
Itäisen Suomen erityistalousaluekokeilun lakia pohjustetaan jo.
Työ- ja elinkeinoministeriö asetti maanantaina työryhmän valmistelemaan kokeilua, josta toivotaan apua Venäjän rajan sulusta kärsivälle Itä-Suomelle.
Työryhmän puheenjohtaja, ylijohtaja Tiina Korhonen työ- ja elinkeinoministeriöstä kertoo, että päätös erityistalousalueiden kokeilusta jää seuraavalle hallitukselle.
Hallituksen esitys pitäisi antaa vielä tämän vuoden puolelle, jotta eduskunta ehtisi käsitellä sen. Työryhmän työ valmistuu ensi vuoden maaliskuun lopussa.
”Hallituksen esitystä ei enää ehditä antaa tällä hallituskaudella, mutta tavoitteena on, että meillä olisi mahdollisimman pitkälle valmis kokonaisuus, jota sitten seuraava hallitus voi halutessaan viedä eteenpäin”, kertoo Korhonen keskiviikkona.
”Hallituksen esitystä ei enää ehditä antaa tällä hallituskaudella.”
Itäisen Suomen erityisedustaja Harri Broman on ehdottanut ensimmäisiksi kokeilualueiksi Imatran seutua ja Kajaanin dataekosysteemiä.
Ne eivät välttämättä ole ensimmäiset kokeilualueet.
Kevään kehysriihessä hallitus linjasi, että alueet määritellään kokeilun valmistelun aikana. Se on osa työryhmän toimeksiantoa.
”Ilman muuta Harri Bromanin tekemä hyvä työ on tässä keskeinen ja tärkeä pohja tälle työlle. Mutta vielä on ennenaikaista ottaa kantaa alueisiin”, sanoo Korhonen.
Työryhmässä alueita edustavat asiantuntijoina Kainuun maakuntajohtaja Riikka Pirkkalainen ja itäisen Suomen erityisedustaja Broman.
”Tavoitteena on valmistella kokeilu, jonka avulla voidaan aidosti lisätä investointeja, työpaikkoja ja elinvoimaa.”
Työryhmä valmistelee määräaikaisen erityistalousaluemallin, joka houkuttelee itäiseen Suomeen investointeja, vahvistaa alueiden elinvoimaa, tuo uusia työpaikkoja ja auttaa saamaan osaavaa työvoimaa.
”Ensi vaiheessa tarkennamme muun muassa kokeilun tavoitteita, ratkaistavia ongelmia, tavoiteltuja muutoksia ja keinovalikoimaa säädösvalmistelun pohjaksi”, kertoo Korhonen.
Euroopassa ja muuallakin on kokeiltu erilaisia erityistalousaluemalleja.
”Katsomme niistä Suomen kannalta relevantteja ideoita ja keinoja, joita voimme hyödyntää omassa valmistelussamme.”
Työryhmä laatii ensi maaliskuun loppuun mennessä luonnoksen kokeilulaiksi ja arviomuistion lainsäädännön keskeisestä sisällöstä. Tämän jälkeen lakiluonnos arviomuistioineen lähetetään avoimelle lausuntokierrokselle.
”Tavoitteena on valmistella kokeilu, jonka avulla voidaan aidosti lisätä investointeja, työpaikkoja ja elinvoimaa. Erityistalousalue on Suomessa uusi väline tämän tavoitteen edistämiseksi. Se tekee valmistelusta sekä haastavaa että erittäin mielenkiintoista.”