• Röyhkeä susipari vei Tinki-koiran pihaton ruokintapöydältä – emännän nopea reagointi pelasti tällä kertaa

    Sudet iskivät perheen lapinporokoiraan, kun emäntä kävi katsomassa iltalenkin jälkeen karjaa ja jätti lemmikin hetken silmistään ulkona sijaitsevalle ruokintapöydälle.
    Tinki menetti hyökkäyksessä kulmahampaan ja sai ruhjeita vatsaan. Henki kuitenkin säilyi.
    Tinki menetti hyökkäyksessä kulmahampaan ja sai ruhjeita vatsaan. Henki kuitenkin säilyi. Kuva: Juho Lappi
    Uutiset|Erä
    28.11.202311:31
    Jarmo Hankivaara

    Kiuruveden Heinäkylässä koettiin maanantai-iltana kauhun hetkiä.

    Emäntä Essi Taipale käytti noin klo 19 kolmevuotiasta lapinporokoira Tinkiä lenkillä, ja isäntä Juho Lappi jäi kotiin lapsenvahdiksi.

    Palattuaan lenkiltä Essi päätti piipahtaa sisälle kylmäpihatossa katsomassa, että karjalla on kaikki hyvin. Lenkkikaveri Tinki jäi pitämään vahtia ulos ruokintapöydälle.

    ”Ulkoa ruokintapöydältä alkoi kuulua rähäkkä, ja lehmät pakenivat syömästä. Essi puolestaan syöksyi navetasta ulos ruokintapöydän luo”, kertaa Juho Lappi tapahtumia.

    Näky oli epätodellinen. Kaksi sutta oli Tinkin kimpussa ja raahasi koiraa kohti peltoa.

    ”Essi huusi suoraan huutoa ja juoksi Tinkiä riepottavia susia kohti. Ne eivät kuitenkaan välittäneet pätkääkään. Sudet jatkoivat koiran raahaamista, kunnes lumipenkka oli vastassa ja niiden ote hieman heltisi. Lopulta Essi huusi kolmen metrin päässä, jolloin sudet päästivät irti ja perääntyivät.”

    Toinen niistä luikki metsään ja toinen jäi tielle katsomaan.

    Sudet raahasivat Tinkiä lumivallin yli pellolle, kun niiden ote hieman kirposi.

    Essi kaappasi Tinkin syliinsä ja juoksi pihaton konttoriin turvaan. Sieltä hän soitti puolisolleen.

    ”Kaappasin uunin päältä hiilihangon ja syöksyin iltapimeään”, Juho kertoo.

    Tilanne oli jo ohi, joten Juho meni katsomaan Essin ja Tinkin vointia.

    ”Koiralla oli kulmahammas irronnut, ja pieniä ruhjeita oli vatsan seudulla.

    Huomenna suunta on eläinlääkäriin. Lappi arvelee antibioottikuurin ja kipulääkkeen lääkitsevän koiran kuntoon.

    Henkiset vammat kestänevät pitempään. Aamulla Tinki kävi nopeasti tarpeillaan 10 metrin päässä ulko-ovesta mutta pinkaisi sen jälkeen samantien sisälle.

    Tinki katselee metsään suuntaan, josta sudet tulivat pihalle.
    Tinki katselee metsään suuntaan, josta sudet tulivat pihalle. Kuva: Juho Lappi

    Heinäkylässä tämä oli ensimmäinen kohtaaminen susien kanssa, mutta sitä oli odotettu ja pelätty.

    Kylän Facebook-ryhmässä oli puhuttu hiljan, että pihoilla oli nähty susien jälkiä.

    ”Ensimmäisellä luokalla olevan tyttäreni laittoi myös pari viikkoa sitten kuvan tassun jäljistä, jotka hän oli ottanut matkalla koulubussille. Ihmettelimme niitä ja pohdimme, olivatko ne suden”, Lappi sanoo.

    Eilen perhe soitti paikalliseen riistanhoitoyhdistykseen ja hälytysnumeroon. Yhdistyksen toiminnanjohtaja kävi paikalla, ja pihaton takaa löydettiin myös toiset metsään johtavat sudenjäljet. Ilmeisesti susipari oli käynyt ensin tiedustelemassa tilannetta.

    Luultavasti ne kyttäsivät sopivaa hetkeä, kun koira jää hetkeksi yksin.

    Asiat etenevät nyt virallisia reittejä, ja toiveissa olisi kaatolupa koirien makuun päässeille susille.

    ”Viime viikonloppuna Pielaveden puolella olevasta kylästä ne veivät kolme koiraa – eikä sieltä ole tänne pitkä matka.”

    Lisää aiheesta
    • Tohmajärven petovahingon aiheuttajaksi epäillään viiden suden laumaa. Kuvan sudet eivät liity tapaukseen.

      Erä | Karjalainen: Sudet tunkeutuivat pihattonavettaan ja söivät vasikan Tohmajärvellä

    • Lampuri Petri Myllärinen lastasi suden surmaamia lampaita lava-auton perälle.

      Eläimet ja kasvit | Susi tappoi 13 lammasta Salossa — ”Huvikseen tappoi, yhtäkään ei ollut syönyt”

    • Maanantaina menetetyt pässit laidunsivat Kurikassa lähellä asutusta.

      Maatalous | Susivahingot uhkaavat jo alkuperäisrotujen säilymistä ‒ alkuviikolla kuoli monta pässiä harvinaisista sukulinjoista

      Tilaajalle
    • Osa lampaista oli paennut susia jokeen.

      Lihantuotanto | Taas uusi susivahinko, nyt Mikkolan tilalla Salossa: ”Menetimme yhdessä yössä 25 uuhta”

    • Syksy on tyypillistä aikaa susihavainnoille, sillä pentueet alkavat liikkumaan laajemmalla alueella. Kuvituskuva sudesta.

      Luonto | Sudet tappoivat lampaita sekä Kuhmoisissa että Tohmajärvellä − yhteensä lampaita kuoli 30

    • Vastasyntyneen vasikan jäänteet löytyivät laitumelta kuvassa näkyvän puunrungon takaa. Tilan päärakennus näkyy kuvassa oikeassa yläreunassa.

      Erä | Susi tappoi vasikan laitumella Huittisissa

    • Pääasiallisesti petoaitaa myönnetään lammastiloille. Kriteerinä on, että suojattavien eläinten arvon tulee ylittää aidan hankintakustannukset.

      Susivahinkojen ennaltaehkäisyyn paikannuspantoja lampaille – tulevalla laidunkaudella kokeillaan myös ääni- ja valokarkotteiden tehoa

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Messuportit aukeavat perjantaina 7.6. kello 10.00. Edellisellä kerralla vuonna 2022 messuvieraita oli noin 26 000.

    Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2024 järjestetään 25. kerran Riihimäellä – mukana kaksi uutuutta

  • Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2022 avattiin neljän vuoden tauon jälkeen

  • "Primus Turistskij"-retkikeitin on pakattu mitoiltaan 13 x 13 x 8-senttiseen peltiaskiin, joka muuttuu parissa sekunnissa keitinalustaksi. Keitin koostuu 1,2 desin vetoisesta bensasäiliöstä ja säädettävästä suojalevystä, säätöventtiilistä, polttimesta ja sen alla olevasta esilämmitysaltaasta sekä irrallisesta keittolevystä.

    Koneviesti | Onko edullinen Smert Turistov -retkikeitin lempinimensä mukaisesti ”Turistien surma”? – laite on neuvostoliittolaisen suihkumoottoritehtaan valmistama

    Tilaajalle