

Keskusta haalisi valtion kassaan noin 100 miljoonaa euroa verottamalla yleishyödyllisten yhteisöjen pääomatuloja. Asian nosti esille puheenjohtaja Antti Kaikkonen vappupuheessaan, jossa hän esitti ”Hakaniemen kolossien” sijoitustuottojen verovapauden poistamista.
MT pyysi esitykseen tarkennuksia. Kaikkosen sijaan kysymyksiin vastasi puolueen varapuheenjohtaja Tuomas Kettunen.
”Mitä rajatumpi verotuskohde olisi, sitä suurempi veroprosentin pitää olla, jotta 100 miljoonaa euroa kertyisi.”
”Vaihtoehtona osalle hallituksen leikkauksista ja veronkiristyksestä keskusta esittää, että suurten yleishyödyllisten yhteisöjen, esimerkiksi varakkaiden työmarkkinajärjestöjen, sijoitustuotoista maksetaan veroja”, Kettunen vastaa.
Osingot ja lähtökohtaisesti myös esimerkiksi luovutusvoitot ovat yleishyödyllisille yhteisöille verovapaita. Yleishyödyllisiä yhteisöjä ovat eri työmarkkinajärjestöt, nuoriso- ja urheiluseurat ja myös esimerkiksi MTK.

Yksityiskohtaista esitystä siitä, miten vero kohdistettaisiin puolueella ei vielä ole, vaan se määriteltäisiin jatkovalmisteluissa.
Kettunen antaa esimerkiksi kaksi vaihtoehtoa, joista toisessa veroa kerättäisiin lähdeverotuksena laajemmin yleishyödyllisten toimijoiden sijoitustuotoista. Veroa ei kuitenkaan kannettaisi eläkeyhtiöiltä, pieniltä seuroilta tai yhdistyksiltä.
Toinen vaihtoehto olisi kohdistaa verotus rajatummalle työmarkkinajärjestöjen joukolle muuttamalla niiden yleishyödyllisyyden asemaa niin, että sijoitustuotot olisivat ainakin osin veronalaisia.
Siihen, koskisiko sijoitustuoton verotus myös MTK:ta, Kettunen ei ota suoraan kantaa. Hänen mukaansa yksittäisten järjestöjen osalta linjaukset pitää tehdä lainvalmistelussa.
”Tärkeintä on, että hallituksen suomalaisille tekemille veronkiristyksille ja veronvähennysten poistoille löydetään korvaavia, suuriin organisaatioihin kohdistuvia toimia”, hän sanoo.
”Mitä rajatumpi verotuskohde olisi, sitä suurempi veroprosentin pitää olla, jotta 100 miljoonaa euroa kertyisi”, Kettunen huomauttaa.
Keskustan mielestä hallituksen veropoliittiset päätökset ovat epäonnistuneet. Kettusen mukaan riihessä luvatut veroalennukset sulavat monilla pienituloisilla pois erilaisten verovähennysten poistuessa.
Hallitus aikoo poistaa esimerkiksi työmarkkinajärjestöjen jäsenmaksujen verovähennyskelpoisuuden. Sen lasketaan lisäävän verokertymää 190 miljoonalla eurolla. Työhuonevähennyksen ja työsuhdepolkupyöräedun verovapauden poistamisen uskotaan tuottavan 70 miljoonaa vuodessa.
Keskusta pitää sekä työntekijä- eikä työnantajajärjestöjen verovähennyksen poistoa, että työhuonevähennyksen poistoa huonoina ratkaisuina, Kettunen sanoo.