Hyvinvointialueet raportoivat pääomien ja henkilöstöresurssien puutteesta ja rahapulasta. Päättyneenä tilivuotena hyvinvointialueet pyrkivät leikkaamaan menojaan, mutta lopputuloksena kulut lisääntyivät.
Vaikutuksiltaan lyhytaikaiset menojen leikkaukset kasautuivat kuluina ja vahinkoina muualla sote-sektorilla.
Valtiovarainministeriön tuoreen arvion mukaan myös vuosi 2024 näyttää huomattavan alijäämäiseltä: alueilta tarvitaan lisätoimenpiteitä kustannusten hillintään.
Esimerkiksi Varsinais-Suomen hyvinvointialueen talousarvio vuodelle 2024 on 85 miljoonaa euroa alijäämäinen.
”Varsinais-Suomen hyvinvointialueen vuoden 2024 tulosnäkymät ovat talousarviota selvästi heikommat ja ennakoimme noin 160 miljoonan euron alijäämää. Varhalla on pieni konserni eivätkä konserniluvut juuri tilannetta muuta”, kertoo Varsinais-Suomen hyvinvointialueen talousjohtaja Arja Pesonen.
Hyvinvointialueuudistuksen aloituksesta on aikaa vasta toista vuotta. Koko järjestelmää ruuvataan yhä paikoilleen myös valtionhallinnon ohjauksen osalta.
Alueita ohjaavat kaksi neuvottelukuntaa, sosiaali- ja terveysministeriön vetämä sote-palvelujen järjestämiseen keskittyvä sekä valtiovarainministeriön alueiden taloutta käsittelevä neuvottelukunta.
Hallituksen esityksen mukaisesti syksyllä on tarkoitus siirtyä yhteen yhteiseen neuvottelukuntaan.
Hyvinvointialueiden kolmena ohjausministeriönä jatkavat VM, STM ja sisäasiainministeriö.