Orpolla on edessään kipeä valinta: Kasvojen menetys vai uudet vaalit?

Kaatuuko Petteri Orpon (kok.) hallitus tämän viikon budjettiriiheensä? Erittäin todennäköisesti ei kaadu. Sellainen ei ole ollut Suomessa tapana vuosikymmeniin. Urho Kekkosen presidenttikaudella hallitukset kyllä kaatuivat ja usein nimenomaan budjettineuvotteluiden yhteydessä. Puolueilla oli tapana virittää budjettiriiheen pommi, joka laukesi hallituksen kaatumiseen. Sitten Kekkonen runnoi kasaan uuden hallituksen.

Niin sanotun parlamentarismin kaudella koreografia on hioutunut. Edelleen puolueet virittelevät riihen alla pommeja. Muutaman teatraalisen kommentin jälkeen ne kuitenkin puretaan sulassa sovussa, ja hallitus jatkaa. Vaalikauden loppua kohti hallitusten toimintakyky heikkenee. Viimeisen vuoden aikana sitä ei käytännössä ole lainkaan jäljellä. Enemmistö sulaa riitelyyn, eikä hallitus saa läpi edes omia esityksiään. Näin on käynyt 2010-luvulta lähtien kaikille hallituksille. Juha Sipilä (kesk.) jopa kaatoi oman hallituksensa loppumetreillä näytösluonteisesti.

Vaaleihin valmistautuminen on keskeinen osa demokratiaa. On luonnollista, että puolueet pyrkivät niiden lähestyessä nostamaan omaa profiiliaan. Varsinkin, jos kannatus näyttää gallupeissa huonolta. Suomen oloissa se tarkoittaa pahimmillaan parin vuoden tyhjäkäyntiä, jolloin riitainen hallitus keskittyy pysymään pystyssä. Oppositiopuolueet tuntevat kuvion, ja hiovat vaalitaktiikoitaan kaikessa rauhassa. Kriisejä on viime vuosina riittänyt. Kriisiaikana kuuluu sanoa, että Suomi tarvitsee vahvan toimintakykyisen enemmistöhallituksen. Vaikka mikään edellä mainituista ei pitäisi paikkaansa.

Orpon hallituksen pommit odottavat riihessä purkajaansa. Kristillisdemokraatit virittivät ensimmäisen Palestiinan tunnustamisesta. Puolue vastustaa hanketta tiukasti, vaikka presidentti Alexander Stubb on sitä toistuvasti vaatinut. Takarajana pidetty YK:n yleiskokous häämöttää jo muutaman viikon päässä. Valtiojohdon julkinen erimielisyys ulkopolitiikassa on poikkeuksellista. Presidentin tahdon uhmaaminen jopa ennenkuulumatonta.

Perussuomalaisen valtiovarainministerin Riikka Purran budjettiesitys taas oli suunnattu ärsyttämään kokoomusta ja RKP:tä. Puolueen varapuheenjohtaja Teemu Keskisarja heitti maahanmuuttopuheillaan vielä lisää vettä myllyyn. Orpon oli pakko reagoida, ja vaatia puheiden käsittelyä budjettiriihessä.

Riihessä riittää siis puhetta muustakin kuin budjetista. Hallituksen koossa pysyminen edellyttää pääministeri Orpolta valmiutta kasvojen menettämiseen. Siihen hän on ollut toistaiseksi valmis. Nöyryys on palkinnut, sillä kokoomus on tähän mennessä saanut toteutettua lähes koko puolueohjelmansa.

Pieni mahdollisuus hallituksen kaatumiseen liittyykin juuri tähän. Kannattaako tätä riitelyä jatkaa vielä melkein kaksi vuotta? Toisaalta yksikään hallituspuolue ei hyötyisi hallituksen kaatamisesta. Moni kansanedustaja pelkää hyvästä syystä oman paikkansa menettämistä.

Jos Orpo jättää paikkansa kokoomuksen ensi kesän puoluekokouksessa, hän haluaa tehdä sen pääministerinä. Ja ennen kaikkea: hallituksen kaataminen ei vain ole ollut Suomessa tapana.