• Luulimme olevamme varautumisen mahtimaa, mutta sitten tapahtui jotain

    Puutteet Suomen varautumisjärjestelmissä ovat paljastuneet onneksi rauhan aikana.
    Poliisi purkamassa tiesulkua hallituksen lopetettua Uudenmaan koronaeristyksen huhtikuussa 2020.
    Poliisi purkamassa tiesulkua hallituksen lopetettua Uudenmaan koronaeristyksen huhtikuussa 2020. Kuva: Kimmo Haimi
    Uutiset|Turvallisuus
    8.5.202606:00
    Kolumni
    Jussi Orell
    Lue artikkelin tiivistelmä
    • Suomi on perinteisesti varautumisen mallimaa, mutta pandemia ja droonitapaukset paljastivat puutteita tiedonkulussa ja päätöksenteossa. Silti onnistumisia on, kuten alhainen koronakuolleisuus ja kriisien hallinta Tornion järjestelykeskuksella.

    Suomi on varautumisen suurvalta, jonka osaamista ihaillaan. Meikäläinen kokonaisturvallisuuden malli kelpaa vientituotteeksi. Viranomaisten välinen tiedonvaihto toimii, kotimaassa tuotettu ruoka liikkuu ja lääkkeitä riittää.

    Poikkihallinnollinen yhteistyö viritetään huippuunsa asiantuntijafoorumeilla maanpuolustuskursseista turvallisuuskomiteaan. Tarvittaessa perustetaan ”nyrkkejä” johtamaan kriisitoimia.

    Merkittävät ulko- ja turvallisuuspoliittiset päätökset syntyvät konsensuksessa, mitä nyt ydinenergialaissa hallitus oikoi mutkia. Kyse oli onneksi vain ydinaseista.

    Edellä kuvailtu on pitkälti totta. Historiansa opettama Suomi on ottanut varautumisen tosissaan. Viime vuodet saavat silti kysymään, kuinka hyvin varautuminen on onnistunut.

    Koronapandemia osoitti, että viruksen edessä kansakunta menee hetkeksi ymmälleen. Tempoilu suojamaskiohjeistuksessa ja -hankinnoissa, rajoituksissa ja rajoitusten runtelemien yritysten tukemisessa osoitti, että päätökset on tehtävä hetkessä.

    Suomi pitää oikeusvaltioperiaatteesta pilkulleen kiinni myös poikkeustilanteissa, mikä on jaloa, mutta päätöksentekoa kangistavaa.

    Viruksen edessä kansakunta menee ymmälleen.

    Onnettomuustutkintakeskuksen selvitys paljasti puutteita myös tiedonkulussa, vastuissa ja viestinnässä. Koronapäätöksissä sekoittuivat viranomaisten näkemykset ja poliittiset intohimot.

    Lisää epäilyjä varautumisesta on lennähdellyt ukrainalaisten droonien harhauduttua Suomeen. Rajavartiolaitos aikoo jatkossa pudottaa ne merialueella (Yle 5.4.). Tämä edellyttää droonien havaitsemista ajoissa. Hallitus päätti viimeisessä kehysriihessään vahvistaa lennokkipuolustusta, mutta lisärahoitus vaikuttaa viiveellä.

    Kansalaisille tarkoitettu varoitusjärjestelmäkin valmistunee vasta ensi vuoden aikana. Ketteryydessä voisi olla opittavaa useiden hälytyssovellutusten Ukrainalta (MT 26.4.). Suomi on saanut testata valmiuttaan onneksi rauhanoloissa.

    Torjuntavalmiutta on testattu onneksi rauhanoloissa.

    Onnistumisiakin on. Vaikka tiukka suojelulinja aiheutti ongelmia, koronakuolleisuus jäi pelättyä pienemmäksi. Vahva näyttö oli myös reagointi turvapaikanhakijoiden massaliikehdintään syksyllä 2015.

    Tilanne saatiin hallintaan perustamalla Tornioon järjestelykeskus tulijoiden rekisteröintiä varten. Venäjän masinoima maahantulo loppui suorilla neuvotteluilla.

    Hormuzinsalmen sulku herätti pelkoja polttoaineen loppumisesta. Suomen bensat tulevat pääosin muualta, ja löpöä on vakuuteltu riittävän varmuusvarastoissa kuukausiksi.

    Jos kriiseistä jotain hyvää hakee, ne nostavat kotimaisen alkutuotannon arvoonsa. Pohja luodaan kuitenkin normaaliaikoina. Muun muassa ruuantuotanto on turvattava silloin, kun asialle vielä on tehtävissä jotain.

    Katseet kohdistuvat ensi kevään vaaleihin ja hallitusneuvotteluihin. Puheille varautumisen suurvallasta tarvitaan ruohonjuuritason katetta.

    Kolumnin kirjoittaja on MT:n vastaava päätoimittaja.
    Lisää aiheesta
    • Varautuminen häiriötilanteisiin lähtee kotitalouksista. Poikkeusoloissa tarvitaan myös henkistä kriisinkestävyyttä.

      Yhteiskunta | Ämpärit ovat tärkeä osa kriisitilanteisiin varautumista

      Tilaajalle
    • Puupolttoainetta lämpövoimalaan. Kuvituskuva.

      Politiikka | Asiantuntijalta: Huoltovarmuutta ei pidä unohtaa sähköistymisen huumassa

    • Mistä karja saa juomavettä, jos vedenjakelu katkeaa?

      Turvallisuus | Kotieläintilojen vesivarautumisessa parannettavaa – ”Vaatisi kokonaisvaltaista kehittämistä”

    Artikkelin aiheet
    varautuminen
    kokonaisturvallisuus
    koronapandemia
    droonipuolustus
    Suomi
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Makitan uusimmat raivausvaljaat ovat maksimoidun huomioväriset, ja ne sisältävät runsaasti heijastimia. Valjaat on varustettu runsailla säädöillä.

    Koneviesti | Makitan uusissa raivaussahavaljaissa on laajat säätövarat – pitkäkin sahaaja löytää itselleen hyvät säädöt

    Tilaajalle
  • Koneviesti | Leguan Liftsiltä virtuaalinen koulutusohjelma – tavoitteena palvella asiakkaita ja sidosryhmiä maailmanlaajuisesti

  • Jokainen liitoskohta polttimessa tulee tarkastaa vuodon varalta. Leikkauslaitteen vuotoja voi selvittää asentamalla laitteeseen umpinainen suutintulppa polttoleikkausuuttimen paikalle, jonka jälkeen leikkauslaitteeseen lasketaan kaasupaine avaamalla kuristinventtiili. Tulpan avulla on mahdollisuus tarkastaa kuristimien tiiviys sekä kiinni- että auki-asennoissa.

    Koneviesti | Kaasuhitsauslaitteiden vuotokohtien paikallistaminen – kaasuvuotojen etsinnässä apuna pitää käyttää vuodonilmaisinsuihketta

    Tilaajalle