
Minna Erkalan on kokeillut lupiinien torjumiseen kymmentä keinoa.
”Niittäminen, kuokkiminen, trimmerillä kiusaaminen, höyrytys, poltto, raekalkki, kalkkijauhe, puutuhka, peittäminen, riipiminen”, hän luettelee.
Hausjärven Ryttylässä sijaitsevalla Kakslammin luonnonsuojelualueella komealupiini on saatu pois arvokkaasta paahdeympäristöstä.
”Nämä rinteet ja tasanko olivat aiemmin täynnä lupiinia”, kertoo Erkalan. ”Olemme saaneet 99 prosenttia pois.”
”Paikalliset ovat huomanneet suuren eron.”



Vuokon luonnonsuojelusäätiö osti entisen soranottoalueen Rudus Oy:lta vuonna 2017 yhdellä eurolla. Mukana tuli velvoite hoitaa 32 hehtaarin alueen luontoa.
Kakslammi on nyt suojeltu arvokkaana paahdeympäristönä, jossa esiintyy useita uhanalaisia hyönteislajeja.
”Tämä sisämaan paahdealue on uniikein Suomessa”, sanoo Erkalan, joka työskentelee Vuokon säätiön työnohjaajana.
Alueella kulkee muun muassa kolme luontopolkua ja frisbeegolf-reitti, jota kyläläiset käyttävät aktiivisesti. Käyttö pitää maanpinnan avoimena, mikä hyödyttää paahdelajistoa.
”Peittäminen, riipiminen ja kaivaminen ovat tuottaneet eniten tulosta.”
Erkalan on tehnyt täällä monia käytännön kokeiluja lupiinin kanssa.
”Peittäminen, riipiminen ja kaivaminen ovat tuottaneet eniten tulosta.”
Peittämisellä saa lupiinin pois niin kotipihasta, tien varresta kuin luonnonsuojelualueeltakin, vinkkaa Erkalan.
Aluksi hän peitti lupiineja mansikkamuovilla. Sittemmin muovi on vaihtunut aumamuoviin, joka kestää paahdetta hapertumatta.
Pihassa lupiinien päälle voi Erkalanin mukaan laittaa katekankaan ja peittää sen uudella mullalla. Lupiinit eivät pääse katekankaasta läpi.

”Vanhoissa lupiineissa on valtavat emojuuret. Ne painavat jopa kolme kiloa”, kertoo Erkalan.
Hän näyttää, kuinka muovin alle jääneet emojuuret ovat mädäntyneet Kakslammin liejukasan rinteessä vuodessa täysin. Aurinkoisessa paikassa neljänkin kuukauden peittäminen voi riittää.
”Tämä on paras tapa hävittää lupiini. Tällä päästään eroon emojuurista kaikkein helpoiten ja nopeiten.”
Kerralla ei kuitenkaan tule valmista. Emojuuret saa pois, mutta maahan jää vielä siemenpankki. Uudet lupiinit pitää jaksa nyppiä pois sirkkalehtivaiheessa.
Aurinkoisessa paikassa neljänkin kuukauden peittäminen voi riittää.
Lupiinille pitäisi löytää luontainen vihollinen, mainitsee Erkalan.
”Tällä hetkellä ainoa lupiinin vihollinen Euroopassa on ihminen.”
Kakslammilla lupiinilla on havaittu kirvoja, joiden invaasio pudottaa Erkalanin mukaan kukkien nuput. Siten kasvi ei pääse levittämään siementä.
Ihminen voi tehdä saman tempun riipimällä kukan pois, hän oivalsi. Kun varren jättää pystyyn, lupiini ei tee uutta kukkaa.
Kaivaminen on Erkalanin mukaan tehokas keino, mutta se on kovaa työtä etenkin kovassa tai kivisessä maassa tai puiden lähellä. Lupiini osaa työntää juurensa puun juurakon alle.



Entä muut keinot?
Niittämistä pitäisi tehdä kerran viikossa syksyyn asti, jotta se olisi tehokas. Trimmeristä ei ollut apua. Höyrytys ei tappanut juurta. Lupiinin juuri kestää kasvillisuuden poltonkin kuumuuden, kertoo Erkalan.
Kalkki näivetti lupiinia, mutta kaikki vuonna 2019 pintalevityksenä laitetut rakeet eivät ole vieläkään sulaneet.
Kasvia voi näivettää myös kotiuunin tuhkalla, sanoo Erkalan, ja haastaa Metsähallituksen kokeilemaan puutuhkaa.
Biologi Arttu Hallberg kertoo, että tutkimuksissa on ollut viitteitä siitä, että emäksinen maaperä heikentää lupiinin kasvua. Lupiini sietää hyvin hapanta maaperää. Kalkitus vähentää happamuutta ja nostaa pH:ta.
”Vertaisarvioitu näyttö kalkin ja puutuhkan hyödyntämisestä torjuntamenetelmänä on niukkaa.”
Nyt Erkalan tutkii, kuinka kauan lupiinin siemen kestää maassa.
”Lupiini ei lähde kilpailemaan itsensä kanssa. Maahan tippuneet siemenet eivät idä seuraavana keväänä vaan vasta, kun niille on tilaa ja valoa.”
Vanhaa jättömaata on peitetty muovilla. Erkalan avaa sitä vuosi vuodelta ja katsoo, moniko siemen on itänyt.
Keväällä avatulla alalla on ollut kesän aikana yhteensä 16 sirkkataimea.
”Alamme olla voiton puolella.”



Hyvinkääläinen Erkalan on ollut luonnonhoidon alalla töissä vuodesta 2017. Hän on opiskellut ympäristönhoitajaksi, eräoppaaksi ja metsäpalvelun tuottajaksi ja tehnyt töitä myös toiminimellä.
Ensimmäistä kertaa Erkalan on työskennellyt Ryttylässä 2018 ja Vuokon säätiön työnohjaajana vuodesta 2019 lähtien.
”Työn jälki näkyy kohteissa. Se on kiitos: kun tulet alueelle ja näet, että pahiksesta on päästy eroon.”
”Tästä jättömaasta saisi upean niityn, jos lupiinista pääsee eroon. Se on minun haaveeni.”
”Tätä aluetta ei voi jättää hoitamatta vuodeksikaan.”
Kakslammilla töitä tehdään syyskuun loppuun asti. Loppukesällä vuorossa on alueen polttoa.
EU:n Leader-rahoitusta on jäljellä vielä ensi vuodeksi. ”Sen jälkeen olemme epätietoisuudessa”, kertoo Erkalan.
”Tätä aluetta ei voi jättää hoitamatta vuodeksikaan. Yksikin lupiini, joka nousee ja siementää, multiploituu.”