• Teollisuuden jättipanostus biokaasuun – Valion ja St1:n yhteisyritys ostaa Nurmon Bioenergian

    Valion ja energiayhtiö St1:n yhteinen yritys, Suomen Lantakaasu, on ostanut Nurmon Bioenergian enemmistön osakkeista. Atria säilyy edelleen pienempänä osakkaana.
    Nurmoon valmisteilla oleva teollisen kokoluokan nesteytetyn biokaasun tuotantolaitos on valmistuessaan yksi Suomen suurimpia nesteytetyn biokaasun tuotantolaitoksia. Arkistokuva.
    Nurmoon valmisteilla oleva teollisen kokoluokan nesteytetyn biokaasun tuotantolaitos on valmistuessaan yksi Suomen suurimpia nesteytetyn biokaasun tuotantolaitoksia. Arkistokuva. Kuva: Esko Keski-Vähälä
    Maatalous|Energia
    26.2.202413:37
    Piia Lehojärvi

    Valion ja St1:n yhteisyritys Suomen Lantakaasu oy on toteuttanut Nurmon Bioenergia oy:n enemmistöosakkeisiin oikeuttavan osakekaupan Heikas oy:n ja muiden pienosakkaiden omistuksesta. Atria Suomi oy jatkaa yhtiön vähemmistöosakkaana, yhtiöt kertovat tiedotteessaan.

    Lisää aiheesta
    • Havainnekuvassa on Nivalaan suunnitellun biokaasuvoimalan sijoittuminen valtatie 27 varteen. Isoja biokaasuvoimaloita on nousemassa karjatalousvaltaisille alueille, jotta lantaa löytyy riittävän läheltä. Työn alla on viisi kohdetta, mutta määrä voi kaksinkertaistua vielä tällä vuosikymmenellä.

      Energia | Biokaasun tuotanto ottamassa suuren harppauksen: muutamassa vuodessa käynnistymässä viisi isoa yksikköä

      Tilaajalle

    Suomalainen Maaseutu kertoi tammikuun lopulla, että Nurmon Bioenergia on suunnitellut isoa biokaasulaitosta pian parikymmentä vuotta. Ympäristövaikutusten arviointi valmistui vuonna 2007 ja ympäristölupa on saatu. Vuonna 2022 louhittiin laitoksen pohjasta 70 000 kuutiota mursketta. Tuolloin hankkeen taustavoimat eivät halunneet kommentoida hankkeen nykytilaa.

    Suomeen valmistuvaa viittä isoa biokaasuhanketta kipparoi nyt siis kaksi toimijaa: Suomen Lantakaasu oy, jolla on valmistumassa laitos lisäksi Kiuruvedelle sekä Wega Group, jonka laitokset ovat sijoittuvat Pöytyälle, Nivalaan ja Leppävirralle.

    Biokaasulaitos on suunniteltu Atrian Nurmossa sijaitsevan tuotantolaitoksen läheisyyteen, ja sen rakennustöiden valmistelua on jo aloitettu.

    Nurmoon valmisteilla oleva teollisen kokoluokan nesteytetyn biokaasun tuotantolaitos on valmistuessaan yksi Suomen suurimpia nesteytetyn biokaasun tuotantolaitoksia.

    Nurmoon valmisteilla oleva biokaasulaitos tuottaa alueen maatilojen lannasta ja maatalouden sivuvirroista uusiutuvaa kotimaista energiaa ja erityyppisiä biolannoitteita. Biokaasulaitos on suunniteltu Atrian Nurmossa sijaitsevan tuotantolaitoksen läheisyyteen, ja sen rakennustöiden valmistelua on jo aloitettu.

    Hankkeen kehittäminen jatkuu yhtiön suunnitelmien mukaisesti, ja uuden biokaasulaitoksen on tarkoitus valmistua Suomen Lantakaasu oy:n Kiuruveden biokaasulaitoksen kanssa samassa aikataulussa ja ottaa käyttöön vuoden 2026 aikana.

    Hankkeella on voimassa oleva ympäristölupa ja sille on myönnetty työ- ja elinkeinoministeriön investointituki.

    “Olen iloinen, että olemme saaneet Nurmon Bioenergia oy:lle Suomen Lantakaasu oy:n kaltaisen, vakaan ankkuriomistajan, joka on sitoutunut pitkäjänteisesti kehittämään biokaasutuotantoa maataloussyötteistä”, sanoo hankkeen alulle pannut Heikas oy:n hallituksen puheenjohtaja Jyrki Heilä.

    ”Atrian kuljetuksia hoitava Tuoretie oy siirtyy asteittain biokaasulla kulkevaan kalustoon elintarvikekuljetuksissa.” Tauno Perälä

    Nurmoon valmistuvan, nesteytettyä biokaasua tuottavan laitoksen valmistuskapasiteetiksi on suunniteltu 117 gigawattituntia vuodessa. Määrä vähentäisi vuosittaista fossiilisen dieselin tarvetta 11,7 miljoonaa litraa, mikä osaltaan laskee liikenteen hiilidioksidipäästöjä noin 40 tuhatta tonnia.

    “Enemmistöosakkuus Nurmon Bioenergia oy:ssä on osa Suomen Lantakaasun tavoitetta kotimaisen lantabiokaasun tuotantoverkoston rakentamiseksi”, Suomen Lantakaasun liiketoiminnan kehityksestä Valiolla vastaava johtaja Leena Helminen kertoo.

    ”Atrialla ja Suomen Lantakaasulla on yhteiset tavoitteet edistää maatalouden biokaasuliiketoimintaa ja tuottaa elinvoimaa ja tuloja kotimaiselle maataloudelle. Atrialaiselle arvoketjulle tämän hankkeen toteutuminen tarkoittaa hiilineutraalisuustavoitteemme edistymistä. Nurmon Bioenergian hanke etenee nyt leveämpien hartioiden voimalla aiempien suunnitelmien mukaan. Atrian kuljetuksia hoitava Tuoretie oy siirtyy asteittain biokaasulla kulkevaan kalustoon elintarvikekuljetuksissa. Tavoitteena on saada noin 10 miljoonan kilon hiilidioksidipäästövähenemä vuoteen 2030 mennessä siirtymällä asteittain biokaasun käyttöön”, Atria Suomen teollisista toiminnoista vastaava johtaja Tauno Perälä kertoo.

    Biokaasutuotannon yhteydessä syntyy myös hygienisoitua biolannoitetta paikallisten maataloustuottajien käyttöön. Suomen Lantakaasu oy näkee myös biokaasun tuotannossa syntyvän hiilidioksidin hyödyntämisessä mahdollisuuden osana Suomeen kehittyvää vetytalouden ekosysteemiä.

    Suomen Lantakaasu oy:n teollisen kokoluokan keskitetty biokaasulaitoshanke Kiuruvedellä sekä sen kolme satelliittilaitosta Ylä-Savossa ja Pohjois-Karjalassa etenevät aikataulussaan. Yhtiön selvityksessä on lisäksi biokaasulaitoskokonaisuudet Kokkola-Pietarsaaren ja Nivala-Haapaveden alueille. Suomen Lantakaasu oy:n tavoitteena on saada 1 terawattitunnin nesteytetyn biokaasun tuotantoverkosto toimintaan vuoteen 2030 mennessä.

    Juttua muokattu 26.2. klo 14.35: Korjattu kuvateksti. Kyseessä on Wega Groupin havainnekuva Nivalaan valmistuvasta laitoksesta, ei Pöytyälle.

    Juttua muokattu 26.2. klo 15.21: Kuvituskuva vaihdettu asiayhteyteen sopivaksi.

    Lisää aiheesta
    • Biokaasutraktoreiden kehitystyötä on tehty muun muassa Oulun Seudun Ammattioppilaitoksella. Kuva vuodelta 2022.

      Maatalous | Jos ruokaketjun huoltovarmuus huolestuttaa, kannattaa edistää biokaasua

    • Vehmaalaisen Pirteän Porsaan sikalassa siirryttiin vapaaporsitukseen vuoden 2020 alussa. Hyvinvoivilla emakoilla riittää maitoa, ja porsaiden vieroituspainot ovat kasvaneet.

      Maatalousyrittäjät | Sikatilat kirivät yhä vastuullisemmiksi, mutta maksaako työ itsensä takaisin?

      Tilaajalle
    • Tero Lahden (kuvassa vasemmalla) lypsykarjatilalla Karstulassa otettiin viime syksynä käyttöön uusi biokaasulaitos. Jyväskyläläisen biokaasualan yrityksen BGC Nordicin edustajat Samuli Mäkinen, Pasi Kolehmainen ja Henri Viiru vierailivat paikan päällä tammikuussa.

      Energia | Uudenlainen biokaasulaitos soveltuu keskikokoiselle karjatilalle – ”Kaasun tuotanto kyetään kaksinkertaistamaan kuiva-ainepitoisuutta nostamalla”

      Tilaajalle
    • Matalapäästöiset nesteytetyllä biokaasulla kulkevat Arlan ja Valion maidon keräilyautot kiinnostivat seminaarivieraita Seinäjoella. Kuvassa  vastuullisen liiketoiminnan kehitysjohtaja Leena Helminen, Valio & Suomen Lantakaasu Oy, hankintajohtaja Sami Kilpeläinen, Arla sekä Hämeenlinnan osuusmeijerin toimitusjohtaja Risto Koski (oik.).

      Energia | Biokaasuhankkeita kaivataan lisää – ”Rahaa on, mutta hakemuksia pitäisi saada kehiin”

    • Kiuruvedellä uskotaan vahvasti maatalouteen. Biokaasulaitos tuo hyvän lisän alan toimintaan, odottavat maidontuottajat Merja ja Veli-Matti Repka.

      Energia | Biokaasulaitos on Kiuruvedelle tervetullut – ”Lantaa täällä on, jos jossakin”

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Volter Oy on Heizomatin uusi maahantuoja. Yhteistyötä on tehty aiemminkin. Kuva Heizomatin osastolta Agritechnicasta, missä esiteltiin teollisuuslaitokseen sopivaa pakkausmateriaalien polttamiseen perustuvaa lämmöntuotantoa.

    Koneviesti | Kattilavalmistaja Heizomat:n edustus Suomessa Volter Oy:lle

  • AlfaFlamen 1 000 kW:n biouuni on sijoitettu konttiin. Uunia käytetään kasvihuoneiden ja kuivaamon lämmönlähteenä. Uunin tuottama ilma johdetaan 1000 mm kanavia pitkin joko kasvihuoneeseen tai kuivaamoon. Hake syötetään erillisestä siilosta ruuvin avulla uuniin.

    Koneviesti | Biolämpökontti viljankuivaamon ja kasvihuoneiden lämmönlähteenä – kustannusten jakautuminen lyhentää takaisinmaksuaikaa

    Tilaajalle
  • OptiGrid-järjestelmä skaalautuu eri kohteisiin.

    Koneviesti | Avant Powerilta mikroverkkojärjestelmä – uuden tutkimushankkeen tavoitteena on yhdistää uusiutuvan energian tuotanto yhdeksi kokonaisuudeksi