivelleikkaus on mittava toimenpide, jossa tarvitaan hintavia tarvikkeita sekä itse tekonivelimplantit.
Mehiläisellä ei ole Pamilon mukaan tekonivelleikkaukseen varsinaista leikkausjonoa, vaan leikkausajankohta pystytään valitsemaan potilaslähtöisesti.
Leikkauspäätöksestä menee useimmiten noin kaksi viikkoa ennen ensimmäistä mahdollista leikkausaikaa.
Mehiläinen tekee tekonivelleikkauksia Helsingissä, Kuopiossa, Oulussa, Turussa, Jyväskylässä, Vaasassa sekä Tampereella.
Kolmesta suuresta terveysyhtiöstä kallein tekonivelleikkaus on hinnaston perusteella Pihlajalinnalla. Heillä tekonivelleikkauksen hinta alkaa noin 13 000–15 000 eurosta.
Hinta määrittyy muun muassa asennettavan proteesin tyypin mukaan. Muiden palveluntuottajien tavoin hintaan vaikuttaa myös mahdollinen yöpyminen sairaalassa. Tarkempi yksilöllinen kustannusarvio annetaan leikkausajanvarauksessa.
Pihlajalinnan lääketieteellinen johtaja Sari Riihijärvi kertoo, että hinnalla katetaan monia erilaisia leikkauksesta aiheutuvia kustannuksia, kuten toimenpiteen suorittavien ammattilaisten palkkiot, proteesi, anestesiasta sekä mahdollisista yöpymistä aiheutuvat kustannukset.
Jos asiakkaalla on ortopedin lähete, eli hänet on todettu leikkauskelpoiseksi ja edeltävät tutkimukset ovat valmiit, leikkaukseen pääsee Riihijärven mukaan tyypillisesti jopa kahdessa viikossa.
Pihlajalinnan sairaaloissa tekonivelleikkauksia tehdään Helsingissä, Turussa, Tampereella, Kuopiossa, Oulussa ja Joensuussa.
”Leikkauksen hinnasta merkittävimmät kustannukset muodostuvat henkilöstökuluista, implantista ja leikkausvälineistöstä.”