• Susi tappoi vasikan laitumella Huittisissa

    Raadeltu vasikka löytyi noin 150 metrin päästä tilan asuinrakennuksesta.
    Vastasyntyneen vasikan jäänteet löytyivät laitumelta kuvassa näkyvän puunrungon takaa. Tilan päärakennus näkyy kuvassa oikeassa yläreunassa.
    Vastasyntyneen vasikan jäänteet löytyivät laitumelta kuvassa näkyvän puunrungon takaa. Tilan päärakennus näkyy kuvassa oikeassa yläreunassa. Kuva: Jenni Kutila
    Maatalous|Erä
    14.5.202215:38
    Hanna Lensu

    Huittisten Suttilan kylässä sijaitsevalla Vahelan Luomutilalla paljastui tällä viikolla susivahinko. Ylämaankarjaa kasvattava Jenni Kutila löysi maanantaina laitumen perältä, kaatuneen puunrungon takaa vasikan jäänteet.

    ”Paikalla käynyt petoasiantuntija epäili, että vasikka on otettu heti, kun se on syntynyt”, Kutila kertoo.

    Hän on ollut huolissaan nautojen turvallisuudesta jo aiemminkin ja kysyi jo pari vuotta sitten riistanhoitoyhdistykseltä, voisiko tilalle saada petoaidan. Silloin susihavaintoja oli alueella vähemmän kuin nykyään ja aitatarvikkeiden kerrottiin menevän lammastiloille.

    ”Petoaidat olisivat todella hyvät, mutta meillä ei ole varaa hankkia niitä itse. Emme pysty investoimaan paljon mihinkään, tällaiseksi maatalous on mennyt”, yrittäjä huokaisee.

    Kutila on tähän asti toivonut, että isokokoiset naudat pystyisivät suojelemaan vasikoita. Hän on itse nähnyt, että ne ovat vierasta koiraa säikähtäessään muodostaneet vasikoiden ympärille ringin ja uhanneet tunkeilijaa sarvillaan. Tässä tapauksessa lehmä on todennäköisesti vetäytynyt syrjään poikimaan ja vastasyntynyt vasikka on ollut helppo saalis.

    Petoaidat olisivat todella hyvät, mutta meillä ei ole varaa hankkia niitä.

    Tilalla on ollut ympäri vuoden laiduntavaa ylämaankarjaa vuodesta 2013. Susien jälkiä on löytynyt kerran aikaisemmin; viime vuonna hiehojen laitumen vierestä.

    Nyt Kutila yrittää hakea uudestaan petoaitaa tilalle. Jos valtio myöntää aidan, tarvikkeet ovat ilmaiset, mutta pystyttäminen on urakoitava omalla kustannuksella.

    Sudet ovat lisääntyneet Satakunnassa viime vuosina. Vahelan Luomutilan alue on tiettävästi jo kolmen susilauman reviirin reunalla.

    Tila ei saa kuolleesta vasikasta korvausta vakuutuksesta eikä valtion vahinkokorvauksesta Ruokavirastolta.

    ”Vakuutukseen pitäisi olla kaksi samanlaista vahinkoa, jotta se korvattaisiin. Valtion korvaus maksetaan, jos vahinko on yli 170 euroa ja yhden vasikan korvaussumma on rodusta riippumatta 170 euroa. Tuntuu, että systeemissä on jotain pahasti vialla”, Kutila sanoo.

    ”Susi kuuluu Suomen luontoon, mutta eivät ne kuulu pihapiiriin.”

    Juttua muokattu 16.5.2022 kello 13: korjattu sana ”Maaseutuvirasto” sanaksi ”Ruokavirasto”.

  • Mainos: Eastman / AIV
    Erno Rastila ja Päivi Pakarainen kertovat, että märälle rehulle osattiin annostella riittävästi säilöntäainetta vasta, kun oli punnittu myös märkiä kuormia.

    Säilörehun säilöntälaatu vaikuttaa lypsykarjan terveyteen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Maidontuotanto | “Halusin, että lehmät jäisivät” – päätös, joka muutti Vakkamäen tilan suunnan

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Messuportit aukeavat perjantaina 7.6. kello 10.00. Edellisellä kerralla vuonna 2022 messuvieraita oli noin 26 000.

    Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2024 järjestetään 25. kerran Riihimäellä – mukana kaksi uutuutta

  • Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2022 avattiin neljän vuoden tauon jälkeen

  • "Primus Turistskij"-retkikeitin on pakattu mitoiltaan 13 x 13 x 8-senttiseen peltiaskiin, joka muuttuu parissa sekunnissa keitinalustaksi. Keitin koostuu 1,2 desin vetoisesta bensasäiliöstä ja säädettävästä suojalevystä, säätöventtiilistä, polttimesta ja sen alla olevasta esilämmitysaltaasta sekä irrallisesta keittolevystä.

    Koneviesti | Onko edullinen Smert Turistov -retkikeitin lempinimensä mukaisesti ”Turistien surma”? – laite on neuvostoliittolaisen suihkumoottoritehtaan valmistama

    Tilaajalle