• Viitisen miljoonaa kotimaista joulukodinkaunistajaa – Mitä se tarkoittaa euroissa?

    Joulukukkien kasvatus mahdollistaa usein ympärivuotisen puutarha-alan yrittämisen.
    Tilaajalle
    Niina Kangas toimii Kauppapuutarhaliiton toiminnanjohtajana.
    Niina Kangas toimii Kauppapuutarhaliiton toiminnanjohtajana. Kuva: Jaana Kankaanpää
    Maatalous|Puutarhatuotanto
    6.12.202416:00
    Heli Lehtelä

    ”Suomalaisen joulun ylivoimaisesti suosituimmat kukat ovat hyasintti, joulutähti ja ritarinkukka. Tämä on todellinen kukkaloiston kärkikolmikko”, toteaa Kauppapuutarhaliiton toiminnanjohtaja Niina Kangas.

    Kangas kertoo, että lähes kaikki joulukukat tuotetaan Suomessa. Pelkästään suosituimpia kukkia kasvatetaan vuosittain liki viisi miljoonaa kappaletta.

    Hyasintteja viljelee noin 35 kauppapuutarhaa. Niitä tuotetaan vuosittain noin 2,5 miljoonaa kappaletta. Joulutähtiä viljelee noin 40 kauppapuutarhaa. Niitä tuotetaan vuosittain noin 1,3 miljoonaa kappaletta. Ritarinkukkia puolestaan viljelee noin 45 kauppapuutarhaa ja niitä tuotetaan vuosittain noin miljoona kappaletta.

    Valkoinen on ollut pitkään suosittu väri joulukukissa.
    Valkoinen on ollut pitkään suosittu väri joulukukissa. Kuva: Jaana Kankaanpää

    Kotimaisen kukan tunnistaa sirkkalehtimerkistä.

    ”Merkki on tutkimusten mukaan vastuullisin ja luotetuin alkuperämerkintämme. Sen takana on laatujärjestelmä, joka takaa ympäristön ja työntekijöiden kunnioittamisen”, hän kertoo.

    Suomalaisen kukan valinnalla, on merkittävä vaikutus työllisyyteen.

    ”Joulukukkien viljely on osa vuoden kiertoa ja mahdollistaa ympärivuotisen työllisyyden joissakin yrityksissä.”

    Kasvihuoneyritykset työllistävät suoraan noin 6 000–7 000 henkilöä.

    ”Kolmen suosituimman joulukukan tuotannon arvo verottomina viljelijähintoina oli vuonna 2022 noin 10 miljoonaa euroa.” Niina Kangas

    Entä mikä on joulukukkien tuotannon arvo euroina?

    ”Kolmen suosituimman joulukukan tuotannon arvo verottomina viljelijähintoina oli vuonna 2022 noin 10 miljoonaa euroa. Tuotantomäärä on nyt aika lailla sama”, Kangas avaa.

    Vaikka tiedetään, että kukkien vero on 25,5 prosenttia, on lukujen perustella vaikeaa arviota sitä, miten paljon suomalaiset käyttävät kokonaisuudessaan kukkiin jouluna rahaa, sillä kauppojen katteet eivät ole tiedossa.

    ”Suomalaiset käyttävät jouluna myös tuontikukkiin rahaa, eli sekin olisi lisättävä tuohon kokonaisarvoon.”

    Lisää aiheesta
    • Hanna Heleniuksen perhe on kasvattanut hyasintteja yli 70 vuotta. Hyasintin tuoksu kuuluu myös perheen omaan jouluun.

      Puutarhatuotanto | Tiedätkö, miten hyasinttia jekutetaan luulemaan, että talven keskelle on tullut kesä, ja mitä siitä seuraa?

      Tilaajalle
    • Hyasintti on joulun kestosuosikki suomalaisissa kodeissa. Hyasintista kaupaksi käyvät vaaleanpunaiset, valkoiset ja siniset kukat.Arkistokuva

      Puutarhatuotanto | 1960-luvulla alkanut muoti elää vahvana joulukukissa, toiseksi tärkein kotimaisten kukkien sesonki ponnistaa perinteistä

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    joulukukat
    puutarha-ala
    kotimaiset tuotteet
    Kauppapuutarhaliitto
    sirkkalehtimerkki
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle