

Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta tiedotti tiistaina yrityskaupasta Coop Eestin kanssa, jonka myötä Viron 13 Prisma-myymälää muuttuvat Coopin myymälöiksi.
Osapuolet eivät ole julkistaneet kauppahintaa tai muita kaupan ehtoja. Kaupan toteuttaminen vaatii vielä Viron kilpailuviranomaisen hyväksynnän, jonka odotetaan SOK:n mukaan tapahtuvan vuoden 2026 aikana.
Kaupan alan asiantuntija Arhi Kivilahden mukaan kauppahintaa on hankala arvioida.
Viron markkina on hänen mukaansa kuitenkin valtavan pieni.
Esimerkiksi Helsingin Kannelmäessä sijaitsevan Suomen suurimman Prisma-myymälän Prisma Kaaren kaltaisia jättiyksiköitä ei Prismalta Virosta löydy.
”Koko Viron Prisma-liiketoiminta on lähempänä Kaaren Prisman kokoluokkaa”, hän arvioi.
SOK:n Viron liikevaihto oli vuonna 2025 noin 228 miljoonaa euroa, mikä vastaa Kivilahden mukaan vajaata kahta Kaaren Prismaa.
”S-ryhmän mittakaavassa Viron liiketoiminnasta luopumisessa kyse oli todennäköisesti tappioiden leikkaamista.”
SOK:n pääjohtaja Hannu Krookin mukaan Viron ostovoima ei kohoa Suomen tasoon. Markkina on hänen mukaansa noin kuudesosa Suomen markkinoista.
”Suomessa on päivittäistavarakaupan markkina oli vuonna 2025 noin 24 miljardia, Viron taas noin 4 miljardia”, hän kertoo.
Leimallista Viron päivittäistavaramarkkinoille on Krookin ja Kivilahden mukaan myymälöiden määrä ja koko. Suomeen verrattuna pieniä toimijoita on paljon, erityisesti Tallinnan ulkopuolella.
”Coop Eesti on joidenkin arvioiden mukaan markkinajohtaja hieman alle neljänneksen osuudella. Virossa on 1,3 miljoonan kansa, jonka ostovoima Suomea pienempi”, Kivilahti toteaa.
Yrityskaupan taustalla ovat Krookin mukaan strategiset syyt. Vaihtoehtoina nähtiin joko merkittävät investoinnit myymäläverkostoon tai kasvu kumppanuuden kautta.
Krookin mukaan kaupan tuomat investointieurot menevät asiakasomistajien palveluiden kehittämiseen ja kasvun turvaamiseen kotimaan liiketoiminnassa.
Kehitystyötä tehdään teknologia- ja ja konseptipuolella.
”Tätä kautta SOK:lle tulee kyvykkyyttä tehdä enemmän esimerkiksi automaation ja AI:n hyödyntämisen saralla eri liiketoiminnoissa”, Krook kertoo.
”S-ryhmän mittakaavassa Viron liiketoiminnasta luopumisessa kyse oli todennäköisesti tappioiden leikkaamista.”
Kaupan kasvunäkymät Baltiassa ovat Kivilahden mukaan haastavat. Kaikki maat ovat keskenään hyvin erilaisia niin kielensä kuin toimintatapojensa puolesta.
”Se, että liiketoimintaa saadaan Viroon, ei ole automaattisesti taannut laajenemista Puolaan ja Saksaan asti. Pienessä potentiaalissa on aika iso työ.”
Hänen oman arvionsa mukaan mukaan Baltian bisnes ei ole koskaan ollut hyvää bisnestä, vain nipin napin kannattavaa.
SOK sulki Latviaan ja Liettuaan perustamansa Prismat vuonna 2017. Yhtiö perusteli sulkemista maiden Prismojen markkinaosuudella, joka ei noussut riittävän suureksi, jotta toiminta olisi kannattavaa.
Myös Venäjän hyökkäyssota Ukrainaan vähentänyt Viron markkinoiden houkuttelevuutta. S-ryhmä kertoi maaliskuussa 2022 vetäytyvänsä Venäjältä maan sotatoimien johdosta. Sitä ennen Pietarissa oli 16 Prismaa.

Yrityskauppa voisi Kivilahden mukaan tuoda joitakin uusia mahdollisuuksia Suomen elintarvikevientiin.
Paljon kuitenkin riippuu siitä, minkälaisia tuotteita vientiin menisi ja onko kyse kotimaisia brändituotteita vai niin sanottuja private label -tuotteita.
Vaikeaa on myös arvioida, mille tuotteille voisi Viron vienti olla hyvä kanava.
”Ehkä sellainen, joka ei itse suoraan uskalla lähteä, mutta on jo S-ryhmän valikoimissa ja voisi sitä kautta kokeilla. Suuret tavarantoimittajat voivat helposti itsekin laajentua Viroon.”
”Mahdollisuudet suomalaisille tavarantoimittajille kasvavat merkittävästi, jos he haluavat meidän kauttamme päästä Viron markkinoille ja ja Coop Eestin valikoimiin.”
Krookin mukaan uusi yhteistyökokonaisuus tulee olemaan noin viisi kertaa suurempi kuin mitä mitä Prisman liiketoiminta Virossa tähän asti ollut.
Kaupan toteutuessa markkina suomalaiselle elintarvikkeelle kasvaisi merkittävästi.
”Mahdollisuudet suomalaisille tavarantoimittajille kasvavat merkittävästi, jos he haluavat meidän kauttamme päästä Viron markkinoille ja ja Coop Eestin valikoimiin”, Krook kertoo.
Coop Eestillä ei Krookin mukaan ole ennen ollut Prisman kaltaista hypermarket-konseptia.
”Toimitamme sinne erityisesti käyttötavaratuotteita, jotka hypermarketin valikoimissa tulee olla.”
Brändien tuotteiden toimittamisesta Viron markkinoille tulee SOK:n tulee Krookin mukaan neuvotella yksityisten merkkien kanssa. Sama pätee hänen mukaansa myös ruokatavaroihin.
”Toimitamme omia merkkejä siinä laajuudessa, kun Coop Eesti niitä tarvitsee. Ja merkkitavaroista tehdään sitten tavarantoimittajien kanssa sopimuksia.”