• Karhu kuoli autokolarissa Liperissä lauantaiaamuna

    Henkilöauto säilyi ajokuntoisena eikä kuljettaja loukkaantunut tilanteessa.
    Kuvituskuva. Karhu kuoli kolarissa Liperissä.
    Kuvituskuva. Karhu kuoli kolarissa Liperissä. Kuva: Markku Vuorikari
    Uutiset|Erä
    25.10.202510:11
    Eija Mansikkamäki

    Henkilöauto ja karhu törmäsivät toisiinsa lauantaiaamuna kello kahdeksan aikaan Liperissä Kuopiontiellä Viinijärvellä. Pohjois-Karjalan pelastuslaitoksen mukaan törmäyksen seurauksena karhu kuoli tapahtumapaikalle.

    Auto oli matkalla Kuopion suuntaan, kun karhu oli juossut tielle vasemmalta. Karhu loukkaantui törmäyksessä Itä-Suomen poliisin mukaan niin pahoin, että paikalle ensimmäisenä ehtinyt partio joutui lopettamaan sen.

    Karhu oli poliisin arvion mukaan 3–4-vuotias aikuinen naaraskarhu.

    Karhu siirrettiin pois Liperin riistanhoitoyhdistyksen SRVA-toimijoiden kanssa, ja toimitetaan Ruokavirastoon tutkittavaksi.

    Henkilöauto säilyi ajokuntoisena eikä kuljettaja loukkaantunut tilanteessa. Pelastushenkilöstö tarkasti ajoneuvon nestevuotojen varalta ja raivasi ajoneuvosta irronneet osat tieltä.

    Tapahtumapaikalle kerääntyi runsaasti yleisöä, mutta poliisi muistuttaa, että loukkaantunut karhu on erittäin vaarallinen eikä muiden muiden kuin tehtävään kouliintuneiden ammattilaisten pidä lähestyä sitä.

    Juttua täydennetty 25.10. kello 10:20

    Lisää aiheesta
    • Petoeläinten kantojen kasvu kasvattaa myös kolareiden riskiä.

      Liikenne | Karhukolarit uhkaavat yhä useammin – eläinkolarien määrä kääntyi kasvuun

      Tilaajalle
    • Karjalankarhukoira Koda loukkaantui kohtaamisessa karhun kanssa hirvijahdissa viime lauantaina. Koiran toipuminen on omistajan onneksi edennyt hyvin.

      Erä | Karhut ovat pysäyttäneet hirvijahdin Etelä-Pohjanmaalla jo kolmesti, koirille vakavia vammoja

      Tilaajalle
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Messuportit aukeavat perjantaina 7.6. kello 10.00. Edellisellä kerralla vuonna 2022 messuvieraita oli noin 26 000.

    Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2024 järjestetään 25. kerran Riihimäellä – mukana kaksi uutuutta

  • Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2022 avattiin neljän vuoden tauon jälkeen

  • "Primus Turistskij"-retkikeitin on pakattu mitoiltaan 13 x 13 x 8-senttiseen peltiaskiin, joka muuttuu parissa sekunnissa keitinalustaksi. Keitin koostuu 1,2 desin vetoisesta bensasäiliöstä ja säädettävästä suojalevystä, säätöventtiilistä, polttimesta ja sen alla olevasta esilämmitysaltaasta sekä irrallisesta keittolevystä.

    Koneviesti | Onko edullinen Smert Turistov -retkikeitin lempinimensä mukaisesti ”Turistien surma”? – laite on neuvostoliittolaisen suihkumoottoritehtaan valmistama

    Tilaajalle