Von der Leyenin valinta voi vielä kaatua EU-parlamentissa − Suomi saattaa yhtenä ”pesänlikaajana” olla avainroolissa

Siitä on aikaa reilut kolme kuukautta. Kolmessa kuukaudessa on helppo unohtaa asioita. Varsinkin ikäviä.

Maaliskuun puolivälin näytelmällä, jonka keskelle pääministeri Petteri Orpo (kok.) tahtomattaan joutui EU-parlamentissa, voi kuitenkin olla merkitystä vajaan kolmen viikon päästä. Silloin uusi, kesäkuun vaaleilla valittu parlamentti äänestää komission uudesta puheenjohtajasta.

Maaliskuussa parlamentin sosiaalidemokraatit (S&D-ryhmä) ja muu vasemmisto ryöpyttivät Suomen pääministeriä irtisanomissuojan ja sosiaaliturvan leikkaamisesta sekä lakko-oikeuden rajoittamisesta.

Parlamenttiin puhujiksi kutsuttuja jäsenmaiden johtajia nöyryytetään tällä tavalla suhteellisen harvoin. Ruoskinta tuskin käynnistyi täysin ilman suomalaisten myötävaikutusta.

Kaiken takana oli Orpon johtaman, EU-parlamentin keskustaoikeistolaiseen EPP-ryhmään kuuluvan kokoomuksen yhteistyö perussuomalaisten, eli Suomen laitaoikeiston kanssa. Sitä karsastetaan Euroopassa. Myös keskustaoikeiston piirissä se aiheuttaa allergisia reaktioita.

EU-maiden johtajat päättivät tuoreessa huippukokouksessaan lähes yksimielisesti, että heidän valintansa uudeksi komission puheenjohtajaksi on komission nykyinen ykkönen Ursula von der Leyen.

Samassa yhteydessä Portugalin entinen pääministeri António Costa valittiin johtamaan jäsenmaiden neuvostoa. Viron pääministeri Kaja Kallasta taas esitetään EU:n ulkopolitiikan korkeaksi edustajaksi eli ”ulkoministeriksi”.

Viron pääministeri Kaja Kallasta esitetään odotetusti EU:n ulkopolitiikan korkeaksi edustajaksi. Kuva: FRANCOIS LENOIR

EU-parlamentin pitää siunata von der Leyenin ja Kallaksen valinta. Von der Leyenille äänestys on kaikkea muuta kuin läpihuutojuttu.

Hänellä on periaatteessa takanaan valintaan tarvittava keskustaoikeiston (EPP), demareiden (S&D) ja liberaalien (Renew) ehdoton 399 äänen enemmistö. Koska EU-parlamentissa ei tunneta ryhmäkuria, tarvittavien 361 äänen saaminen on kuitenkin haastava savotta.

Luvassa on palapeli, jossa keskeisimpiä osia on hankala sovittaa yhteen. Kiistan keskiössä on vääjäämättä EU-vaaleissa hyvin menestynyt laitaoikeisto ja sen maltillisemman osan keulakuvaksi kiilannut Italian pääministeri Giorgia Meloni.

Melonin Italian veljet -puolue on johtavassa asemassa ECR-ryhmässä (konservatiivit ja reformistit). Italian johtajalla on kalavelkoja maksettavana. Jäsenmaiden neuvosto käveli hänen ylitseen, kun nimityksistä sovittiin.

Von der Leyenilla ja EPP:n saksalaisella johtajalla Manfred Weberillä on käytännössä kaksi vaihtoehtoa varmistaa haluamansa äänestystulos parlamentissa. Ääniä voidaan hakea joko vihreiltä tai laitaoikeiston ECR:ltä. Kimurantiksi asian tekee se, että nämä äänet ovat käytännössä toisensa poissulkevia eli valinnan varmistaminen on nollasummapeliä.

Jos von der Leyen haluaa kannatusta vihreiltä, hänen pitää luvata lisää ympäristö- ja ilmastosärmää komission työohjelmaan tai salkkujakoon. Se on punainen vaate osalle EPP:n ja liberaalien edustajista eikä sen jälkeen varsinkaan kannata yrittää kutitella lisä-ääniä ECR:ltä.

Jos taas saksalainen kääntyy Melonin talutusnuorassa olevan ECR:n puoleen, demarileiri repeää, osa Renew-edustajista sanoo ei ja yhteistyö vihreiden kanssa pitää unohtaa.

EPP:ssä tunnetaan syvää epäluottamusta vihreitä kohtaan. Tätä asetelmaa kärjisti osaltaan Itävallan ympäristöministeri Leonore Gewessler, joka vastoin oman hallituksensa linjaa äänesti EU:n ennallistamisasetuksen puolesta.

Demarileirissä taas on kipuilua sen suhteen, lähtevätkö EPP-edustajat joka tapauksessa veljeilemään ECR:n kanssa. Nimenomaan tässä Petteri Orpon johtama koalitio laitaoikeiston kanssa saattaa toimia erityisesti demareille ratkaisevana huonona esimerkkinä ”pesän likaamisesta”.

Jos pitää ennustaa, jonkun verran todennäköisempää on, että von der Leyenin enemmistö rakennetaan vihreiden äänillä. Se tarkoittaa käytännössä, että EU:n ympäristö- ja ilmastolainsäädäntöön kohdistuneen EU-vaalien oikeistorekyylin vaikutus loivenee entisestään.

Sekin on edelleen mahdollista, että ratkaisua ei saada aikaan 18. heinäkuuta ja että koko paketti palaa jäsenmaiden hallituksille uudelleen neuvoteltavaksi.