• Tiedätkö, mikä on lamosalali? Se ja tulilatva kiilaavat joulusuosikkien joukkoon

    Naisten kiistaton suosikki joulukukkien joukossa on ritarinkukka, miehet valitsevat useimmiten joulutähden.
    Tulilatvoja on monenvärisiä. Jouluun sopii herkkä valkoinen tai pirteä punainen.
    Tulilatvoja on monenvärisiä. Jouluun sopii herkkä valkoinen tai pirteä punainen.  Kuva: Kimmo Haimi
    Uutiset|Koti
    13.12.202420:49
    Maija Ala-Siurua

    Joulu on perinteiden aikaa, mikä näkyy myös joulukukissa: ikisuosikit pitävät pintansa vuodesta toiseen. Tämänkin joulun suosituimmat kukat ovat ritarinkukka, joulutähti ja hyasintti, kertoo Biolan tiedotteessaan. Naisten lempikukka on ritarinkukka, miehet valitsevat useimmiten joulutähden.

    ”Sellainen muutos on havaittavissa, että 30-vuotiaat ja sitä nuoremmat hankkivat muita ikäryhmiä useammin kotiinsa tulilatvan tai lamosalalin jouluksi. Toisaalta nuorempi sukupolvi ei edes tunne vanhempia joulunajan kukkia, kuten syklaamia ja atsaleaa”, kertoo tiedotteessa Biolanin puutarhaneuvoja Riikka Kerttula.

    Lamosalali on varpukasvi, joka esiintyy Pohjois-Amerikassa luonnonvaraisena. Se viihtyy luonnossa havumetsissä.
    Lamosalali on varpukasvi, joka esiintyy Pohjois-Amerikassa luonnonvaraisena. Se viihtyy luonnossa havumetsissä. Kuva: John Delano

    Biolan selvitti suomalaisten joulukukkamieltymyksiä marraskuussa. Kyselyyn vastasi yli 4 000 suomalaista.

    Kyselyn mukaan kahdeksan kymmenestä suomalaisesta ei voisi kuvitella kotiaan ilman joulunajan kukkia.

    ”Naisista 93 prosenttia ja miehistä 78 prosenttia pitää joulukukkaa mieleisenä lahjana”, Kerttula sanoo.

    Ritarinkukka eli amaryllis on naisten suosikki, selviää Biolanin joulukukkakyselystä.
    Ritarinkukka eli amaryllis on naisten suosikki, selviää Biolanin joulukukkakyselystä.  Kuva: Jarkko Sirkiä
    Lisää aiheesta
    • Joulutähti ei siedä kylmää.

      Piha ja puutarha | Tarkalla hoidolla joulukukat saa kestämään kauniina pitkään ‒ jo kotimatka voi pilata kasvin

    • Joulutähdet ovat kotoisin Meksikosta, joten ne kannattaa suojata kylmältä ja vedolta.

      Koti | Kranttu joulukukka ei pidä vedosta eikä pimeästä – näillä neuvoilla joulutähti kukoistaa pitkään

    • Niina Kangas toimii Kauppapuutarhaliiton toiminnanjohtajana.

      Puutarhatuotanto | Viitisen miljoonaa kotimaista joulukodinkaunistajaa – Mitä se tarkoittaa euroissa?

      Tilaajalle
    • Hyasintti on joulun kestosuosikki suomalaisissa kodeissa. Hyasintista kaupaksi käyvät vaaleanpunaiset, valkoiset ja siniset kukat.Arkistokuva

      Puutarhatuotanto | 1960-luvulla alkanut muoti elää vahvana joulukukissa, toiseksi tärkein kotimaisten kukkien sesonki ponnistaa perinteistä

      Tilaajalle
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä

    Koneviesti | Lukijan idea: Puhdistusharja askelmaan

  • Koneviesti | Lukijan idea: Tuunatut Crocsit

  • Koneviesti | Lukijan idea: Tuurnalaatikko talteen