
Suomalaiset pitävät Petteri Orpon (kok.) hallituksen veronalennuksia ja säästöjä epäoikeudenmukaisina, MT-kyselyn tuloksista selviää.
MT-kyselyssä kysyttiin, pitääkö Orpon hallituksen tekemiä veronalennuksia ja säästöjä oikeudenmukaisina.
Eri mieltä väitteen kanssa oli 65 prosenttia, samaa mieltä 21 prosenttia ja kannastaan epävarmoja 13 prosenttia suomalaisista.
Itä-Suomen yliopiston tutkija Kimmo Elo ei ole yllättynyt vastausjakaumasta.
”Hallituksen toimet eivät ole kovin suosittuja. Sen sijaan oli jopa hämmästyttävää, kuinka yhtenäinen vastausjoukko oli.”
Naisista 72 prosenttia piti hallituksen päätöksiä epäoikeudenmukaisina ja 12 prosenttia oikeudenmukaisina. Miehistä puolestaan 30 prosenttia hyväksyi päätökset ja 59 prosenttia vastusti.
Sukupuolten välinen mielipide-ero johtuu Elon mukaan yleisesti miesten jonkin verran kovemmista arvoista, kun taas naiset pitävät hyvinvointipalveluiden leikkaamista epäreilumpana.
”Ymmärrys sekä toimien vaikutuksista että toimien tarpeellisuudesta kasvanee koulutus- ja tulotason kanssa.”
”Miehet ottavat myös varmemmin kantaa, vaikkei tietoa olisikaan välttämättä yhtään sen enempää”, hän pohtii.
Tulotaso ei juurikaan vaikuta suomalaisten mielipiteeseen, minkä Elo kertoo kuvaavan vahvan hyvinvointivaltion laajaa tukea kansassa.
”Ymmärrys sekä toimien vaikutuksista että toimien tarpeellisuudesta kasvanee koulutus- ja tulotason kanssa. Vastauksien perusteella arvioituna ketään ei kuitenkaan saisi asettaa entistä huonompaan asemaan."
”Hallituksen toimet ovat kohdistuneet esimerkiksi asumistukeen, joka vaikuttaa kaupungeissa.”
Elo ei tunnista vastauksista vahvaa kaupunki-maaseutu-jakoa, mutta kaupunkimaisissa kunnissa asuvien suuremmalle vastustukselle hän näkee monia syitä.
”Hallituksen toimet ovat kohdistuneet esimerkiksi asumistukeen, joka vaikuttaa kaupungeissa opiskelijoihin kohdistuvien toimien lisäksi.”
”Maaseudulla asuviin päätökset eivät juurikaan osu, jos vastaaja on mieltänyt muun muassa sote-palveluiden säästöt hyvinvointialueiden vastuulle”, Elo jatkaa.
Yrittäjiltä hallituksen toimet saivat eniten kannatusta, kun 42 prosenttia piti päätöksiä oikeudenmukaisina ja 40 prosenttia oli asiasta eri mieltä.
Yrittäjien vastauksia tutkija ei pidä yllättävinä, vaan arvioi niissä painottuvan veronalennukset muun muassa yhteisöveroon.
Oppositiopuolueiden kannattajilta veronalennukset ja säästöt saivat täystyrmäyksen.
Hallituspuolueiden kannattajista kokoomuksen ja perussuomalaisten äänestäjien enemmistöt hyväksyivät hallituksen veronalennukset ja säästöt, kun noin kolmannes molempien puolueiden kannattajista piti toimia epäoikeudenmukaisina.
Sen sijaan RKP:n ja kristillisdemokraattien kannattajat pitivät Orpon hallituksen päätöksiä enimmäkseen epäoikeudenmukaisina.
Hallituspuolueiden äänestäjien mielipide-eroista Elolla tulee muutamia tausta-ajatuksia mieleen.
”Perussuomalaiset ja kokoomus saavat melko vahvan tuen äänestäjiltään, vaikka osalle kokoomuksen liberaalisiivestä leikkaukset ovat voineet olla vaikeita.”
”Perussuomalaiset ja kokoomus saavat melko vahvan tuen äänestäjiltään.”
”Sen sijaan RKP:n ja kristillisdemokraattien kannattajissa on kipuilua tehdyistä päätöksistä”, hän lisää.
Elon mukaan hallitus pohtii varmasti jatkossa hyvin tarkkaan toimia, jottei tyytymättömyys leviä hallituksen sisälle.
”Kun laarin pohjia käydään läpi, säästöt alkavat osua jo hallituspuolueillekin periaatekysymyksiin.”
Kantar Agri oy toteutti Maaseudun Tulevaisuuden tilauksesta kyselyn, johon vastasi 1 014 suomalaista 2.–7.toukokuuta. Tulos on painotettu vastaamaan Manner-Suomen 18–79 -vuotiasta väestöä.
Koko aineiston virhemarginaali on kolme prosenttiyksikköä. Osaotosten tulokset ovat suuntaa antavia.