

Vuoden 2019 EU-vaalien jälkeen EU-komission puheenjohtajan valinta oli mutkikas harjoitus. Jäsenmaat torjuivat parlamentin suurimman ryhmän eli keskustaoikeiston EPP:n kärkiehdokkaan, saksalaisen Manfred Weberin. Saksan liittokansleri, EPP:läinen Angela Merkel yritti kompromissina nostaa hollantilaisen demari Frans Timmermansin ykköseksi. Ei onnistunut.
Lopulta Ranskan presidentti Emmanuel Macron runnoi saksalaisen Ursula von der Leyenin yllättäen komission johtoon. Silloin vahvasti vihertänyt EU-parlamentti suivaantui jäsenmaiden pelistä ja hiillosti pitkään sekä von der Leyenia että komissaariehdokkaita ennen kuin siunasi nykyisen komission kokoonpanon.
Sama voi toistua kesäkuun vaalien jälkeen. Nyt hiillostajat ovat todennäköisesti kallellaan oikealle. Toistaiseksi näyttää siltä, että von der Leyen jatkaa komission puheenjohtajana, mutta varmaa se ei ole.
Ei, vaikka puheenjohtajakandidaatti on liehitellyt niin oikeistopopulisteja, kapinoivia maataloustuottajia kuin jäsenmaitakin. Ne haluavat, että uusi komissio keskittyy vähemmän ilmastonmuutokseen tai luontokatoon ja enemmän EU:n kokonaisturvallisuuden ja taloudellisen kilpailukyvyn vahvistamiseen.
Jäsenmaiden kannalta tärkein vaalien jälkeinen taistelu koskee komissaarisalkkuja. Vaikka jotkut toista todistavat, Suomi on hävinnyt kaksi viimeistä vääntöä.
Jyrki Katainen (kok.) oli kyllä Jean-Claude Junckerin komission varapuheenjohtaja. Kasvusta, työllisyydestä, investoinneista sekä kilpailukyvystä vastaavan komissaarin salkku kuulosti komealta.
Kataisen vaikutusvalta komission sisällä jäi kuitenkin vaatimattomaksi. Kriittisimmät vertasivat salkkua yrityksen erotetulle toimitusjohtajalle usein lohdutukseksi sälytettäviin ”kehitystehtäviin”.
Jutta Urpilaisen (sd.) salkun kanssa kävi vielä huonommin. Tiettävästi kansainvälisistä kumppanuuksista vastannut komissaari oli kovin harvoin mukana isoja asioita nuijineissa komission ydinryhmissä. Urpilaisella tosin ilmeisesti oli hyvä yhteys puheenjohtaja von der Leyeniin, ja Suomi myös hyötyi siitä.

Suomen ensimmäisillä komissaareilla, Erkki Liikasella (sd.) Olli Rehnillä (kesk.) sitä vastoin oli ja on edelleen Brysselissä ”raskassarjalaisen” maine. Aika oli toinen ja aika kultaa muistot, mutta jäsenyystaipaleen ensimmäisissä komissaarikisoissa Suomi kuului voittajiin.
Kataisen vaikutusvalta komission sisällä jäi kuitenkin vaatimattomaksi.
Tällä kertaa meille on Brysselin spekulaatioissa soviteltu teollisuuskomissaarin, puolustuskomissaarin sekä maatalouskomissaarin salkkuja. Yhä useammin keskusteluissa esille nousee nimenomaan maataloussalkku ja vielä niin, että sitä vahvistettaisiin metsäasioilla. Tätä salkkua, jonka vastuulla on kolmannes EU:n budjetista, luonnehditaan ”matalalla roikkuvaksi hedelmäksi”, johon Suomen kannattaisi aktiivisesti tarttua.
Spekulaatioilla on taustansa. Suomi on ponnistellut sen eteen, että jatkossa metsäpohjaisen biotalouden arvo ymmärrettäisiin EU:ssa paremmin. Tuore esimerkki tästä on huhtikuun lopussa maatalousministerien kokouksessa käsitelty Suomen biotalousaloite. Sitä kannatti lopulta 16 jäsenmaata.
Kuluneella vaalikaudella Suomi sai useimmiten metsänäkemyksilleen tukea korkeintaan Ruotsilta, Itävallalta ja ehkä Slovenialta. Nyt tuuli näyttää kääntyneen.
Kokonaan toinen kysymys on, pystyykö Orpo esikuntineen käyttämään otollista tilannetta hyväkseen, kun EPP-puolueiden johtamat jäsenmaat jakavat niille jyvitettäviä salkkuja. Silloin mitataan pääministerin arvovalta ja pelisilmä valita kilpailukykyisin komissaariehdokas.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
