• Juha-Marttilan jatkokaudelle tukea liiton riveistä: MTK Varsinais-Suomi pyytää Marttilaa ehdokkaaksi keskusliiton johtoon

    Katsottiin liitossa, että pyydetään ehdokkaaksi istuvaa puheenjohtajaa, sanoo MTK Varsinais-Suomen puheenjohtaja Ari-Pekka Kirjonen.
    Kuva: Sanne Katainen
    Uutiset|Politiikka ja talous
    22.10.202215:39
    Tuulikki Viilo

    MTK:n riveistä on annettu tukea maataloustuottajain keskusliiton istuvan puheenjohtajan Juha Marttilan jatkokaudelle.

    Marttilaa ehdokkaaksi jatkokaudelle keskusliiton johtoon on pyytänyt perjantai-iltana MTK Varsinais-Suomen liitto.

    ”Pitää paikkansa”, vahvistaa MTK Varsinais-Suomen puheenjohtaja Ari-Pekka Kirjonen. ”Me olemme häntä pyytäneet ehdokkaaksi. Olimme Marttilan luona eilen käymässä. ”

    Marttila antoi suostumuksensa ehdokkuuteen liiton puheenjohtajille jo viime kesänä, Kirjonen selventää. ”Katsottiin liitossa, että pyydetään ehdokkaaksi istuvaa puheenjohtajaa.”

    MTK:n johtopaikoille syntyi pitkästä aikaa kilpailua, kun Brysselissä Euroopan maataloustuottajien ja osuuskuntien keskusjärjestö Copa-Cogecan pääsihteerinä pitkään toiminut Pekka Pesonen kertoi olevansa kiinnostunut ensimmäisen puheenjohtajan tehtävästä.

    Marttila on hoitanut puheenjohtajan tehtävää vuodesta 2009.

    Lisää aiheesta
    • Maatalouspolitiikka | Johtajakilpa pakottaa MTK:n uusiin avauksiin

    • MTK:n toinen puheenjohtaja Mauno Ylinen ei yllättynyt kuultuaan uusista haastajista järjestön johtotehtäviin. Arkistokuva.

      Politiikka | Haastajan MTK:n kakkospaikalle saanut Ylinen: ”Oli vuoden alussa puheenjohtajana kuka hyvänsä, siellä on vakavan tarkastelun paikka”

    • MTK:n puheenjohtaja Juha Marttila haastetaan Pekka Pesosen toimesta. Puheenjohtajavaali käydään MTK:n valtuuskunnan kokouksessa marraskuussa.

      Maatalouspolitiikka | MTK:n Juha Marttila kommentoi puheenjohtajakisaa: "Normaalia järjestödemokratiaa, luottamustehtävissä luottamus voidaan määräajoin mitata"

    • Politiikka ja talous | MTK:n riveissä kytee tyytymättömyys: Puheenjohtaja Juha Marttila saa haastajakseen Suomeen palaavan EU:n maatalousjyrä Pekka Pesosen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Jakeluvelvoite perustuu EU:n uusiutuvan energian direktiiviin, joka säätelee biopolttoaineen osuuden vähimmäisosuutta fossiilisesta polttoaineesta.

    Koneviesti | Tilapäistä helpotusta polttoaineen hintoihin

  • Kommentti
    Timo Rintakoski

    Koneviesti | Korjausvelka kasvaa jatkuvasti

    Tilaajalle