

Keuruulainen kuljetusalan yritys Mauno Koskinen ky perustettiin vuonna 1963. Siitä lähtien perheyrityksen autot ovat kulkeneet ristiin rastiin Suomen maanteillä jo yli kuuden vuosikymmenen ajan.
”Yrityksen perustajan, edesmenneen isäni Maunon kaksi veljeä perustivat oman kuljetusalan yrityksensä jo häntä aiemmin. Suvussa on perinteitä alalle”, yrittäjä Kari Koskinen muistelee.
Sen koommin kuljetusala ja koko Suomi ovat läpikäyneet muodonmuutoksen.
”Tästä on kasvanut valtakunnallinen yritys. Nykyään meillä on käytössä kolme rekkaa. On kiinteä hakeyhdistelmäauto ja nousevaseinäinen hakeyhdistelmäauto, joka soveltuu yleisrahtiin. Kolmas on rahtiauto”, hän esittelee.
Yrityksessä työskentelee seitsemän kuljettajaa.
2000-luvun alkuvuosista lähtien hakkeen kuljetus on ollut yrityksen pääasiallinen toimiala.
”Keski- ja Etelä-Suomen väliset linjat ovat aktiivisimmat. Mutta kaikkiin muihinkin ilmansuuntiin kertyy ajoa, etenkin länteen.”
”Tästä on kasvanut valtakunnallinen yritys.” Kari Koskinen
Yrityksen varhaisina vuosikymmeninä kaikki näytti vielä kovin toisenlaiselta.
”1960-luvulla isäni alkoi kuskaamaan Mannila-pylväitä ja puuta paikasta toiseen. 1970-luvulla turvekuljetukset nousivat ykkösprioriteetiksi ja sitä jatkui vuosituhannen vaihteeseen.”
1970- ja 1980-luvuilla Mauno Koskinen ky huolehti myös paikallisen lastulevytehtaan sisäisistä kuljetuksista.
Vaikka moni asia on vuosikymmenten saatossa muuttunut, on myös pysyviä tekijöitä. Alusta saakka keuruulaisyritys on keskittynyt metsäteollisuuden kuljetuksiin.
”Erityisesti sahayritykset ovat olleet meille aina tärkeä työllistäjä. Niin on edelleen, enkä näe, että tähän olisi tulossa muutosta”, yrittäjä pohtii.
Entisellään on myös firman liiketoiminta-ajatus, jonka keskiössä on laadukas palvelu.
”Ajattelen, että on järkevää ottaa hallittava määrä töitä ja tehdä ne aina huolella. Se ei tarkoita, etteikö töitä silti olisi välillä paljon. Mutta niin paljon ei saa olla lautasella, että tekemisen laatu kärsii.”
”Ajattelen, että on järkevää ottaa hallittava määrä töitä ja tehdä ne aina huolella.” Kari Koskinen
Myös kulurakenteen järkeistäminen on tärkeää.
”Investoinnit kuljetuskalustoon ovat kalliita ja toisaalta katteet suhteellisen pieniä, joten talouspuolta on syytä seurata tarkasti.”
Yrittäjä työskentelee yhdessä kolmen poikansa Jetron, Danielin ja Niklaksen kanssa.
Jetro ja Daniel työskentelevät yrityksessä kokopäiväisenä. Veljeksistä nuorin Niklas aloittaa kuljetusalan opinnot ammattikoulussa.
”Pojille firman työt ovat tuttuja. Ja pahalta näyttää, että nuorimmainen tyttökin olisi lähdössä kuljetusalalle. Vaikka kuinka järkeä puhuu, että voisi muutakin tehdä”, Kari Koskinen murjaisee.
Jetro Koskista liikkuva ja itsenäinen työ vetävät puoleensa.
”Maisemat vaihtuvat työpäivän aikana. Ja työ on omatoimista. Moni asia riippuu itsestä”, hän sanoo.
Viime vuonna 27-vuotiaalle keuruulaiselle kertyi ajokilometrejä likipitäen 130 000.
”Päivässä ajoa tulee tavallisesti 600–700 kilometriä, joka tarkoittaa yhdeksää tai kymmentä tuntia taukoineen. Pitää olla hyvä auto, hyvä penkki ja hyvää musiikkia.”
”Pitää olla hyvä auto, hyvä penkki ja hyvää musiikkia.” Jetro Koskinen
Kari Koskinen katsoo, että kuljetusalalla on kyettävä tarvittaessa nopeasti reagoimaan muutoksiin.
”Toimialalla tapahtuu erilaisia asioita ja lainsäädäntökin muuttuu. Yritystoimintaa täytyy aina kehittää ajan vaatimusten mukaisesti. Muuten on mahdotonta pysyä mukana.”
Kuljetusala on nykyään huomattavasti tarkemmin säädeltyä kuin vielä 20 vuotta sitten.
”Siinähän on hyvää ja huonoa. On paikallaan, että kuskien lepoajoista säädetään laissa, mutta toteutustapa on kaavamainen. Kun ajoaika on täynnä, täytyy tauko pitää heti, vaikka olisi keskellä korpea.”