• Moni ohittaa tieltä suistuneen auton vaikka ei pitäisi – ”Voi käydä niin, että autosta löytyy vahingoittunut tai jopa menehtynyt ihminen”

    Tieltä suistunutta autoa ei tule ohittaa olettaen, että joku on varmasti tulossa, sillä onnettomuudessa nopea apu on tarpeen. Viranomaisen aiempi käynti paikalla näkyy poliisinauhasta.
    Tällä paikalla voi päätellä jo käydyn, koska viranomainen on merkinnyt auton nauhalla.
    Tällä paikalla voi päätellä jo käydyn, koska viranomainen on merkinnyt auton nauhalla. Kuva: Jaana Kankaanpää
    Uutiset|Liikenne
    12.7.202516:45
    STT–

    Tieltä suistuminen on Suomessa yleisin vakavaan loukkaantumiseen tai kuolemaan johtava auto-onnettomuustilanne.

    Näissä tilanteissa tapahtuu herkimmin myös sivullisten virhearvioita: ei pysähdytä tai soiteta apua, sillä ajatellaan, että joku muu on jo pysähtynyt, apua on jo tulossa tai tilanne on jo ohi.

    ”Joskus sitten voi käydä niin, että autosta löytyy vahingoittunut tai jopa menehtynyt ihminen”, kertoo Poliisihallituksen poliisitarkastaja Heikki Kallio.

    ”Kun viranomainen on käynyt paikalla, siitä on yleensä merkkinä poliisin laittama poliisinauha, joka näkyy jo kauas ja kertoo muille tielläliikkujille, että asia on hoidossa ja ajoneuvo odottaa enää vain poisvientiä.”

    Toinen melko yleinen vakaviin loukkaantumisiin tai kuolemiin johtava auto-onnettomuustilanne on vastaantulevaa autoa päin ajaminen.

    Näissä tilanteissa osallisia on enemmän ja sivulliset silminnäkijät osaavat Kallion mukaan hoitaa tilanteet paremmin.

    Kallio muistuttaa, että tieliikennelaki edellyttää tienkäyttäjää jäämään liikenneonnettomuuspaikalle sekä kykynsä mukaan avustamaan loukkaantuneita. Matkaa saa jatkaa ainoastaan silloin, jos tilanne on ilmiselvästi jo hoidossa.

    Pelastusopiston koulutuspäällikkö Pekka Lindholm arvioi, että suomalaisten tietoisuus siitä, miten onnettomuustilanteissa tulisi toimia, on kasvanut – ja kasvaa edelleen. Pelastustoimen lisäksi esimerkiksi Hätäkeskuslaitos on valistanut kansalaisia asiasta.

    Onnettomuuspaikalla tulee aina ottaa huomioon myös oma ja muiden turvallisuus. LEHTIKUVA / Elsa Paakkinen.
    Onnettomuuspaikalla tulee aina ottaa huomioon myös oma ja muiden turvallisuus. LEHTIKUVA / Elsa Paakkinen.  Kuva: Elsa Paakkinen

    Liikenneonnettomuudessa loukkaantunut voi tarvita apua nopeasti.

    ”Jos kuljettaja on mennyt tajuttomaksi ja vaikkapa nojaa rattiin, hengitysteiden avaaminen voi olla hengen pelastava hätäensiaputoimenpide. Myös virran sammuttaminen ajoneuvosta ja siten syttymisvaaran estäminen on tärkeä teko.”

    ”Jos ajoneuvo on jo tulessa ja sisällä oleva henkilö on turvallista tai mahdollista siirtää äkkiä ulos, tälläkin teolla on kiire.”

    Lindholm muistuttaa, että onnettomuuspaikalla tulee aina ottaa huomioon myös oma ja muiden turvallisuus. Jos saapuu paikalle autolla, tulisi tehdä itsensä ja tilanne näkyväksi käyttämällä ajoneuvon hätävilkkuja ja laittamalla varoituskolmio riittävän etäisyyden päähän onnettomuudesta.

    Onnettomuuspaikoilla kuvaaminen on yleistynyt, minkä seurauksena muun muassa Pelastustoimi on tehnyt erilaisia "pysähdy auttamaan, älä kuvaamaan" -kampanjoita, Lindholm kertoo.

    ”Varsinkin autosta kuvaamalla altistaa itsensä ja muut lisäonnettomuuksille, kun keskittyminen varsinaiseen tehtävään – eli ajoneuvon turvalliseen kuljettamiseen – herpaantuu. Onnettomuuspaikoilla on usein myös poikkeavia liikennejärjestelyjä – voi olla ajokaistaa suljettuna tai liikenne osittain pysähdyksissä – mikä myöskin lisää uusien onnettomuuksien riskiä.”

    Lindholm nostaa esille myös inhimillisen näkökulman: onko tilanne sellainen, jossa haluaisi itseään tai läheisiään kuvattavan?

    Poliisihallituksen Kallio muistuttaa, että onnettomuudesta otettujen kuvien tai videoiden netissä jakaminen tai muu levittäminen saattaa täyttää yksityiselämää loukkaava tiedon levittäminen -rikoksen tunnusmerkit ja voi johtaa jopa tuomioon.

    ”Nuoret miehet ovat yliedustettuna myös muissa rikostilastoissa, kuten kovissa ylinopeuksissa”, kertoo poliisitarkastaja Heikki Kallio.
    ”Nuoret miehet ovat yliedustettuna myös muissa rikostilastoissa, kuten kovissa ylinopeuksissa”, kertoo poliisitarkastaja Heikki Kallio. Kuva: Kari Lindholm

    Pelastustoimella oli viime vuonna yhteensä noin 12  000 tieliikenneonnettomuustehtävää. Näistä 456 oli sellaisia, joissa tapahtui vähintään yksi vakava loukkaantuminen, kertoo Lindholm. Tieliikenneonnettomuudet ovat vähentyneet jo pitkään.

    ”Kun katsotaan kaikkia tieliikenneonnettomuustehtäviä, niissä korostuvat talvikuukaudet ja liian suuri tilannenopeus.”

    Kallio puolestaan kertoo, että myös kuolemaan johtavat tieliikenneonnettomuudet ovat olleet laskussa. Vuodesta 2022 niitä on ollut vuosittain alle 200. Luvussa eivät ole mukana sairauskohtaukset.

    Kallio arvioi, että vakavien auto-onnettomuuksien vähenemisen taustalla on useita syitä, kuten autokannan uudistuminen. Autot ovat muuttuneet entistä turvallisemmiksi.

    Myös poliisin tekemä liikennevalvonta on tehostunut ja ensihoito kehittynyt, eli ihmiset saavat avun entistä nopeammin. Lisäksi ihmisten asenteet ovat muuttuneet turvallisuushakuisemmiksi.

    Kallion mielestä Suomessa olisi hyvä ottaa mallia Ruotsin ja Norjan turvallisuusratkaisuista.

    ”Siellä on otettu teiden varsilta tolppia ja puita pois, jolloin jos auto ajautuu ulos, se ei ainakaan törmää mihinkään kiinteään esteeseen. Siellä on myös enemmän keskikaiteita ajosuuntien välissä.”

    Kallio kertoo, että Suomessa suuressa osassa kuolemaan johtavista auto-onnettomuuksista on ajettu ylinopeutta. Monesti tilanteisiin on liittynyt myös päihteidenkäyttöä.

    Hän huomauttaa, että suurin osa kuolemaan johtavista auto-onnettomuuksista tapahtuu päivänvalossa ja kuivalla tiellä, vaikka hurjimmat lumimyräkät aiheuttavat yksittäisiä piikkejä.

    Viime vuonna noin joka viides menehtynyt henkilöauton kuljettaja oli alle 25-vuotias – ja useimmiten mies.

    ”Nuorten miesten ongelmia ovat riskinotto ja näyttämisenhalu. He ovat yliedustettuna myös muissa rikostilastoissa, kuten kovissa ylinopeuksissa.”

    Myös yli 75-vuotiaat korostuvat liikenneonnettomuuksissa kuolleissa kuljettajissa, vaikka luvuissa eivät ole mukana sairauskohtaukset. Tämä voi Kallion mukaan liittyä yleiseen haurauteen, sillä nuoremmat selviävät vakavista vammoista ikääntyneitä todennäköisemmin.

    Lisää aiheesta
    • Liikenneturvan kyselyyn vastanneista lähes jokaisen takana on roikuttu vaarallisen lähellä edeltäneen vuoden aikana. Takapuskurin hiillostuksen myöntää 71 prosenttia suomalaiskuljettajista. Kuvituskuva.

      Liikenne | Kyselyn tyrmäävät tulokset: Suomalaiset ovat surkeita ohittajia liikenteessä

    • Mika Kostamo ylläpitää Suomen TET-reittejä. TET:n sääntöihin kuuluu muun muassa reittien, kyläyhteisöjen ja luonnon kunnioittaminen.

      Harrastukset | Maanomistaja yllättyi: Motoristien suosima sorareitti kulkee yksityistiellä

      Tilaajalle
    • Jos huomaat tankanneesi autoon väärää polttoainetta, pitää auto jättää paikoilleen ja soittaa huoltopalveluun. Kuvituskuva.

      Autot | Mitä pitää tehdä, jos auton tankissa on bensiinin sijasta dieseliä? Asiantuntija antaa selkeät ohjeet

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    tieliikenneonnettomuudet
    liikenneturvallisuus
    Poliisi
    Pelastustoimi
    ensiapu
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Jos työkoneen leveys on yli 2,6 metriä, tulee muuta liikennettä varoittaa leveästä kuljetuksesta huomiomerkein tai heijastimin. Kuvassa muokkain on juuri avattu kuljetusasennosta.

    Koneviesti | Traktorit osallisena noin 200 henkilövahinkotapaukseen liikenneonnettomuuksista vuosittain – nämä ovat traktorin liikennekäytön riskit

  • Koneviesti | Lukijan idea: Ketjutalja kippinä mönkijässä

  • EU:n komissio katsoo, että nykyisillä säännöillä ei puututa riittävästi ilman pilaantumiseen ja ajoneuvojen aiheuttamaan meluun. Muun muassa pienhiukkaspäästöjen valvonta vaatisi uusia mittausmenetelmiä.

    Koneviesti | EU:n komissio pyrkii vähentämään liikenteen haittoja – turvajärjestelmiä ja pakokaasuja halutaan valvoa tehokkaammin