

Suomalaisten kielitaito on kaventunut jo pitkän aikaa. Englannin kielen rooli on korostunut, ja muita vieraita kieliä opiskellaan yhä vähemmän sekä peruskoulussa että lukiossa.
Esimerkiksi lukuvuonna 2023–2024 viidesluokkalaisista oppilaista valinnaisena vieraana kielenä opiskeli saksaa vain 3 305, ranskaa 1 699, espanjaa 3 395 ja venäjää 189 koko maassa Tilastokeskuksen mukaan.
”Isossa kuvassa on tapahtunut selkeä ja dramaattinen pudotus. Erityisen huolissaan ollaan vanhojen eurooppalaisten kielten, kuten ranskan ja saksan osaamisesta ja opiskelusta”, kehitystä kommentoi opetusneuvos Olli Määttä Opetushallituksesta.
Ongelman yksi juurisyy on se, että kaikki oppilaat eivät edes pääse opiskelemaan haluamiaan kieliä peruskoulussa. Opetusta ei joko tarjota ollenkaan tai kielen valinneita oppilaita ei ole tarpeeksi.
”Päätös siitä, mitä kieliä tarjotaan, tehdään paikallisesti kuntatasolla. Esimerkiksi ryhmäkoko on päätetty 12 oppilaaseen, jotta valinnaisen kielen opetusryhmä voidaan muodostaa. Jos valintoja ei ole tarpeeksi, jää ryhmä muodostamatta.”
Määtän mukaan suomalaiset oppilaat eivät ole yhdenvertaisessa asemassa kieliopintojen suhteen.
”Helsingissä on kouluja, jossa voi opiskella japania ja kiinaa. Ajatellen koko maan tilannetta opetus on hyvin eriytynyttä. Isoissa kaupungeissa on laajempaa opetusta, mutta maaseudulla mennään monesti minimillä ja tarjotaan pelkästään englantia.”
Erilaiset kieliluokkien yhdistämiset läheisten koulujen välillä sekä etäyhteyksiä hyödyntävät opetusjärjestelyt voisivat olla ratkaisuja kielenopetuksen monipuolistamiseksi. Määtän mukaan tässä ollaan kuitenkin vielä lapsenkengissä peruskoulun osalta.
Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden mukaan oppilaan opinto-ohjelmaan kuuluu vähintään yksi pitkän kielen ja yksi keskipitkän kielen oppimäärä. Pitkiä oppimääriä ovat A-oppimäärät ja keskipitkiä B1-oppimäärät. Toinen näistä on suomenkieliselle oppilaalle ruotsi ja ruotsinkielisille suomi. Lisäksi opetuksen järjestäjä voi tarjota oppilaille valinnaisina ja vapaaehtoisina kieliopintoina eripituisia kielten oppimääriä.
Lähes kaikissa kouluissa tarjotaan pitkänä A1-kielenä englantia, mutta tämä voisi olla myös jokin muu kieli. Käytännössä lähes kaikki alakoululaiset opiskelevat pitkänä kielenä englantia.
”Monilla vanhemmilla on väärinkäsitys, että pitkä englanti olisi pakollinen kieli, mutta näin ei ole.”
Tilastokeskuksen mukaan vuonna 2023 alkaneella lukuvuodella ekaluokkalaisista pitkänä kielenä englantia opiskeli koko maassa 47 071 oppilasta. Vastaavasti saksaa pitkänä kielenä opiskeli vain 494 oppilasta, ranskaa 690, espanjaa 330 ja venäjää 109.
”Monilla vanhemmilla on väärinkäsitys, että pitkä englanti olisi pakollinen kieli, mutta näin ei ole. Tässä on myös sellainen noidankehä, että lapsia ei siksi ilmoiteta muuhun pitkään kieleen, vaikka jotkin koulut sellaista tarjoavatkin. Kun kielen opetukseen osallistujia ei ole tarpeeksi, opetusta ei järjestetä”, Määttä sanoo.
Määttä nostaa esille, että englantia opitaan nykyään koulun ulkopuolella niin paljon, että sen ehtisi oppia valinnaisena A2-kielenä. Näin A1-kieli voisi olla joku muu kuin englanti.

Tänä päivänä kielten tarjonta kouluissa on myös kilpailutekijä, joka voi vaikuttaa siihen, mihin kouluun vanhemmat laittavat lapsensa.
”Maaseudulla tähän ei kuitenkaan ole mahdollisuutta”, Määttä toteaa.
Tällä hetkellä paikkakunnan koulun tai koulujen kieliopintoihin voidaan vaikuttaa ainoastaan paikallisella painostuksella. Opetushallituksesta käsin muutoksia ei voida määrätä.
”Kansalaisvaikuttaminen kuntapäättäjiin, erityisesti koulutus- ja sivistystoimen virkamiehiin, suunnittelijoihin ja valtuuston jäseniin on ensimmäinen askel.”
Pidemmällä aikajänteellä lainsäädännön uudelleen sorvaamisella ja esimerkiksi tuntijaon muuttamisella kielen opetukseen voidaan tuoda pakottavaa sääntelyä. Toistaiseksi tämä ei ole ollut näköpiirissä.
Kielten opiskelun vähenevä trendi kulkeutuu koulutusasteelta toiselle. Jos kieliä ei opiskella peruskouluissa, ei niitä opiskella lukiossakaan.
Tämän vuoksi vieraiden kielien vähentynyt opiskeleminen on näkynyt vahvasti myös ylioppilaskirjoituksissa.
Vuonna 2015 muiden vieraiden kielten ylioppilaskokeisiin osallistui 6 143 oppilasta, kun taas pitkän sekä lyhyen englannin kokeisiin yhteensä 38 487 oppilasta. Vuonna 2024 muiden vieraiden kielten kokeisiin osallistui 4 842 oppilasta, kun vastaava luku oli englannin osalta samana vuonna 45 772.
Muiden vieraiden kielten kirjoittajien määrä on vähentynyt reilut 20 prosenttia ja englannin kielen kirjoituksiin osallistuneiden määrä lisääntynyt noin 19 prosenttia viimeisen kymmenen vuoden aikana.
”Korkeakoulujen todistusvalinnan muutokset voi olla yksi tekijä, joka on vähentänyt kielten opiskelua lukiossa. Eli kun korkeakouluhaussa pisteitä saadaan vähemmän lyhyistä kielistä kuin monista muista aineista, kieliä ei haluta opiskella.”
Määtän mielestä toinen selittävä tekijä voi löytyä siitä, kuinka lukiolaiset joutuvat tekemään ainevalintansa koulun alussa.
”Ei ole välttämättä aikaa tunnustella, mikä oppilasta itseään kiinnostaisi. Valitaan varmuuden vuoksi vain eniten pisteitä tuottavat aineet.”
Opiskelujen jälkeen todellinen tarve kielille tulee työelämässä vastaan.
”Kyllä tämä on aito huoli yrityksissä, että suomalaisten kielivalikoima kapenee”, sanoo Elinkeinoelämän keskusliiton asiantuntija Mikko Vieltojärvi.
Häntä huolestuttaa erityisesti yli kaksikymmentä vuotta jatkunut ranskan ja saksan opiskelun vähentyminen.
”Tämä tarkoittaa, että perinteisiä eurooppalaisia kieliä osaavia suomalaisia ei tule enää paljoa työelämään.”
Esimerkiksi Saksa on tällä hetkellä Suomen kolmanneksi suurin vientimaa.
”Kyllä tämä on aito huoli yrityksissä, että suomalaisten kielivalikoima kapenee.”
Vieltojärvi muistuttaa Suomen olevan pieni vientivetoinen talous, joka kilpailee kansainvälisillä markkinoilla. Englannin osaaminen on tärkeässä roolissa, eikä tällä saralla ole muutosta nähtävissä. Englantia osataan kuitenkin lähes kaikkialla muuallakin. Muiden kielten osaaminen voidaan nähdä yhtenä kilpailuvalttina.
”Tiettyyn pisteeseen asti pärjätään englannilla. Olisi kuitenkin huomattava vahvuus, jos muitakin kieliä osattaisiin. Ei ole ainakaan hirveästi varaa antaa kilpailijamaille tasoitusta tässäkään asiassa.”
Vieltojärven mukaan kielitaitoa arvostetaan kaikilla toimialoilla. Kielten tarve on kuitenkin enemmän yritys- kuin toimialakohtainen.
”Kielen tarve riippuu pitkälti asiakkaista. Jos liiketoimintaa on espanjaa puhuvissa maissa, silloin tietysti tarvitaan espanjaa.”
Vieltojärven mielestä tärkeintä olisi laaja kielivalikoima kouluissa ja mahdollisuus kielten opiskeluun kaikilla koulutusasteilla, mikä ei tällä hetkellä toteudu.