• 30 000 tonnia ”sitä itseään” on jo käsitelty – Suomen Lantakaasu avasi Nurmon yksikön

    Nurmoon avattu biokaasulaitos käynnistää uudenlaisen energiaketjun Suomen tärkeimmällä ruuantuotantoalueella
    Laitospäällikkö Matti Lepistö esitteli MT:lle Suomen Lantakaasun biokaasulaitoksen jättimäisiä mädättämöitä niiden rakennusvaiheessa vuosi sitten.
    Laitospäällikkö Matti Lepistö esitteli MT:lle Suomen Lantakaasun biokaasulaitoksen jättimäisiä mädättämöitä niiden rakennusvaiheessa vuosi sitten. Kuva: Johannes Tervo
    Uutiset|Energia
    18.8.202614:31
    Harri Kallio-Kurssi

    Suomen Lantakaasu on avannut Nurmoon merkittävän investoinnin kotimaiseen kiertotalouteen. Yli 60 miljoonan euron hankkeessa on mukana myös Atria Suomi Oy.

    Kyseessä on Suomen ensimmäinen teollisen mittakaavan nesteytetyn biokaasun tuotantolaitos ja yksi suurimmista viime vuosien energiasiirtymän teollisista investoinneista Etelä-Pohjanmaalla.

    Laitoksen käynnistyminen merkitsee uuden biokaasuntuotannon arvoketjun syntymistä Suomen keskeisimmälle ruuantuotantoalueelle.

    Laitoksen tuotantokapasiteetti on vuodessa 125 gigawattituntia nesteytettyä biokaasua (LBG) raskaan liikenteen käyttöön.

    Lantaa on vastaanotettu alueen tiloilta tähän mennessä yli 30 000 tonnia.

    Laitospihan vastaanottoyksikkö ottaa vuodessa käsittelyyn noin 240 000 tonnia raaka-ainetta, joka on pääasiassa maatalouden lantaa ja teollisuuden sivuvirtoja.

    Mädättämöitä on kolme, joista kukin on tilavuudeltaan 9 500 kuutiometriä.

    Lantaa on vastaanotettu alueen tiloilta tähän mennessä yli 30 000 tonnia. Laitos tuottaa tällä hetkellä raakakaasua, ja seuraava vaihe prosessissa on kaasun nesteyttämisen aloittaminen, joka alkaa myöhemmin syksyllä.

    ”Nurmon biokaasulaitos yhdistää ruoantuotannon ja energiantuotannon tavalla, joka vahvistaa sekä huoltovarmuutta että kotimaisen uusiutuvan energian tuotantoa”, tiedottaa Suomen Lantakaasu Oy:n toimitusjohtaja Leena Helminen.

    Hankkeella on Helmisen mukaan vielä edellä mainittua laajempia tavoitteita.

    ”Samalla rakennamme uudenlaista liiketoimintaa suomalaisen ruuantuotannon ympärille, vahvistamme maatalouden kannattavuutta ja vähennämme riippuvuutta fossiilisista polttoaineista”, Helminen toteaa.

    Työ- ja elinkeinoministeriö on myöntänyt hankkeelle 9,4 miljoonaa euroa energiainvestointitukea. Ympäristöministeriö on avustanut Nurmon biokaasulaitoksen biolannoitteen lastaussäiliöinvestointia 101 800 eurolla.

    Laitos valmistaa neljää erilaista lannoitevalmistetta maataloudelle. Yksikkö sijaitsee Atrian Nurmon tuotantolaitoksen läheisyydessä.

    Suomen Lantakaasu on ruokatalo Valion ja pohjoismaisen biokaasuyhtiö St1 Biokraft AB:n yhdessä omistama yhteisyritys.

    Lisää aiheesta
    • Nesteytetyn biokaasun käyttöä lisätään muun muassa Valion kuljetuskaluston polttoaineena.

      Energia | Nyt se varmistui: Tänne nousee 100 gigawattitunnin biokaasulaitos – jätti-investoinnin rakennustyöt heti käyntiin

    • Lietelanta kuljetetaan Nurmon biokaasulaitokselle kaasukäyttöisellä rekalla. Vastassa laitospäällikkö Matti Lepistö.

      Energia | Ensimmäiset lantakuormat saapuneet Nurmon biokaasulaitokselle – ”Tärkeä virstanpylväs”

      Tilaajalle
    • Nurmoon valmisteilla oleva teollisen kokoluokan nesteytetyn biokaasun tuotantolaitos on valmistuessaan yksi Suomen suurimpia nesteytetyn biokaasun tuotantolaitoksia. Arkistokuva.

      Energia | Teollisuuden jättipanostus biokaasuun – Valion ja St1:n yhteisyritys ostaa Nurmon Bioenergian

    Artikkelin aiheet
    biokaasu
    kiertotalous
    energia
    maatalous
    Nurmo
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Volter Oy on Heizomatin uusi maahantuoja. Yhteistyötä on tehty aiemminkin. Kuva Heizomatin osastolta Agritechnicasta, missä esiteltiin teollisuuslaitokseen sopivaa pakkausmateriaalien polttamiseen perustuvaa lämmöntuotantoa.

    Koneviesti | Kattilavalmistaja Heizomat:n edustus Suomessa Volter Oy:lle

  • AlfaFlamen 1 000 kW:n biouuni on sijoitettu konttiin. Uunia käytetään kasvihuoneiden ja kuivaamon lämmönlähteenä. Uunin tuottama ilma johdetaan 1000 mm kanavia pitkin joko kasvihuoneeseen tai kuivaamoon. Hake syötetään erillisestä siilosta ruuvin avulla uuniin.

    Koneviesti | Biolämpökontti viljankuivaamon ja kasvihuoneiden lämmönlähteenä – kustannusten jakautuminen lyhentää takaisinmaksuaikaa

    Tilaajalle
  • OptiGrid-järjestelmä skaalautuu eri kohteisiin.

    Koneviesti | Avant Powerilta mikroverkkojärjestelmä – uuden tutkimushankkeen tavoitteena on yhdistää uusiutuvan energian tuotanto yhdeksi kokonaisuudeksi