• ”Väestönsuojat ovat suurimman kiinnostuksen kohteena” − EK haluaa tehdä Suomen turvallisuusosaamisesta rahakasta vientibisnestä

    Resilience Center Finland paitsi järjestää yritystapaamisia, myös kertoo ulkomaisille yhteistyökumppaneille suomalaisesta kokonaisturvallisuusajattelusta.
    Kuopiossa toteutettiin syyskuun alussa valtava väestönsuojeluharjoitus Suojaan 2026. Suomen kokonaisturvallisuuden malliin kohdistuu juuri nyt poikkeuksellisen suuri kansainvälinen mielenkiinto.
    Kuopiossa toteutettiin syyskuun alussa valtava väestönsuojeluharjoitus Suojaan 2026. Suomen kokonaisturvallisuuden malliin kohdistuu juuri nyt poikkeuksellisen suuri kansainvälinen mielenkiinto. Kuva: Petteri Kivimäki
    Uutiset|Politiikka ja talous
    5.9.202618:30
    Jukka Koivula

    Elinkeinoelämän Keskusliitto perusti viime maaliskuussa Resilience Center Finland -palvelun, jota se toteuttaa tiiviissä yhteistyössä Huoltovarmuuskeskuksen ja keskeisten ministeriöiden kanssa.

    ”Roolimme on ennen kaikkea tukea yritysten kasvua ja kansainvälisyyttä, sekä sitä kautta kotiuttaa Suomeen enemmän euroja. Julkistalouden kiertoon euroja tulee vain viennin kautta, ja siksi se on valtavan tärkeää”, EK:n johtava asiantuntija Markku Rajamäki toteaa.

    Resilience Center Finland vastaa ulkomaisten tahojen tiedustelupyyntöihin ja törmäyttää niitä mukaan lähteneiden kotimaisten yritysten kanssa.

    ”Avainkumppaneillemme välitämme esimerkiksi kohtaamisia ulkomaisten delegaatioiden kanssa.”

    ”Roolimme on ennen kaikkea tukea yritysten kasvua ja kansainvälisyyttä, sekä sitä kautta kotiuttaa Suomeen enemmän euroja.”

    Markku Rajamäki

    Suomeen on viime vuosina kohdistunut valtava turvallisuuspoliittinen kiinnostus.

    ”Oikeastaan kiinnostus on ollut poikkeuksellisen suurta siitä lähtien, kun Ukrainan sota laajeni 2022. Väestönsuojat ja väestönsuojelu ovat olleet kaikista suurimman kiinnostuksen kohteena”, Rajamäki kertoo.

    Lisää aiheesta
    • Savilahden Luolassa Kuopiossa vietiin tällä viikolla läpi Euroopan suurin väestönsuojeluharjoitus toisen maailmansodan jälkeen.

      Turvallisuus | ”Ette edes ymmärrä, miten paljon Suomesta puhutaan” − Suomen tapaan hoitaa turvallisuutta kohdistuu nyt valtava kansainvälinen mielenkiinto

    Esimerkiksi Puolassa on astunut hiljattain voimaan laki, jossa edellytetään väestönsuojien rakentamista.

    ”Suomessa käy joka viikko kansainvälisiä vierailijaryhmiä tutustumassa turvallisuuden kannalta kiinnostaviin kohteisiin.”

    EK:n hallinnoiman palvelun piirissä on tietoturvaa ja digipalveluita tarjoavia yrityksiä sekä operaattoreita, asevalmistajia ja väestönsuojarakentajia.

    ”Mukana on myös kriisien ennakoinnin suunnittelupuoleen erikoistunut yritys. Ja mukaan mahtuu lisää yrityksiä, jotka kytkeytyvät yhteiskunnalliseen resilienssiin. Edellytyksenä yhteistyölle on, että kyseisellä yrityksellä on jo käynnissä olevaa vientitoimintaa”, Rajamäki tähdentää.

    Resilienssikytkentä on tässä yhteydessä laveasti määritelty.

    ”Toiminnan pitää olla yhteiskunnille, yrityksille tai kuluttajille kriisinkestävyyden kannalta merkityksellistä.”

    Lisää aiheesta
    • Kuopiolaiset opiskelijat täyttivät väestönsuojan nopealla tahdilla Suojaan-harjoituksessa.

      Turvallisuus | Kuopiossa järjestettiin Euroopan suurin väestönsuojeluharjoitus toisen maailmansodan jälkeen − MT:n toimittaja yöpyi maan alla

      Tilaajalle

    EK:n johtavan asiantuntijan mukaan Resilience Center Finland paitsi järjestää yritystapaamisia, myös kertoo ulkomaisille yhteistyökumppaneille suomalaisesta kokonaisturvallisuusajattelusta.

    ”On tärkeää tarjota tätä Suomen narratiivina kävijöille. Meillä on tosi pitkä kulttuurinen tausta näissä asioissa. Esimerkiksi julkisen ja yksityisen yhteistyö näissä asioissa on lähes uniikkia maailmassa.”

    Suomen kannalta kiinnostavimmat kumppanimaat löytyvät EU:sta ja Nato-liittolaisista.

    ”Suurin osa yhteydenotoista tulee EU-maista. Saksa ja Puola ovat vahvasti edustettuina. Lisäksi Norjasta on ollut paljon delegaatioita”, Rajamäki kertoo.

    Yhteistyötä on viritelty myös Kauko- ja Lähi-idän suunnalle.

    ”On Suomessa käyty näissä merkeissä Australiasta saakka”, Rajamäki summaa.

    Lisää aiheesta
    • Irma Savolainen (vas.) ja Kati Partanen seisovat Kuopion uuden liikuntatila–väestönsuoja Luolan suuaukolla.

      Politiikka | Suomen turvallisuusosaamista nostetaan Euroopan kartalle Kuopiossa – ”Käytännön osaaminen asuu kunnissa ja maakunnissa”

      Tilaajalle
    • Maaseudun kustannustehokas pelastustoiminta on Suvi Friedin mielstä mahdollista sopimuspalokuntien osittain vapaaehtoisen toiminnan ansiosta. Kuvassa Oulun VPK:n kalustoa.

      Yhteiskunta | Maaseudun turvallisuus on kaikkien turvallisuutta

    Artikkelin aiheet
    kokonaisturvallisuus
    väestönsuoja
    resilienssi
    vienti
    Resilience Center Finland
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Jakeluvelvoite perustuu EU:n uusiutuvan energian direktiiviin, joka säätelee biopolttoaineen osuuden vähimmäisosuutta fossiilisesta polttoaineesta.

    Koneviesti | Tilapäistä helpotusta polttoaineen hintoihin

  • Kommentti
    Timo Rintakoski

    Koneviesti | Korjausvelka kasvaa jatkuvasti

    Tilaajalle