• Yle: Turkistarhauksen kiellolle löytyy kannatusta eduskunnassa

    Hallituspuolueista kokoomus vaikuttaa jakautuvan suhteessaan turkistarhauksen sallimiseen.
    Varsinkin oppositiopuolueiden edustajilla on halua turkistarhauksen kieltämiseen, selviää Ylen kyselystä.
    Varsinkin oppositiopuolueiden edustajilla on halua turkistarhauksen kieltämiseen, selviää Ylen kyselystä. Kuva: Johannes Tervo
    Uutiset|Politiikka
    5.9.202311:15
    Hermanni Härkönen

    Ylen kansanedustajille esittämään kyselyyn vastanneista valtaosa tukee turkistarhauksen kieltämistä Suomessa.

    Kyselyyn vastasi 112 kansanedustajaa, joista 56 kannatti ja 50 vastusti tarhauksen kieltämistä. Loput kuusi vastaajaa olivat kannassaan epävarmoja.

    Aktiivisimmin kyselyyn vastattiin oppositiopuolueiden, vasemmistoliiton ja vihreiden, eduskuntaryhmissä. Muiden ryhmien edustajista kyselyyn vastasi alle puolet.

    Oppositio–hallitus -asetelma näkyi vastauksissa selkeästi. Opposition enemmistö oli turkistarhauksen kieltämisen kannalla, kun taas hallituksen edustajista valtaosa sallisi turkistarhauksen jatkossakin.

    Hallituspuolueista kysymys jakoi etenkin pääministeripuolue kokoomusta, jonka kyselyyn vastanneista edustajista yhdeksän kieltäisi turkistarhauksen ja 14 sallisi sen jatkossakin.

    Oppositiopuolueista SDP:n edustajista vain Johanna Ojala-Niemelä sallisi turkistarhauksen jatkossa. Vastaavasti keskustassa kiellon kannalla oli vain Hanna Kosonen.

    Ylen juttuun pääset tästä: Näin kansanedustajat suhtautuvat turkistarhaukseen: Ylen kyselyyn vastanneista yli puolet kiellon kannalla

    Keskustelu turkistarhauksen kieltämisestä nousi pinnalle viimeksi kesällä, kun turkiseläimissä, etenkin minkeissä havaittiin lintuinfluenssatartuntoja.

    Minkkien pelättiin toimivan mahdollisena väli-isäntänä lintujen ja ihmisten välillä. Sen vuoksi suuri määrä minkkejä myös lopetettiin tiloilla, joissa lintuinfluenssatartuntoja oli havaittu.

    Hallitusohjelmassa turkistarhaukseen kuitenkin suhtaudutaan myönteisesti. Ala oli listattu alkutuotantoaloissa, joiden erikoistarpeet hallitus lupaa tunnistaa. Hallitusohjelma kirjoitettiin ennen lintuinfluenssan leviämistä turkistarhoihin.

    Turkistarhausta on vastustettu myös kansalaisaloittein. Parhaillaan kannatusta kerätään kahdelle tarhauksen kieltämistä vaativalle kansalaisaloitteelle.

    Lisää aiheesta
    • Kansalaisaloitteen mukaan turkistuotanto tulisi lopettaa eettisistä ja yhteiskunnallisista syistä. Kuvituskuva.

      Politiikka | Uusi kansalaisaloite vaatii turkistarhauksen kieltämisestä – vastuuhenkilönä Elisa Aaltola

    • ”Venäjä-suhteemme ja ymmärryksemme taso eivät ehkä olleet niin syviä kuin kuvittelimme. Toisin kuin amerikkalaiset, me emme tohtineet ajatella, että Venäjä rakentelisi etupiirejä sodalla”, Mika Aaltola sanoo. Laumanjohtaja Santra kuuntelee.

      Politiikka | Suomi voisi harkita sukellusvenettä ja maamiinoja ja tukea turkistarhauksesta luopumista, sanoo presidentiksi pyrkivä Mika Aaltola

    • Hanna Holopainen tammikuussa Maaseudun Tulevaisuuden eduskuntavaalipaneelissa.

      Eläintaudit | Kansanedustaja Hanna Holopainen vaatii turkistarhauksen lopettamista – ”Se ei ole eettistä, kestävää eikä taloudellisesti kannattavaa”

    • Etujärjestön mukaan hallitusohjelman linjaukset mahdollistavat myös turkistalouden kehittämisen Suomessa.

      Maatalous | Turkistarhaus listattu hallitusohjelman alkutuotantokirjauksessa – Turkistuottajat: ”Antaa vahvan uskon elinkeinon tulevaisuuteen”

    Artikkelin aiheet
    turkistarhaus
    Eduskunta
    Kokoomus
    lintuinfluenssa
    Yle
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Traktori on usein peruskoneena lumiurakoinnissa.
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Viranomaisten käyttämä valta osoittautuu usein kohtuuttomaksi koneyrittäjälle – kunnioittaako viranomainen kansalaisia ja koneurakoitsijoita?

  • Nykyisestä karjanlantapoikkeuksesta luovutaan kahden vuoden siirtymäajan jälkeen. Kuvituskuva.

    Koneviesti | Uusi fosforiasetus voimaan – lannoituksen säätelyn kattavuus paranee

  • Hankinta- ja muuntotuet kohdennetaan jatkossa etenkin raskaaseen liikenteeseen sekä pakettiautoihin.

    Koneviesti | Muutoksia vähäpäästöisten ajoneuvojen hankintatuen hakuaikoihin – painotus raskaassa liikenteessä ja pakettiautoissa