• Lämpötila on kunnolla pakkasella, lumisateet saapumassa Jäämereltä

    Tänään suurimmassa osassa maata on vielä poutaista.
    Nyt saadaan nauttia talven ihmemaasta. Arkistokuva.
    Nyt saadaan nauttia talven ihmemaasta. Arkistokuva. Kuva: Heikki Willamo
    Uutiset|Sää
    24.1.202609:04
    Eetu Rimo ja Petri Hoppula

    Tästä päivästä tulee vielä suurimmassa osassa maata poutainen. Päälaen Lappiin tuo säärintama iltapäivällä kuitenkin jo Jäämeren suunnalta lumisateita. Sunnuntain aikana lumisadealue liikkuu Pohjois-Suomen yli. Sateet kuivahtavat maan keskiosan ylle saapuessaan maanantaina. Pohjoisvirtaus syöttää ensi viikolla ajoittain uusia sateita Lappiin.

    Tänään lauantaina sää on pilvisyydeltään vaihteleva ja päivä on pohjoisinta Lappia lukuunottamatta enimmäkseen poutainen. Vähäistä lumihitustelua voi esiintyä paikoin muuallakin, mutta kertymää niistä ei maahan jää. Lämpötila on edellispäivien tapaan kunnolla pakkasella. Keski-Lapin selkeämmillä alueilla pakkasta voi olla lähemmäksi 30 astetta, etelän ja lännen lauhemmilla alueilla 10 asteen molemmin puolin. Pilvisyyden osalta ennustemallit ovat erimielisiä, joten jos pilvisyys on ennustettua vähäisempää, pakkanen on kireämpää.

    Sunnuntaina korkeapaine heikkenee ja väistyy vähitellen Suomen kaakkoispuolelle. Lapin yli liikkuu lumisadealue kohti etelää. Lunta tästä kertyy Lapin alueelle 0-5 cm, eniten Sallan tienoille. Tuuli kääntyy Selkämerellä läntiseksi ja länsirannikolle ajautuu mereltä lumikuuroja, Vaasan eteläpuolelle näistäkin voi kertyä lunta useampi senttimetri. Lapissa kireät pakkaset hellittävät ja koko maassa lämpötila on -5 ja -15 asteen välillä.

    Maanantaina päivällä pohjoisesta matkannut lumisadealue on jo maan keskiosan päällä. Yöllä se jaksoi tuoda Pohjois-Pohjanmaalle vielä paikoin 3 cm lunta, mutta päivällä se on jo menettänyt puhtinsa ja keskiosaan maata siitä saadaan ravistettua lunta enää paikoin senttimetrin verran. Lämpötila ei muutu paljoa sunnuntaihin verrattuna.

    Sääkartoilla näkyy vielä aurinkoa.
    Sääkartoilla näkyy vielä aurinkoa. Kuva: Ilmatieteen laitos

    Kirjoittajat ovat Ilmatieteen laitoksen meteorologeja

    Siirry tästä M.T.:n sääpalveluun

    Lisää aiheesta
    • Kuurainen ikkuna on mykistävä luonnon taideteos. Arkistokuva.

      Sää | Autiotalon kuurankukkaverhot kertovat joutsenlaulusta

      Tilaajalle
    • Punarinta ei ole välttämättä sopeutunut Suomen kylmään talveen parhaalla mahdollisella tavalla.

      Luonto | Jopa puolet pikkulinnuista kuolee talven aikana – paukkupakkaset verottavat lintuja kovalla kädellä

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    lumisade
    pouta
    Talvisää
    Pakkanen (sää)
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Pieniä kyläjuhliin verrattavia masinistitapahtumia järjestetään ympäri Suomea, mutta suuremmat ovat keskittyneet maan läntisemmälle osalle. Vaasan ympäristö on aikoinaan ollut vahvaa Labor-aluetta, mikä näkyy suurimpiin kuuluvan Maalahden tapahtuman traktoririvistöissä. Kalustoa on hankittu melko runsaasti myös Ruotsista.

    Koneviesti | Masinistikesä 2025 -tapahtumissa enemmistöinä olivat 60–70-luvun traktorit – sää tarjosi kesän suurimmat yllätykset

    Tilaajalle
  • Pääkirjoitus
    Uolevi Oristo

    Koneviesti | Säät, markkinat ja työtaistelut vähentävät hakkuita