• Biokaasun tuotanto ottamassa suuren harppauksen: muutamassa vuodessa käynnistymässä viisi isoa yksikköä

    Karjatalousvaltaisten alueiden keskelle suunnitellut laitokset kiinnostavat viljelijöitä, sillä pääraaka-aineita ovat lanta ja peltobiomassat. Ensimmäiset laitokset starttaavat näillä näkymin parin vuoden kuluttua.
    Tilaajalle
    Havainnekuvassa on Nivalaan suunnitellun biokaasuvoimalan sijoittuminen valtatie 27 varteen. Isoja biokaasuvoimaloita on nousemassa karjatalousvaltaisille alueille, jotta lantaa löytyy riittävän läheltä. Työn alla on viisi kohdetta, mutta määrä voi kaksinkertaistua vielä tällä vuosikymmenellä.
    Havainnekuvassa on Nivalaan suunnitellun biokaasuvoimalan sijoittuminen valtatie 27 varteen. Isoja biokaasuvoimaloita on nousemassa karjatalousvaltaisille alueille, jotta lantaa löytyy riittävän läheltä. Työn alla on viisi kohdetta, mutta määrä voi kaksinkertaistua vielä tällä vuosikymmenellä. Kuva: Wega Group
    Maatalous|Energia
    17.1.202404:00
    Veikko Niittymaa

    Nivala, Pöytyä, Kiuruvesi, Leppävirta ja Seinäjoki. Viisi paikkakuntaa keskellä vahvoja karjatalousalueita. Ne ovat valikoituneet ensimmäisiksi isojen biokaasun tuotantolaitosten sijoituspaikoiksi. Jokainen laitos tuottaa valmistuttuaan biokaasua, metaania noin 125 gigawattituntia, mikä riittää nipin napin yhden nesteytettyä maakaasua käyttävän ruotsinlaivan tarpeisiin.

    Biokaasusta on puhuttu pitkään ja suuria laitoksia on suunniteltu pian parikymmentä vuotta. Valio ehti jo vetäytyä kertaalleen Nivalan seudulle suunnittelusta kohteesta. Aika näyttää kypsyneen lantaa hyödyntäville isoille yksiköille vasta nyt, kun fossiilisesta energiasta on alettu tosissaan pyrkiä eroon, jolloin myös rahoittajat ovat kiinnostuneet alasta.

    Tuorein hanke on Varsinais-Suomesta Pöytyältä, jonne Wega Group suunnittelee sian- ja kananlannalla, peltobiomassoilla ja elintarviketeollisuuden sivujakeilla toimivaa isoa biokaasulaitosta kantatie 41:n varteen. Yhtiö julkisti suunnitelmansa joulukuun alussa. Kesän lopulla yhtiö kertoi samanlaisesta hankkeesta Nivalassa.

    Kumpaakin hanketta rahoittaa tanskalainen eläkesäätiö CIP, joka on keskittynyt uusiutuvan energian hankkeisiin, kertoo operatiivinen johtaja Toni Hemminki Wega Groupista.

    Hemmingin mukaan Nivalan laitoksen suunnittelu on hieman Pöytyää pidemmällä. Ympäristövaikutusten arviointimenettely, YVA, on menossa, kun Pöytyällä vasta käynnistellään sitä.

    Samalla selvitetään viljelijöiden osallistumista hankkeisiin. Yhtiö huolehtii lannan ja peltobiomassojen logistiikasta kuten myös lannoitteeksi palautettavan mädätteen kuljettamisesta takaisin tiloille. ”Vastaanotto on ollut ilahduttavan myönteinen.”

    Biokaasun lisäksi laitokset voivat tuottaa e-metaania biomassan mädätyksessä syntyvästä hiilidioksidista ja vedestä erotetusta vedystä, Hemminki kertoo.

    Biokaasun lisäksi laitokset voivat tuottaa e-metaania biomassan mädätyksessä syntyvästä hiilidioksidista ja vedestä erotetusta vedystä.

    Kolmas Wegan biokaasuhanke on menossa Varkauden pohjoispuolella Leppävirralla, jonne kaavaillaan kaksilinjaista biokaasulaitosta. Yhteistyökumppaniksi kaavaillaan Riikinvoiman jätteenpolttolaitosta, jossa on mukana 26 kuntaa ja kaupunkia. Jäteyhtiöiden keräämästä yhdyskuntajätteestä eroteltu biomassa on tarkoitus käsitellä laitoksessa.

    Toisella linjalla tuotetaan biokaasua lannasta ja peltobiomassoista. Kahdeksan savolaista maatilaa perusti vuosi sitten Vienvi Oy:n, joka huolehtii biokaasulaitoksen tarvitseman raaka-aineen toimituksista sekä syntyvän kierrätysravinteen palauttamisesta tiloille.

    Kiuruvetiset maidontuottajat Veli-Matti ja Merja Repka odottavat innolla biokaasulaitoksen käynnistymistä ja sen tuomia hyötyjä.
    Kiuruvetiset maidontuottajat Veli-Matti ja Merja Repka odottavat innolla biokaasulaitoksen käynnistymistä ja sen tuomia hyötyjä.  Kuva: Timo Villanen

    Valion ja St1:n yhteisyritys Suomen Lantakaasu suunnittelee isoa biokaasulaitosta Kiuruvedelle. Rakenne poikkeaa Wegan hankkeista sikäli, että biokaasua tuotetaan neljässä paikassa. Kiuruvedelle tulee päälaitos, minkä rinnalle rakennetaan kolme keskikokoista satelliittibiokaasulaitosta Lapinlahdelle, Sonkajärvelle ja Nurmekseen, kertoo projektipäällikkö Janika Keinänen Valiolta.

    Keinäsen mukaan lähes kaikki laitosten tarvitsema lanta on koossa ja aiesopimukset on tehty. Mukaan on tulossa satakunta maatilaa. Vastaanotto on ollut hyvin myönteistä, Keinänen kertoo. Toki huoliakin on, kun on kyse Suomessa uudesta toimialasta. Huolta on yritetty hälventää kertomalla hankkeesta avoimesti.

    Hybridimallissa satelliittilaitokset tuottavat paineistettua biokaasua, joka kuljetetaan nesteytettäväksi Kiuruvedelle. Nesteytetty kaasu on tarkoitus ohjata raskaan liikenteen käyttöön, Keinänen kertoo.

    Pääraaka-aine on naudan lietelanta, jota täydennetään muulla lannalla, peltobiomassoilla ja keskusyksikössä Kiuruvedellä myös elintarviketeollisuuden sivujakeilla. Lantaa tarvitaan vuodessa lähes puoli miljoonaa tonnia.

    Hanke on edennyt aikataulussa ja jos jatkokin sujuu samaan tapaan, biokaasun tuotanto voi alkaa vuoden 2026 alussa, Keinänen kertoo.

    Suomen Lantakaasu kaavailee Kiuruveden biokaasulaitoksen kaltaisia kokonaisuuksia myös muualle.
    Suomen Lantakaasu kaavailee Kiuruveden biokaasulaitoksen kaltaisia kokonaisuuksia myös muualle.  Kuva: Timo Villanen

    Kiuruveden hanke on Keinäsen mukaan vasta alkusoittoa. Kaavailuissa on rakentaa kaikkiaan 5-7 Ylä-Savon kaltaista laitoskokonaisuutta, joiden yhteinen tuotanto olisi 1 terawattitunnin luokkaa. Se olisi kymmenesosa tämän hetken maakaasun kulutuksesta.

    Kokkolan ja Nivalan seutuja selvitellään mahdollisiksi sijoituspaikoiksi, Keinänen kertoo.

    Wegan Nivalan ja Pöytyän hankkeissa biokaasun tuotanto voisi alkaa vuoden 2026 lopulla tai seuraavan vuoden alussa, Hemminki sanoo. Leppävirran voimalan käynnistyminen voi viedä hieman kauemmin.

    Hemminki ei usko, että luvituksessa tulee isoja ongelmia etenkään lantaa ja peltobiomassoja käsittelevissä yksiköissä.

    ”Olen ollut mukana muun muassa terästeollisuuden ja ydinvoiman hankkeissa ja ne ovat huomattavasti vaativampia kohteita.”

    ”Olen ollut mukana muun muassa terästeollisuuden ja ydinvoiman hankkeissa ja ne ovat huomattavasti vaativampia kohteita.”

    Pitkäikäisin biokaasuhanke on Seinäjoen Nurmossa, minne Nurmon Bioenergia on suunnitellut isoa biokaasulaitosta pian parikymmentä vuotta. Ympäristövaikutysten arviointi valmistui vuonna 2007 ja ympäristölupa on saatu. Vuonna 2022 louhittiin laitoksen pohjasta 70000 kuutiota mursketta.

    Hankkeen taustavoimat ovat varovaisia eivätkä halua kommentoida hankkeen nykytilaa. Tiettävästi biokaasuvoimalan rakentamista on tarkoitus saada eteenpäin lähiaikoina.

    Kaikki viisi hanketta ovat huomattavasti suurempia kuin suurimmat tällä hetkellä tuotannossa olevat laitokset.

    Wegan Hemmingin mukaan kansainvälisesti nämäkään eivät ole jättikokoisia. ”Tanskalainen rahoittaja rakentaa parhaillaan Tanskaan kolmen kertaa isompaa yksikköä. Tanskanmaalla seinät ovat jo pystyssä.”

    Lisää aiheesta
    • Kiuruvedellä uskotaan vahvasti maatalouteen. Biokaasulaitos tuo hyvän lisän alan toimintaan, odottavat maidontuottajat Merja ja Veli-Matti Repka.

      Energia | Biokaasulaitos on Kiuruvedelle tervetullut – ”Lantaa täällä on, jos jossakin”

  • Mainos: Eastman / AIV
    Erno Rastila ja Päivi Pakarainen kertovat, että märälle rehulle osattiin annostella riittävästi säilöntäainetta vasta, kun oli punnittu myös märkiä kuormia.

    Säilörehun säilöntälaatu vaikuttaa lypsykarjan terveyteen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Maidontuotanto | “Halusin, että lehmät jäisivät” – päätös, joka muutti Vakkamäen tilan suunnan

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Volter Oy on Heizomatin uusi maahantuoja. Yhteistyötä on tehty aiemminkin. Kuva Heizomatin osastolta Agritechnicasta, missä esiteltiin teollisuuslaitokseen sopivaa pakkausmateriaalien polttamiseen perustuvaa lämmöntuotantoa.

    Koneviesti | Kattilavalmistaja Heizomat:n edustus Suomessa Volter Oy:lle

  • AlfaFlamen 1 000 kW:n biouuni on sijoitettu konttiin. Uunia käytetään kasvihuoneiden ja kuivaamon lämmönlähteenä. Uunin tuottama ilma johdetaan 1000 mm kanavia pitkin joko kasvihuoneeseen tai kuivaamoon. Hake syötetään erillisestä siilosta ruuvin avulla uuniin.

    Koneviesti | Biolämpökontti viljankuivaamon ja kasvihuoneiden lämmönlähteenä – kustannusten jakautuminen lyhentää takaisinmaksuaikaa

    Tilaajalle
  • OptiGrid-järjestelmä skaalautuu eri kohteisiin.

    Koneviesti | Avant Powerilta mikroverkkojärjestelmä – uuden tutkimushankkeen tavoitteena on yhdistää uusiutuvan energian tuotanto yhdeksi kokonaisuudeksi