

Seinäjoen Nurmoon valmistuvalle biokaasulaitokselle on toimitettu ensimmäiset lantakuormat. Kuormia on tuotu laitokselle muutamia päivässä vajaan viikon ajan.
Syötteiden sisäänajon alkaminen on keskeinen virstanpylväs, josta varsinainen biokaasuprosessi käynnistyy, kertoo Suomen Lantakaasun toimitusjohtaja Leena Helminen.
Laitoksen käynnistys on monivaiheinen ja pitkä prosessi, jossa laitosta testataan ja käynnistetään osissa. Ensimmäinen viikko on Helmisen mukaan sujunut yli odotusten.
”Minkä tahansa teollisen mittakaavan prosessin käynnistäminen on vaativaa ja biokaasulaitoksessa toimitaan biologista alkuperää olevan raaka-aineen kanssa, mikä lisää aina jännityskerrointa. Luonnollisesti myös haasteita on tullut ja muutoksia suunnitelmiin, mutta osaava tiimimme on ratkonut asiat tilanne kerrallaan”, Helminen kertoo.
Biokaasuprosessin käynnistyksessä hyödynnetään alkuun naudan lietelantaa, jota haetaan muutamilta lähialueen sopimustiloilta. Lietelanta noudetaan kaasukäyttöisellä lieterekalla, johon mahtuu kerralla 40 kuutiota lietelantaa.
Ensimmäinen lantakuorma saapui valiolaiselta maitotilalta kolmen kilometrin päästä maanantaina 13. huhtikuuta. Kuorma pumpattiin vastaanottosäiliöön, josta se siirretään hygienisoinnin kautta yhteen laitoksen kolmesta mädättämöstä.

Alkuvaiheessa Nurmon biokaasulaitoksella tullaan käsittelemään 240 000 tonnia syötteitä vuodessa. Määrä on myöhemmin tavoitteena kasvattaa 360 000 tonniin.
Biokaasulaitos tuottaa raakakaasua, jota jalostetaan nesteytetyksi biokaasuksi.
Tuotannon vuosikapasiteetti on aluksi 100 gigawattituntia nesteytettyä biokaasua eli LBG:tä, jota käytetään raskaan liikenteen polttoaineena. Määrä vastaa noin 10 miljoonaa litraa dieseliä.
Nesteytetyn biokaasun lisäksi laitoksella syntyy neljää erilaista lannoitevalmistetta, jotka hyödynnetään paikallisilla maatiloilla. Mädätteestä voidaan tilojen tarpeen mukaan valmistaa fosfori- ja typpipitoisempia lannoitevalmisteita.
Lannan vastaanoton aloitus käynnistää laitoksen biologisen prosessin ja eri tuotteiden tuotanto alkaa vaiheittain prosessin edetessä.
Nurmon biokaasulaitoksen omistaa Nurmon bioenergia oy, jonka suurin omistaja on Suomen Lantakaasu oy ja vähemmistöomistaja Atria.