• Katainen: Ukrainan EU-jäsenyys voisi antaa päätösvaltaa takaisin jäsenvaltioille maatalouspolitiikassa

    MT kysyi suomalaisilta EU-parlamentaarikoilta, mitä Ukrainan EU-jäsenyys tarkoittaisi EU:n maatalouspolitiikan kannalta. Kukaan ei osannut kertoa varmuudella, mitä tulee tapahtumaan.
    Elsi Katainen (kesk./renew) arvioi, että joitain vihreän siirtymän lakihankkeita maatalouspolitiikassa voi jäädä tekemättä, sillä varoja niiden toteuttamiseen ei tulevaisuudessa olisi.
    Elsi Katainen (kesk./renew) arvioi, että joitain vihreän siirtymän lakihankkeita maatalouspolitiikassa voi jäädä tekemättä, sillä varoja niiden toteuttamiseen ei tulevaisuudessa olisi. Kuva: Joonas Immonen
    Uutiset|Politiikka
    29.12.202307:00
    Joonas Immonen
    Strasbourg

    Ukrainan liittyminen Euroopan unionin yhteisen maatalouspolitiikan piiriin voisi vähentää integraatiota ja tuoda jäsenmaille takaisin päätösvaltaa maatalouspolitiikassa, europarlamentaarikko Elsi Katainen (kesk.) arvioi MT:lle Strasbourgissa.

    ”Ukraina on valtava maatalousmaa. On mahdollista, että tulevaisuudessa, mikäli Ukraina liittyy unioniin, EU:lla ei ole mahdollisuutta tehdä niin paljoa lainsäädäntöä esimerkiksi vihreän siirtymän osalta, sillä varoja rahoittaa näitä hankkeita ei ole.”

    ”Ja koska jäsenmaiden yhteinen näkemys jo pitkään on ollut, että EU-jäsenmaksuja ei ole varaa korottaa, ei esimerkiksi maatalouden uudelle lainsäädännölle ole välttämättä rahoitusta”, Renew-ryhmään kuuluva Katainen sanoo.

    Tällöin lainsäädäntövastuuta esimerkiksi maatalouden vihreästä siirtymästä voisi tulla takaisin jäsenvaltioille.

    Mikäli Ukraina liittyisi Euroopan unioniin, monen asian tulisi muuttua EU:n maatalouspolitiikassa. Ukrainan tilojen keskikoko on 485 hehtaaria. Maan jäsenyys lisäisi koko EU:n peltopinta-alaa kolmanneksella.

    Nyt 75 prosenttia maataloustuista maksetaan hehtaarien mukaan, ja täten Ukrainan jäsenyys lisäisi maatalousmenoja neljänneksellä.

    EU:n koko budjetissa maatalouden momentti on suurin. EU-parlamentin maatalousvaliokunnan varapuheenjohtaja Katainen arvioi, että Ukrainan jäsenyys viimeistään räjäyttää koko unionin maatalouspolitiikan. Hän sanoo, että jo tähän saakka maatalouden budjetista on yritetty rahoittaa esimerkiksi maahanmuuttoa ja rajaturvallisuutta.

    ”Ympäristöasiatkin otetaan aina ensin maatalousbudjetista. Maatalouden rahat ovat pienenemässä, etenkin jos tulee lisää jakajia. Kyllä se muuttuu ihan perustavalla tavalla”, Katainen summaa.

    Mauri Pekkarinen (kesk./renew) nostaa esiin Ukrainan vaikutukset aluekehitysrahoihin.
    Mauri Pekkarinen (kesk./renew) nostaa esiin Ukrainan vaikutukset aluekehitysrahoihin. Kuva: Joonas Immonen

    Niin ikään Renew-ryhmään kuuluva Mauri Pekkarinen (kesk.) nostaa esiin EU:n aluepolitiikan liittyen Ukrainan jäsenyyteen.

    ”Suomi saa tälläkin hetkellä käytännössä yhden, kun maksaa kolme unioniin. On mahdollista, että Suomen asema muuttuu entistä huonommaksi, ellei unionin pelisääntöjä aluekehitysrahoissa muuteta”, Pekkarinen huomauttaa.

    Pekkarinen sanoo, että Ukrainan jäsenyyden jälkeen myös sisämarkkinoista saatava hyöty voi koitua pienemmäksi Suomen kaltaiselle maalle.

    MT uutisoi 15.12 laajasti siitä, millaisia vaikutuksia Ukrainan jäsenyydellä olisi unionin maatalouspolitiikkaan.

    Erilaisia malleja on jo hahmoteltu siitä, kuinka maataloustukijärjestelmä mahdollisesti muuttuisi Ukrainan jäsenyyden myötä. Esimerkiksi Copa-Cogecan asiantuntijat ja kansalliset tuottajajärjestöt ovat hahmotelleet mallia, jossa tukien ”sokkelia” eli hehtaariperusteista tuotantotukea, leikattaisiin kaikilta.

    Lisää aiheesta
    • Maatalous | Päätyisivätkö maataloustuet jättitiloja omistaville oligarkeille? Ukrainan EU-jäsenyys laittaisi unionin koko maaseutupolitiikan uusiksi

    • Ukrainan maatalous on sodan vuoksi lamaannuksessa. Tärkeimmät kasvit soijapapua lukuunottamatta ovat kannattamattomia tänä vuonna. Jalostuksesta ei maa saa lisäarvoa, koska tuotteita ei käytännössä maassa jatkojalosteta.

      Maatalouspolitiikka | Ukrainan maatalous on romahduspisteessä ‒ sota on vain yksi monista ongelmista

      Tilaajalle

    Suhteellisesti eniten menettäisivät suuret tilat: mitä isompi tila, sitä vähemmän tietyn rajan yli menevistä hehtaareista saisi.

    Petri Sarvamaa (kok./EPP) näkee, että Ukrainasta ei voi tulla jäsentä niin kauan kuin sota on käynnissä.
    Petri Sarvamaa (kok./EPP) näkee, että Ukrainasta ei voi tulla jäsentä niin kauan kuin sota on käynnissä. Kuva: Eric Vidal / EUP

    EPP-ryhmän Petri Sarvamaa kommentoi MT:lle Strasbourgissa, että koko unionin tukijärjestelmä tulee menemään uusiksi, mikäli Ukrainasta tehdään EU:n jäsen.

    ”Kaikki suorat tuet pitää muuttaa, se on ihan selvää. Valmistelutyötä tehdään varmasti jo seuraavan cap-kauden aikana.”

    Sarvamaa hahmottelee aikajanaa siten, että Ukraina olisi mahdollista liittää osaksi EU:n yhteistä maatalouspolitiikkaa vasta vuoden 2035 jälkeen.

    Lisää aiheesta
    • Ukrainalaiset Oleksii, Karina ja Dasha Davyvenko ovat asuneet Suomessa vuoden.

      Yhteiskunta | Suomeen paennut ukrainalaisperhe toivoo löytävänsä töitä maatalouden parista — ”Pyöritimme Luhanskissa omaa maatilaa”

      Tilaajalle

    Kaikki suomalaisparlamentaarikot suhtautuvat Ukrainan jäsenyyteen myönteisesti, mutta esimerkiksi EPP:n Sarvamaa näkee, että sodan on päätyttävä ennen jäsenyyttä.

    ”Ukrainasta ei voi tulla EU:n jäsentä niin kauan kuin sota siellä jatkuu”, Sarvamaa sanoo.

    Samalla parlamentaarikot näkevät, ettei EU yksinkertaisesti ole valmis ottamaan uusia jäseniä. Ukrainan kaltaisen maan tulo EU:n sisämarkkinoille vaikuttaisi esimerkiksi raaka-aineiden hintoihin.

    ”Jäsenyysprosessi tulee tehdä asteittain, sillä unioni ei ole vielä valmis jäsenyyteen”, sanoo EPP-ryhmän Henna Virkkunen (kok.).

    EU-maiden johtajat päättivät aloittaa jäsenyysneuvottelut Ukrainan kanssa joulukuun puolessa välissä. Toistaiseksi auki on, kuinka pitkään neuvottelut jatkuvat.

    Yleinen näkemys on se, että Ukrainan jäsenyys ei toteutuisi ainakaan 2020-luvun aikana.

    Lisää aiheesta
    • Laura Ruohola kyseli Jyrki Niemeltä, mitä Ukrainan EU-jäsenyys merkitsisi maatalouden kannalta.

      Maatalouspolitiikka | Ukrainan jäsenyys lisäisi EU:n peltoalaa 20:n Suomen verran ja pakottaisi isoihin maatalouspolitiikan muutoksiin – katso MT Liven tallenne

    • S&D:n Eero Heinäluoma ilmoitti aiemmin syksyllä jatkohaluistaan parlamentissa.

      Politiikka | Heinäluoma: Jatkossa EU:n laajentumispäätökset ovat tehtävä määräenemmistöllä – näin suuresta muutoksesta olisi EU:ssa kyse

    Artikkelin aiheet
    Ukrainan EU-jäsenyys
    maatalouspolitiikka
    EU-parlamentti
    suomalaiset parlamentaarikot
    maataloustuet
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Traktori on usein peruskoneena lumiurakoinnissa.
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Viranomaisten käyttämä valta osoittautuu usein kohtuuttomaksi koneyrittäjälle – kunnioittaako viranomainen kansalaisia ja koneurakoitsijoita?

  • Nykyisestä karjanlantapoikkeuksesta luovutaan kahden vuoden siirtymäajan jälkeen. Kuvituskuva.

    Koneviesti | Uusi fosforiasetus voimaan – lannoituksen säätelyn kattavuus paranee

  • Hankinta- ja muuntotuet kohdennetaan jatkossa etenkin raskaaseen liikenteeseen sekä pakettiautoihin.

    Koneviesti | Muutoksia vähäpäästöisten ajoneuvojen hankintatuen hakuaikoihin – painotus raskaassa liikenteessä ja pakettiautoissa