• Halla-aho: Eduskuntaa ei ole syytä kutsua koolle

    Eduskunnan puhemies Jussi Halla-ahon (ps.) mielestä eduskunnan istuntotaukoa ei ole mielekästä keskeyttää, koska hallituksen luottamuksesta on juuri äänestetty.
    Halla-aholla on vankka kannatus puolueessaan. Hänet kuvattiin eduskunnan täysistunnossa kesäkuussa. LEHTIKUVA / JUSSI NUKARI.
    Halla-aholla on vankka kannatus puolueessaan. Hänet kuvattiin eduskunnan täysistunnossa kesäkuussa. LEHTIKUVA / JUSSI NUKARI.  
    Uutiset|Politiikka
    13.7.202312:55
    STT

    Eduskunnan puhemies Jussi Halla-aho (ps.) sanoo Twitterissä, ettei yksikään eduskuntaryhmä ole lähestynyt puhemiestä ja esittänyt eduskunnan kutsumista koolle.

    Halla-aho kirjoittaa, että hallituksen luottamuksesta äänestettiin 28. kesäkuuta, jolloin oppositiopuolueet esittivät hallitukselle epäluottamusta ja hävisivät äänestyksen.

    ”Koska oppositio on jo ilmaissut epäluottamuksensa, ei ole mielekästä keskeyttää istuntotaukoa saman asian ilmaisemiseksi uudelleen.”

    Halla-ahon mukaan istuntotauon keskeyttäminen tulisi harkittavaksi vain, jos olisi selkeitä viitteitä siitä, että eduskunnan enemmistö ei luota hallitukseen tai sen yksittäiseen ministeriin ja haluaa asian pikaisesti ratkaistavaksi. Kummastakaan ei hänen mielestään ole mitään merkkejä.

    Oppositiopuolueet ovat ilmoittaneet olevansa valmiita keskeyttämään eduskunnan istuntotauon ja äänestämään valtiovarainministeri Riikka Purran (ps.) luottamuksesta. Viimeisimpänä keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Kurvinen kertoi tänään Ilta-Sanomille, että keskusta on valmis keskeyttämään istuntotauon, jos Purran luottamuksesta äänestetään.

    Vihreiden puheenjohtaja Sofia Virta sanoi eilen tiedotteessaan, että kyse ei ole vain Purran vaan koko perussuomalaisten ministeriryhmän luottamuksesta ja pääministeri Petteri Orpon (kok.) heikosta johtajuudesta.

    Vasemmistoliiton puheenjohtaja Li Andersson kertoi puolueen kannasta tviitissään, jossa hän viittasi Uutissuomalaisen uutiseen asiasta. Liike Nytin puheenjohtaja Harry Harkimo ja SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Lindtman kertoivat näkemyksestään Helsingin Sanomille.

    Eduskunnan työjärjestyksen mukaan puhemies voi kutsua eduskunnan koolle istuntotauon aikana. Normaalin aikataulun mukaan eduskunnan seuraava täysistunto on 5. syyskuuta.

    Oppositiopuolueiden luottamus hallitusta ja valtiovarainministeri Purraa kohtaan on horjunut viime päivien aikana, kun "riikka"-nimimerkin vanhat kirjoitukset Jussi Halla-ahon Scripta-blogin vieraskirjassa nousivat julkiseen keskusteluun.

    Nimimerkki "riikka" kuvailee kuvakaapatuissa kirjoituksissa itseään rasistiksi ja kirjoittaa hyvin negatiiviseen sävyyn maahanmuuttajista, kuvaillen myös väkivaltafantasioita.

    ”Jos mulle annettaisiin ase, ruumiita tulisi ihan lähijunassakin”, "riikka" kirjoittaa.

    Yhdessä tekstissä "riikka" kyselee kokemuksia Kirkkonummen Sundsbergista asuinalueena ja tiedustelee ennen kaikkea maahanmuuttajien määrää. Purra on perheineen asunut Sundsbergissa 15 vuotta.

    ”Tiedosta kiitollisena, Somaleihin kyllästynyt”, on tekstissä allekirjoituksena.

    Purra on tviittiketjussaan pyytänyt anteeksi Scriptan vieraskirjaan kirjoittamiaan tekstejä. Lisäksi Purra kommentoi kirjoituksia keskiviikkona Orpon kanssa pitämässään tiedotustilaisuudessa.

    ”En ajattele tällä tavalla enkä käyttäisi vastaavaa kieltä enkä edes osallistu keskustelufoorumien keskusteluun.”

    ”Kyseessä on hyvin paljon eräänlainen sisäpiirihuumori, mikä ei ole mielestäni lainkaan puolusteltavissa, mutta näin asia on. Kyseessä on siihen maailman aikaan eli vuonna 2008 ollut keskusteluympäristö, joka ei ole samanlainen kuin nykyään”, Purra sanoi.

    Lisää aiheesta
    • Petteri Orpon (kok.) hallitus on edennyt kohusta kohuun.

      Politiikka | Mitä tapahtuu jos hallitus kaatuu? Uusia vaaleja ei välttämättä tarvita, pääministeriksi voi nousta nykyhallituksen ulkopuoleltakin

      Tilaajalle
    • Purra ja Orpo vastasivat Kesärannassa median kysymyksiin rasismikohuun liittyen.

      Politiikka | Valtiovarainministeri Purralla on pääministerin luottamus – Purran mukaan on mahdollista, että vastaavia kohuja voi nousta esiin jatkossakin

    • Riikka Purran mukaan hallitus keskustelee ensi viikolla Junnila-äänestyksen pohjalta.

      Politiikka | Riikka Purra ei ymmärrä hallituksen rakoilua Junnila-äänestyksessä – ”Joko meidän kanssa on hallituksessa tai ei ole”

    Artikkelin aiheet
    Jussi Halla-aho
    eduskunta
    Riikka Purra
    luottamusäänestys
    hallitus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Traktori on usein peruskoneena lumiurakoinnissa.
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Viranomaisten käyttämä valta osoittautuu usein kohtuuttomaksi koneyrittäjälle – kunnioittaako viranomainen kansalaisia ja koneurakoitsijoita?

  • Nykyisestä karjanlantapoikkeuksesta luovutaan kahden vuoden siirtymäajan jälkeen. Kuvituskuva.

    Koneviesti | Uusi fosforiasetus voimaan – lannoituksen säätelyn kattavuus paranee

  • Hankinta- ja muuntotuet kohdennetaan jatkossa etenkin raskaaseen liikenteeseen sekä pakettiautoihin.

    Koneviesti | Muutoksia vähäpäästöisten ajoneuvojen hankintatuen hakuaikoihin – painotus raskaassa liikenteessä ja pakettiautoissa