Kuntaliitokset eivät ratkaise kaikkia kuntien haasteita – kokeiluilla kohti uusia kuntamalleja
Suomen kuntarakenne perustuu malliin, jossa kaikkia kuntia käsitellään samanlaisina yksiköinä. Tämä malli sisältää ajatuksen siitä, että kaikissa kunnissa palveluiden tarpeet ovat yhtenevät.Tilaajalle
Kunnalliset palvelut vähenivät vuodenvaihteessa tuntuvasti, kun sosiaali- ja terveyspalveluiden järjestämisvastuu siirtyi maakunnille muualla kuin Helsingissä. Yksi kuntien vastuulle jäänyt palvelu on kirjasto. Kuvituskuva. Kuva: Kari SalonenKunnat erilaistuvat monin tavoin. Muun muassa väestöpohja, elinkeinot ja geopolitiikka eriyttävät niiden toimintaedellytyksiä. Omanlaistensa menestystekijöiden ja haasteiden kanssa painivat niin pienet maaseutukunnat kuin suuret kaupungit kasvukipuineen.
Myös kuntalaisten elämäntavat ja odotukset yksilöllistyvät, eivätkä palvelutarpeet aina määräydy kuntarajojen mukaan.
Maamme kuntarakenne taas perustuu yhtenäiskuntamalliin, jota ylläpitää samanlaisuuteen pyrkivä valtionohjaus. Sen tarkoitus on ollut hyvä.
Ajatus yhdenlaisesta kunnasta, jonka tehtävät ovat samat olosuhteista riippumatta, ei kuitenkaan enää tavoita kuntakentän moninaisuutta.
Ratkaisuksi ei riitä kuntakoon kasvattaminen kuntaliitosten kautta. Tarvitaan tarkemmin räätälöityjä rakenteita, joilla voidaan taata perustuslain tarkoittamat yhdenvertaiset palvelut kautta maan sekä kuntien asukkaiden itsehallinto.
Valtioneuvosto teetti jo vuonna 2019 selvityksen kuntien tehtävien eriyttämisen oikeudellisista reunaehdoista. Valtiovarainministeriö esitteli vuonna 2022 kuntapolitiikan skenaarioissaan vaihtoehdon, jossa yhtenäiskuntamallista luovuttaisiin hallitusti. Ministeriö hahmotteli myös hallintokokeiluja paikallisesti parhaiden ratkaisujen löytämiseksi.
Kuntaliitto puolestaan on seurannut kuntien erilaistumista monivuotisessa tutkimusohjelmassaan.
Ratkaisuksi ei riitä kuntakoon kasvattaminen kuntaliitosten kautta.
Kunnat ovat toki aina tulkinneet niille määrättyjä lukuisia tehtäviä ja velvoitteita tarkoituksenmukaisesti. Näin syntyneet nykyisen yhtenäiskuntamallin tosiasialliset variaatiot tulisi tunnistaa ja tunnustaa. Silloin voitaisiin arvioida sekä niiden soveltuvuutta kuntien eriytyvien tehtävien toteuttamiseen että kuntien roolia julkishallinnon kokonaisuudessa.
Yksi askel uuden kuntamuodon suuntaan otettiin kuluvan vuoden alussa, kun muista kunnista poiketen Helsingin kaupungille määrättiin sosiaali-, terveys- ja pelastustoimialan palveluiden järjestämistehtävä. Muualla näistä palveluista vastaavat hyvinvointialueet keventäen siten kuntien tehtäviä.
Toisaalta työ- ja elinkeinopalveluiden siirto valtiolta kunnille tai kuntayhtymille vuoden 2025 alusta tuo niille uusia tehtäviä ja työkaluja. Myös muita uudistuksia voi olla luvassa.
Kunnat ovat monella tavalla uuden edessä. Siksi nyt avautuu tilaisuus kokeilla sellaisia kuntamuotoja, jotka vastaavat kuntien todellisuutta ja vahvistavat niiden toimintakykyä.
Petteri Orpon hallituksen ohjelmassa onkin lupaavat kirjaukset kuntien tehtävien eriyttämisen mahdollistamisesta sekä kunta- ja aluekohtaisista miniminormiohjauksen kokeiluista.
Jotta kokeilujen vaikutukset voidaan todentaa, tarvitaan taloudellisesti ja toiminnallisesti riittävän laajat kokeilualueet sekä ominaisuuksiltaan vastaavat verrokkialueet. Kokeiluissa voidaan hyödyntää kokemuksia muun muassa aiemmista vapaakuntakokeiluista, Kainuun hallintokokeilusta, evankelis-luterilaisen kirkon seurakuntien rakenneuudistuksista ja muiden Pohjoismaiden hallinnon kehittämishankkeista.
Kokeiluille tarvitaan alusta alkaen laaja poliittinen tuki. Näin varmistetaan, että kehitystyö jatkuu pitkäjänteisesti tulevillakin hallituskausilla tässä koko maamme suotuisan kehityksen kannalta keskeisen tärkeässä asiassa.
Ajatus yhdenlaisesta kunnasta, jonka tehtävät ovat samat olosuhteista riippumatta, ei kuitenkaan enää tavoita kuntakentän moninaisuutta.
Parhaimmillaan kuntien erilaistuminen nähdään mahdollisuutena tukea oman kunnan identiteettiä perustamalla sen toiminta kestäville paikallisille vahvuuksille. Kun kunnan tulevaisuus otetaan omiin käsiin, se tuottaa valtuustolle runsaasti hyvää päätettävää. Tämä vahvistaa samalla demokratiaa.
Kuntien päätöksenteon liikkumavaraa lisää osaltaan hallitusohjelman kirjaus kuntien rahoituksen ja valtionosuusjärjestelmän kokonaisuudistuksesta. Korvamerkittyjen valtionavustusten sijaan hallitus aikoo painottaa yleiskatteellisia valtionosuuksia, joiden käyttämisestä kunta itse päättää samaan tapaan kuin verotuloistaan.
Yhteisen tahtotilan löytämistä voidaan tukea uusilla kansalaisosallistumisen muodoilla, kuten satunnaisotannalla kootuilla kuntalaispaneeleilla. Niissä tavalliset kuntalaiset saavat riittävät taustatiedot voidakseen osallistua vaikkapa kunnan talouden suunnitteluun tai sopivan kuntamuodon puntarointiin.
Historiasta ovat tuttuja erilaiset pitäjät, maalaiskunnat, vanhat ja uudet kaupungit sekä kustannustehokkaiksi mainitut kauppalat. Nämä palvelivat tarkoitustaan aikanaan.
Ehkä onkin niin, että yhtenäiskuntamalli on ollut poikkeus paikallishallinnon pitkästä linjasta, johon kuuluu monimuotoinen kuntarakenne.
Pauli Saloranta
asiantuntija, Demokratia ja osallisuus -teema
Sitra
- Osaston luetuimmat
