• 20 hehtaaria hamppupeltoa paloi Kauhajoella, kaksi omakotitaloa vaarassa

    Yksi sammuttaja loukkaantui pelastustehtävässä lievästi.
    Suomessa viljellään tuhansia hehtaareja eri hamppulaatuja. Kauhajoella viljellään lähinnä kuituhamppua. Kuvan öljyhamppuviljelmä ei liity juttuun.
    Suomessa viljellään tuhansia hehtaareja eri hamppulaatuja. Kauhajoella viljellään lähinnä kuituhamppua. Kuvan öljyhamppuviljelmä ei liity juttuun. Kuva: Sanne Katainen
    Uutiset|Maatalous
    20.5.202511:43
    Harri Kallio-Kurssi

    Kauhajoella paloi maanantai-iltana 20 hehtaaria hamppupeltoa, tiedottaa Etelä-Pohjanmaan pelastuslaitos.

    Palo uhkasi myös noin 700 metriä pitkän pellon laitamilla sijainneita rakennuksia, joista kaksi oli omakotitaloa.

    Yksi pelastuslaitoksen sammuttaja loukkasi pelastustehtävässä lievästi jalkansa ja hänet vietiin tarkastettavaksi terveyskeskukseen.

    Hamppupelto syttyi palamaan Kuutintien varrella. Pelto paloi lähes koko alueeltaan.

    Pellolla oli tehty aikaisemmin päivällä töitä traktorilla, josta palo on voinut saada alkunsa.

    ”Kuiva pelto paloi todella voimakkaasti, ja liekit löivät metrien korkeuteen”, päivystävä palomestari Petri Järvensivu kertoi STT:lle.

    Palo saatiin sammutettua noin puolessatoista tunnissa. Savusta ei aiheuttanut vaaraa sivullisille. Tarkka syttymissyy ei ole vielä selvinnyt.

    Lisää aiheesta
    • Syötävästä paalausverkosta on uutisoitu jo viime vuonna. Nyt sitä on valmistunut ensimmäinen erä tehtaassa ja sitä on alettu markkinoida laajemmin.

      Maatalous | Viljelijä kehitti syötävän paalausverkon – tästä syystä hamppu ei käy verkon raaka-aineeksi

      Tilaajalle
    • Hälytystehtävä oli Joensuun Hammaslahdella. Kuvituskuva.

      Maanomistus | Maastopalo levisi pellolla Joensuussa – pelastuslaitos muistuttaa maanomistajia huolellisuudesta

      Tilaajalle
    • Maastopalovaroitus on laajenemassa etenkin maan länsi- ja pohjoisosissa. Arkistokuva kulotuksesta.

      Sää | Sää jatkuu poutaisena ja melko lämpimänä ainakin vielä muutaman päivän

    • Ylivieskan tulipalosta ei aiheutunut henkilövahinkoja.

      Yhteiskunta | Konehallin tulipalo uhkasi pihapiirin omakotitaloa Ylivieskassa

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    Kauhajoen hamppupelto
    maastopalo
    Pelastuslaitos
    hamppu
    Etelä-Pohjanmaa
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Edellisen kerran MaatalousKonemessut järjestettiin vuonna 2024.

    Koneviesti | MaatalousKonemessut 2026 tulevat taas Helsinkiin ‒ tavoitteena on vahvistaa viljelijöiden profiilia ja yhteishenkeä

  • Koneviesti | Liian suuri akselikuorma tiivistää peltoa ‒ työkoneyhdistelmän oikea tasapaino säästää sekä maata että konetta

    Tilaajalle
  •  John Deere nousi elokuun rekisteröintilistalla ykköseksi ohi Valtran.

    Koneviesti | Elokuu oli lähes kaikille traktorimerkeille tukala – John Deere nousi rekisteröinneissä kärkeen