• Opetuksen hinta vaihtelee suuresti, matalimmat kustannukset näissä kunnissa

    Kuntien välillä on enimmillään kymmenien tuhansien eurojen erot siinä, paljonko yhden oppilaan vuosi perusopetuksessa maksaa.
    Alakoululaisia matkalla Haikaran kouluun Nivalassa. Kuvituskuva.
    Alakoululaisia matkalla Haikaran kouluun Nivalassa. Kuvituskuva. Kuva: Päivi Karjalainen
    Uutiset|Koulutus
    28.3.202506:00
    Jukka Koivula

    Maantieteelliset erot koulutuksen järjestämisen hinnassa ovat Suomessa merkittäviä, ilmenee Kuntaliiton tilastoista.

    Kuntien välillä on enimmillään kymmenientuhansien eurojen erot siinä, paljonko yhden oppilaan vuosi perusopetuksessa maksaa. Perusopetuksen kulut koostuvat muun muassa opetushenkilökunnan palkoista, tilavuokrista, opetusmateriaaleista sekä koulukyydityksistä.

    Vuonna 2023 vuosikustannusten valtakunnallinen mediaani oli 12 358 euroa. Kalleinta opetuksen järjestäminen oli maan pohjoisimmassa kunnassa Utsjoella, jossa hintalappu oppilasta kohden ylsi päälle 33 000 euroon.

    Muita kalleimpia opetuksen järjestämisen kuntia Suomen kartalla olivat Pelkosenniemi, Hartola, Puumala ja Enontekiö.

    Vuonna 2023 vuosikustannusten valtakunnallinen mediaani oli 12 358 euroa.

    Koulutusasioiden johtaja Irmeli Myllymäki Kuntaliitosta ei ole yllättynyt kustannusten jakautumisesta.

    ”Pienimmissä kunnissa, joissa myös oppilasmäärä on hyvin pieni, oppilaskohtaiset kustannukset kasvavat suuriksi. Toisaalta on myös suhteellisen pieniä kuntia, joissa kustannukset ovat hyvällä tasolla”, Myllymäki toteaa.

    Myllymäen mukaan olennaista on, millä tavalla opetus on kunnissa järjestetty.

    ”Ryhmäkoot oppilaitoksissa vaikuttavat sekä se, miten optimaalisesti ryhmät on muodostettu. Paljon oppilaita hajallaan tarkoittaa herkästi rakennetta, jossa on useita pieniä kouluja. Silloin ei pystytä resursseja keskittämään yhteen paikkaan.”

    Toisaalta myös koulukyyditysten kustannukset vaikuttavat, Myllymäki huomauttaa.

    ”Jos välimatkat ovat hyvin pitkiä, ei kuljetuskustannusten merkitystä voi vähätellä. Siitä ei päästä, vaikka kouluverkko olisi millainen.”

    ”Jos välimatkat ovat hyvin pitkiä, ei kuljetuskustannusten merkitystä voi vähätellä. Siitä ei päästä, vaikka kouluverkko olisi millainen.”

    Irmeli Myllymäki

    Perusopetukseen kuluu ylipäätään Suomessa yhä enemmän rahaa.

    Kuntaliiton tilastoista käy ilmi, että koko maan tasolla yksikkökustannukset, euroilla oppilasta kohden mitaten, kasvoivat lähes 16 prosenttia vuodesta 2015 vuoteen 2023, inflaatio huomioiden.

    Kustannukset ovat nousseet erityisesti seutukaupungeissa (53 kuntaa) ja maaseutumaisissa kunnissa (159 kuntaa).

    Alhaisimmat yksikkökustannukset vuonna 2023 ovat noin 8 900 euroa oppilasta kohden ja korkeimmillaan yli 30 000 euroa oppilaalta.

    Kouluvuoden kustannuksissa on selviä kuntakohtaisia eroja. Kuvan alakoululaiset potkivat palloa Muuratsalon koulun pihamaalla Jyväskylässä.
    Kouluvuoden kustannuksissa on selviä kuntakohtaisia eroja. Kuvan alakoululaiset potkivat palloa Muuratsalon koulun pihamaalla Jyväskylässä. Kuva: Petteri Kivimäki

    Suuria kaupunkeja ja kasvavia kuntia rasittavat suuremmat kiinteistökustannukset, kun taas maaseutukunnissa kuljetus- ja opetuskustannukset ovat korkeat.

    Perusopetuksen järjestämisen hinta ei pienene samassa suhteessa kuin laskevat oppilasmäärät. Myöskään koulun koko ei yksinään selitä kustannuseroja. Opetusryhmien muodostamisella on selkeä vaikutus opetuksen kustannuksiin.

    Koulukiinteistöjen kulut kasvoivat opetuksen kustannuksia nopeammin.

    ”Pienissä kyläkouluissa oppilaskohtainen hinta tahtoo nousta.”

    Vesa Anttila

    Perusopetuksen kustannukset ovat korkeimpia pienissä maaseutumaisissa kunnissa. Silti myös kärkiviisikko edullisimmasta päästä katsottuna on pieniä tai pienehköjä kuntia.

    Pienimmät kustannukset ovat Tyrnävällä, Paimiossa, Limingalla, Liedossa ja Muuramessa.

    Esimerkiksi Tyrnävällä oppilaskohtaiset vuosikustannukset olivat 9 232 euroa.

    Tyrnävän kunnanjohtaja Vesa Anttila kertoo, että kustannustehokkuus johtuu suunnitelmallisuudesta.

    ”Ei se ole mitään taikatemppuja vaan hyvin yksinkertainen asia. Kaikki, mitä opetuksen ympärillä on, olivat ne tiloja, henkilöstöä, materiaaleja tai kouluruokaa, mietitään mahdollisimman fiksusti. Opetusryhmäkoot on kuitenkin saatu pidettyä meillä kohtuullisina”, Anttila kertoo.

    Tyrnävällä kouluverkko on karsittu varsin perusteellisesti.

    ”Meillä on yksi yläkoulu, iso keskustan alakoulu sekä alakoulu Murron taajamassa. Temmeksessä on Tyrnävän ainoa kyläkoulu. Pienissä kyläkouluissa oppilaskohtainen hinta tahtoo nousta”, kunnanjohtaja toteaa.

    Kunnanjohtajan mukaan laadukasta opetusta tehdään mahdollisimman pienillä resursseilla.

    ”Hiljattain kunnanhallituksessa esiteltiin oppilashuollon uudistusta. Tulevaisuudessa kouluissa on huomioitava yksilöivä ja ennakoiva tuki. Se mahdollisesti vaatii resursseja lisää, mutta olennaista tässäkin on ennakointi, suunnitelmallisuus ja resurssin kohdentaminen.”

    Aihepiiristä uutisoi aiemmin Helsingin Sanomat.

    HS: Luvut yllättivät asian­tuntijan: Näin paljon yhden oppilaan koulu­vuosi voi maksaa, erot merkittäviä

    Lisää aiheesta
    • Minna Ykspuu kuskaa poikaansa Aaro Bäcklundia Pirkanmaan ja Keski-Suomen maakuntarajan yli Haapamäen yhteiskouluun Keuruulle. .

      Koulutus | Oppilaita kuskataan pian talkoovoimin tähän maaseutukouluun, koska kaupunki ei järjestä kyytejä

      Tilaajalle
    • Keskustan puheenjohtaja Antti Kaikkonen ei sulje pois kuntaverojen korotuksia. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA.

      Politiikka | Keskustan Kaikkonen tyrmää yli tuhannen oppilaan "jättikoulut" – ehdottaa etäopetusta syrjäseuduille

    • Etäyhteyksillä opiskelua pidetään yhtenä mahdollisuutena, joka voisi lisätä kielten opetuksen tarjontaa. Läheiset koulut voisivat järjestää opetuksen keskitetysti. Kuvituskuva.

      Koulutus | Maaseudun lapset ovat eriarvoisessa asemassa perusopetuksessa ‒ ”On tapahtunut selkeä ja dramaattinen pudotus”

      Tilaajalle
    • Maaseutukouluja on lakkautettu Suomessa kiihtyvään tahtiin 2000-luvun edetessä. Kuvituskuva.

      Politiikka | Kuopion maaseutualueet yhdistivät voimansa ja nousivat taisteluun lähipalveluista ‒ ”Pitäisi tehdä päätöksiä vähän pidemmällä tähtäimellä täällä”

    • Oppilaita välitunnilla. Kuvituskuva.

      Yhteiskunta | Lukijalta: Opettajien hallinnollinen työtaakka voi jopa kasvaa, jos oppimisen tuen uudistuksessa hätiköidään

    • Ilolan kyläkoulu Porvoossa säilyy. Kaupunginvaltuusto päätti asiasta keskiviikkona.

      Politiikka | Porvoon kyläkoulut pelastuivat

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Kuvassa on Grooved pegboard -testilaite jolla testataan henkilön kykyä sijoittaa testipalikat oikein alustalle. Käytetty aika kertoo henkilön silmä-käsi-koordinaation hyvyydestä. Testi on yleispätevä.  Tekoälyllä tehty kuvituskuva. Juho Nivala/Adobe Firefly.
    Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Pysyvätkö tekijät metsäalalla? Juuri kehitetty testaus toimii paremmin kuin osattiin odottaa

  • Konekouluttaja Franziska Henke ajoi Claasin lehdistötilaisuudessa heinäkuussa 2023 Claas Trion -puimurin lehdistön eteen. Hän ajaa työnäytöksiä ja kouluttaa kansainvälisesti. Kuvassa on hänelle tuttu traktori, Claas Xerion 12.650, joka esiteltiin lehdistölle samassa tapahtumassa.
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Vastaako konealan koulutus työelämän tarpeisiin? ”Käytännön työ vaatii älykkyyttä ja ongelmanratkaisukykyä, jota on mahdoton mitata kouluarvosanoilla”

  • Kurssikeskuksen likipelto on liikennöintikelpoinen liki ympäri vuoden, sillä pintamaa on kuorittu pois metrin syvyyteen ja korvattu karkealla hiedalla. Kuva on otettu varhain keväällä.

    Koneviesti | Aeres Agri Training Centerissä saa koulutusta ja käytännön harjoittelua uuden tekniikan käyttöönottoon — yksi koulutustilan erityisala on täsmäviljely

    Tilaajalle