
Liikennepolttoaineiden hintoihin kohdistuu nousupainetta Yhdysvaltain Venäjälle öljytuotteille asettamien pakotteiden kiristymisen vuoksi, ja samaan suuntaan vaikuttaa vuoden alusta voimaan astunut uusiutuvien polttoaineiden jakeluvelvoitteen kasvu.
Fossiilisten liikennepolttoaineiden sekaan on kuluvan vuoden alusta lukien täytynyt lisätä kolme prosenttia enemmän uusiutuvaa polttoainetta kuin viime vuonna, Päätöksellä palataan asteittain kasvavan jakeluvelvoitteen tielle, josta tavoitteesta luovuttiin väliaikaisesti koronakriisin vuoksi vuonna 2022 ja joka jatkaminen nousi myös hallitusneuvottelujen asialistalle seuraavana keväänä.
Kuluvan vuoden aikana bensiiniin ja dieseliin sekoitetaan 16,5 prosenttia uusiutuvaa polttoainetta, millä on pumppuhintoja nostava vaikutus.
"Muutoksen vaikutusta polttoaineiden hintoihin on vaikea arvioida, sillä jakelijat voivat melko vapaasti valita vuoden aikana, miten jakeluvelvoite toteutetaan. Lisäksi jakelijat voivat hyödyntää ylitäyttöä eli edeltävänä vuonna kertynyttä velvoitetason ylittävää jakelua, mikä sekin vaikeuttaa arvion tekemistä,” Keskuskauppakamarin liikenne- ja elinkeinopolitiikan johtavan asiantuntija Hanna Kalenoja sanoo.
Jakelijat voivat myös käydä keskenään tikettikauppaa eli myydä heille jo kertyneitä ylimääräisiä sekoitevelvoitteen osuuksia niille toimijoille, joilla ei esimerkiksi ole omaa biokomponentin tuotantoa tai jotka eivät ole pääsemässä asetettuihin tavoitteisiin. Nämä kaikki vaikeuttavat jakeluvelvoitteen muutoksen vaikutuksen arviointia, mutta suuruusluokka on tiedossa.
"Hallituksen esityksessä jakeluvelvoitteen nousun vaikutus liikennepolttonesteiden hintoihin arvioitiin olevan kahdesta kahdeksaan senttiä litralta, niin että dieselin kohdalla vaikutus olisi suurempi kuin bensiinin," Kalenoja lisää.
Dieselin hintoihin korotuspainetta tuo myös lämmityskausi, joka jatkuu paljon dieseliä käyttävässä Euroopassa vielä kuukausia. Raakaöljyn hinta on viime päivinä liikkunut noin 80 dollarin vaiheilla barrelilta, mikä on vielä kaukana vuoden 2022 energiakriisin 120 dollarin hintatasosta.
Kalenojan mukaan raakaöljyn hintaan kohdistuu lieviä nousupaineita, mutta näköpiirissä ei ole hintavakautta dramaattisesti horjuttavia muutoksia.
"Euroopan kaasuvarastojen tilanne on hyvä ja myös energiariippuvuus Venäjästä on vähentynyt. Yhdysvaltain Venäjän öljyviennille asetetut pakotteet eli hintakatto nostavat lievästi raakaöljyn ja öljytuotteiden hintaa. Avoin kysymys on, miten Yhdysvaltain vallanvaihto vaikuttaa pakotepolitiikkaan," Kalenoja sanoo.
Jakeluvelvoite koskee myös lämmityspolttoaineita, joskin niiden kohdalla uusiutuvan dieselkomponentin sekoitevelvoite on vähäisempi ja hintavaikutus jää siten pienemmäksi.