• YK: 85 prosenttia Gazan asukkaista on joutunut pakenemaan – Israel jatkanut pommittamista

    YK varoittaa, että alueelle tarvitaan pikaisesti parempaa apua nälänhädän ja tautien leviämisen vuoksi.
    Silminnäkijöiden mukaan Israelin pommituksen kohteena on ollut Khan Yunisin kaupunki Gazan kaistan eteläosassa. Rafahista kohti Khan Yunisia otettu kuva on eliseltä. LEHTIKUVA/AFP.
    Silminnäkijöiden mukaan Israelin pommituksen kohteena on ollut Khan Yunisin kaupunki Gazan kaistan eteläosassa. Rafahista kohti Khan Yunisia otettu kuva on eliseltä. LEHTIKUVA/AFP.  
    Uutiset|Politiikka ja talous
    20.1.202412:55
    STT–AFP

    Israel on jatkanut Gazan eteläosan pommittamista varhain lauantaina. Silminnäkijöiden mukaan Israelin pommituksen kohteena on ollut Khan Yunisin kaupunki Gazan kaistan eteläosassa.

    Lisäksi palestiinalaismedia on kertonut voimakkaasta tulituksesta kaistan pohjoisosassa sijaitsevan Jabalian kaupungin ympäristössä.

    Hamasin hallitseman Gazan terveysministeriön mukaan Israelin iskuissa kuoli lauantain vastaisen yön aikana ainakin 90 ihmistä.

    YK on kertonut, että 85 prosenttia Gazan asukkaista on joutunut pakenemaan kodeistaan taisteluiden vuoksi. Lisäksi YK varoittaa, että alueelle tarvitaan pikaisesti parempaa apua nälänhädän ja tautien leviämisen vuoksi.

    YK:n lastenjärjestö Unicef kertoi perjantaina, että lähes 20 000 lasta on syntynyt Gazassa sen jälkeen, kun Israel aloitti sotatoimet Gazan kaistalla.

    Israel aloitti hyökkäyksen Gazaan sen jälkeen, kun äärijärjestö Hamas teki Israeliin 7. lokakuuta yllätysiskun, jossa kuoli Israelin mukaan yli 1 100 ihmistä. Hamasin hallitseman Gazan terveysministeriön mukaan Israelin hyökkäyksen aikana on kuollut yli 24 900 ihmistä, joista enemmistö on siviilejä.

    Järjestön mukaan iskussa kuoli viisi ihmistä ja koko nelikerroksinen rakennus tuhoutui.

    Israel on tehnyt tänään iskun asuinrakennukseen Syyrian pääkaupungissa Damaskoksessa, kertoo Syyrian valtion uutistoimisto Sana.

    Syyrian sotaa tarkkailevan Syrian Observatory for Human Rights -järjestön mukaan rakennuksessa oli meneillään Iraniin sidoksissa olevien johtajien tapaaminen. Järjestön mukaan iskussa kuoli viisi ihmistä ja koko nelikerroksinen rakennus tuhoutui.

    "Kuulin räjähdyksen ja näin suuren savupilven. Minuutteja myöhemmin kuulin ambulanssien äänen”, paikallinen asukas kertoi uutistoimisto AFP:lle.

    Iskussa kuoli iranilaismedian mukaan Iranin vallankumouskaarti IRGC:n Syyrian tiedustelupäällikkö ja hänen sijaisensa sekä lisäksi kaksi muuta IRGC:n jäsentä.

    Syrian Observatory for Human Rights -järjestön mukaan iskun kohteena olleessa kaupunginosassa tiedetään asuvan IRGC:n johtajia ja Irania kannattavien palestiinalaisryhmien jäseniä.

    "Kohteena olivat varmasti näiden ryhmien korkea-arvoiset jäsenet”, järjestön johtaja Rami Abdel Rahman arvioi.

    Israel on viime aikoina tehnyt iskuja äärijärjestö Hizbollahin kohteisiin Syyriassa ja Libanonissa.

    Jännitteet alueella ovat lisääntyneet sen jälkeen, kun äärijärjestö Hamas hyökkäsi Israeliin lokakuussa ja Israel aloitti massiivisen sotaoperaation Gazassa.

    Lisää aiheesta
    • Israel on jatkanut Gazan kaistan eteläosassa etenkin Khan Yunisin kaupungin tulittamista. Kuva keskiviikolta. LEHTIKUVA/AFP.

      Ulkomaat | Gazan kaistalla yhteydet ovat olleet poikki jo yli viikon – ihmiset eivät pysty kutsumaan apua

    • Ulkoministeriön konsulipäällikkö Jussi Tanner kertoi STT:lle, että aluetta koskevia matkustussuosituksia arvioidaan jatkuvasti. LEHTIKUVA / VESA MOILANEN.

      Ulkomaat | Muutamia suomalaisia on yhä saarretussa Gazassa – ”Vedestä ja elintarvikkeista alkaa olla pulaa”

    • Israelin 17.10. tekemien ilmaiskujen aiheuttamia tuhoja Palestiinassa.

      Politiikka | Gazan sairaalaiskun uutisointi oli Pekka Toverin mielestä osoitus Hamasin propagandan onnistumisesta

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    Gaza
    Israel
    Hamas
    YK
    konflikti
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Jakeluvelvoite perustuu EU:n uusiutuvan energian direktiiviin, joka säätelee biopolttoaineen osuuden vähimmäisosuutta fossiilisesta polttoaineesta.

    Koneviesti | Tilapäistä helpotusta polttoaineen hintoihin

  • Kommentti
    Timo Rintakoski

    Koneviesti | Korjausvelka kasvaa jatkuvasti

    Tilaajalle